Tiina Judén
Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontui tänään keskiviikkona 4. joulukuuta Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa ja valitsi Etelä-Savon uudeksi maakuntajohtajaksi filosofian tohtori Heini Utusen.
Suljetussa lippuäänestyksessä ensimmäisellä äänestyskierroksella Heini Utunen sai 23 ääntä ja Heikki Sirviö 14 ääntä. Riikka Railimo sai 10 ääntä.
Koska kukaan ehdokkaista ei saanut yli puolta äänistä, järjestettiin toinen äänestyskierros. Toisella kierroksella Heini Utunen sai 30 ääntä ja Heikki Sirviö 17 ääntä.
Heini Utunen toimii tällä hetkellä Maailman terveysjärjestö WHO:n koulutuspäällikkönä. Hän on työskennellyt muun muassa koulutussuunnittelijana sisäministeriön kriisinhallintakeskuksessa, maailman ruoka- ja maatalousjärjestön ohjelmavastaavana sekä sosiaali- ja terveysministeriössä tiedottajana.
Varalle valittiin Heikki Sirviö, mikäli valittu henkilö ei ota tehtävää vastaan.
Maakuntajohtajan virka tuli avoimeksi maakuntajohtaja Pentti Mäkisen ilmoitettua eläkkeelle siirtymisestään 1.3.2025 alkaen.
Määräaikaan mennessä maakuntajohtajan virkaan tuli 19 hakemusta ja suostumuksensa antoi kolme henkilöä.