20.4.2017

Toi­se­na pää­si­äi­saa­mu­na Poi­ka he­rä­si hir­ve­ään pa­hoin­voin­tiin. Hän kö­ny­si lää­ke­kaa­pil­le, kai­voi jo van­hen­tu­neen tab­let­ti­purk­kin­sa esil­le ja huis­kaut­ti nä­räs­tys­lääk­keen ve­si­la­sil­li­sen saat­te­le­ma­na alas.

Päi­vän mit­taan Po­jan olo vain huo­no­ni. Hän ava­si tie­to­ko­neen­sa ja kuu­ke­loi oi­reen­sa. Vau­va–pals­tal­ta sel­vi­si, et­tä hä­nel­lä oli vat­sa­ka­tar­ri. Suo­mi24–pals­ta ker­toi Po­jan sai­ras­ta­van vat­sa­haa­vaa. Fa­ce­boo­kis­sa ”ys­tä­vät” ar­ve­li­vat, et­tä nyt oli jo ai­ka men­nä sai­raa­laan. Sel­vä vat­sa- tai pak­su­suo­len syö­pä, loh­dut­ti mel­kein lää­ke­tie­teen- ja ki­rur­gi­an toh­to­ri, vies­tin­nän kon­sult­ti ja tuo­re ru­noi­li­ja.

Poi­kaa pe­lot­ti. Hän heit­täy­tyi vuo­teel­leen, ava­si mö­kin ik­ku­nan ja an­toi Sai­maan tuu­lien ley­hyä kyl­mi­nä tu­van nurk­kien läpi. Vie­reen­sä sän­gyl­le hän ase­moi sekä oman­sa et­tä työ­kän­ny­kän. Oman­sa sekä työ­tab­le­tin. Lat­ti­al­la le­kot­ti oma tie­to­ko­ne ja keit­ti­ön pöy­däl­lä rak­sut­ti työ­ko­ne. Tie­don val­ta­tie oli au­ki joka suun­taan. Tie­toa tuli ja Po­jan olo meni ai­na vaan sur­ke­am­mak­si. Hän­tä ok­set­ti.

Lii­kun­ta­kon­sult­ti, ra­vin­to­kon­sult­ti ja mind­ful­ness–kon­sult­ti tar­joi­li­vat si­vus­toil­laan ter­vei­tä elin­ta­po­ja. Tu­pak­ka pois, vii­na pois, val­vo­mi­nen pois, kas­vik­sia, jy­viä ja pa­pa­noi­ta mäm­min, lam­paan, suk­laan ja pu­na­vii­nin si­jaan.

Poi­ka läh­ti len­kil­le. Sel­kä­rep­puun hän va­ra­si tab­let­tin­sa ja kän­ny­kän­sä, vas­tai­li len­kin ai­ka­na työ­vies­tei­hin, oh­jeis­ti si­dos­ryh­mä­hen­ki­löi­tään ja päi­vit­ti Työ­nan­ta­jan int­ra­si­vu­ja reip­pail­la lo­ma­vies­teil­lään.

Yh­täk­kiä Sai­maas­ta su­kel­si norp­pa ja Poi­ka py­säh­tyi. Ran­ta­puis­sa ki­sai­li­vat ti­ai­set, lau­loi­ko mus­ta­ras­tas­kin. Po­jan vat­sa han­ka­loi edel­leen, kier­si ja ryp­pyi­li ja vaa­ti jat­ku­vaa huo­mi­o­ta. Poi­ka ava­si rep­pun­sa ja kai­voi esiin nä­räs­tys­tab­let­tin­sa, kään­te­li purk­kia edes­ta­kai­sin, nos­ti ran­ta­ki­ven ja kaa­toi tab­le­tit san­taan. Hän aset­te­li ki­ven tab­let­ti­ka­san pääl­le. Hän nos­ti re­pus­ta kän­ny­kät ja tab­le­tit. Hän nou­si sei­so­maan ja heit­ti mo­lem­mil­la kän­ny­köil­lään ko­me­at kuu­si lei­pää, työ­tab­le­til­la ei ir­ron­nut en­sim­mäis­tä­kään. Se oli ai­van lii­an pai­na­va. Ko­ti­tab­let­ti up­po­si ko­me­as­ti.

Poi­ka kä­ve­li mö­kil­le his­suk­seen, vat­sa tun­tui rau­hoit­tu­neen ja olo oli ke­vyt. Poi­ka rei­pas­tui ja päät­ti sa­noa it­sen­sä ir­ti töis­tään. Ei­hän tätä tie­don val­ta­tiel­lä vel­lo­mis­ta, oh­jeis­tuk­sia ja it­sen­sä jat­ku­vaa mit­taa­mis­ta kes­tä ter­vee­nä ku­kaan.

Poi­ka ava­si rep­pun­sa ja päät­ti soit­taa Esi­mie­hel­leen heti. Sa­nois­ta te­koi­hin, hän tuu­mi ja pen­koi rep­pu­aan.

Mut­ta mis­sä se kän­nyk­kä on? Niin sai Poi­ka jat­ko­ai­kaa ja mah­dol­li­suu­den kek­siä, mi­hin oli pu­he­li­men­sa ka­dot­ta­nut. Hän sai vie­lä ti­lai­suu­den pa­la­ta töi­hin­sä, saa­da uu­den kän­ny­kän ja tab­le­tin. Hän saat­toi vie­lä ker­ran pa­la­ta tie­don iha­nal­le val­ta­tiel­le, sil­lä vaik­ka mie­li on vah­va, liha on heik­ko.

Päi­vi Mu­sak­ka