Marianna Kalske
Kapinallinen mummo saaressa Saimaan mökillään ja hänen ympärilleen kerääntyneet oravanpyörästä hypänneet seuraajat. Opportunistinen kunnanjohtaja. Burn out -sairaslomalla oleva mies ja hänen on-off-rakkaansa. Sukupolvien välinen kuilu ja pienet hetket, joihin tiivistyy jotain olennaista elämästä. Näistä aineksista koostuu Saimaan Teatterin tämän kesän esitys Pieniä hetkiä joissa elimme.
Saimaan Teatteri on kiertävä teatteriseurue, joka viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Seurantalot ovat heille ominaisia esityspaikkoja, ja tänä kesänä esitys nähdään kolmellatoista eri paikkakunnalla. Puumalan nuorisotalo täyttyi yleisöstä, kun näytelmä saapui Puumalaan tiistaina.
– Kiertue on mennyt tosi kivasti. Meillä on ollut lähes poikkeuksetta täysiä tupia ja olemme saaneet ihanan vastaanoton yleisöltä, ohjaaja Janne Pellinen kertoo esityksen jälkeen.
Pelliselle Puumalan maisemat ovat erityisen tuttuja, sillä hänen isoäitinsä on kotoisin Puumalasta, ja suvulla on saari Niinisaaren lähistöllä – esityksen teemaan sopivasti.
– Siellä tulee vietettyä aikaa niin paljon kuin mahdollista. Puumalasta on paljon aurinkoisia ja ihania muistoja jo ajalta ennen siltaa.
Inspiraatiota näytelmään on tarjonnut myös Pellisen toinen isoäiti Anttolasta, ja pätkiä näytelmästä on kirjoitettu hänen kanssaan yhteistyössä.
Esityksen työstäminen on alkanut jo pari vuotta sitten, ja se on saanut inspiraatiota monelta suunnalta, kuten Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja Nyt -elokuvasta ja yleisöltä kerätyistä muistoista Saimaalta. Pellinen kertoo, että teatteri halusi luoda jollain tavalla dialogisen esityksen, joka keskustelisi yleisön kanssa. Viime syksynä ryhmä kokoontui työpajaan lukemaan yleisön tarinoita ja pohtimaan kokonaisuuksia, joita muistoista syntyi.
– Työpajassa tuli oivallus, että jälkikäteen on hauska huomata, miten pieniin hetkiin tiivistyy jotain olennaista elämästämme. Siitä tuli näytelmän nimi: Pieniä hetkiä joissa elimme.
Eräässä lapussa oli muisto isoäidistä, joka halusi päästä vielä uimaan Saimaaseen. Hänen kuntonsa ei uintiin riittänyt, mutta läheiset taluttivat hänet veteen kainaloitaan myöten istumaan. Tästä tarinasta muodostui näytelmän keskeinen kuva.
– Näytelmä on itse asiassa aika haastavaa rakentaa palasista. Se vaatii ison työn, mutta minun mielestäni olemme onnistuneet, Pellinen kehuu.
Ohjaajantyö Saimaan Teatterissa on ollut Pelliselle antoisaa, ja kiertävä teatteri on tuonut oman mausteensa myös ohjaustyöhön. Sama esitys täytyy saada syttymään niin pienissä kuin isoissa saleissa.
Apurahoin toimivassa teatterissa on Pellisen mukaan paljon yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä. Toisaalta harkinnanvarainen rahoitus luo toiminnan ylle epävarmuutta, sillä kiertueen toteutuminen ei ole koskaan itsestään selvää. Kuluvalla hallituskaudella kulttuurialaan on kohdistettu leikkauksia, ja Pellinen on huolissaan teatteritaiteen asemasta yhteiskunnassa.
– Monet pienet tekijät, pienet teatterit ja freelancerit ovat todella tukalassa asemassa. Olen huolissani, ja samalla todella ylpeä niistä, jotka jaksavat painaa epävarmuudesta huolimatta. On vaikeaa keksiä, mikä olisi meidän yhteiskunnassamme tärkeämpää kuin taide.
Väliajalla osa teatterivieraista haukkaa happea ulkona, ja osa ryhtyy jonottamaan kahvion tiskille. Nuorisotalon pihalla juttelevat Kaija Halttula, Heikki Halttula, Paula Jordan ja Esa Sutelainen. He ovat saapuneet mökeiltään katsomaan näytelmää ja ovat nauttineet illasta.
– Tosi hauska. Tuo teema hykerryttää, mökkiläisyys ja sen autuus, Jordan sanoo.
– Oivaltava esitys ja tarina etenee hyvin. Vähillä eväillä on saatu paljon aikaan, Heikki Halttula komppaa.
Kiertävän teatterin luonteeseen kuuluu, ettei lavasteita ole valtavasti, ja näyttelijöitä lavalla on vain neljä. Esitys etenee jouhevasti, ja roolit vaihtuvat lähes huomaamatta. Seurue käy usein teatterissa mökkeillessään: Paula Jordanille tämä ilta on jo toinen teatterikäynti viikon sisään Puumalassa.
– Työryhmä ei välttämättä ole paikallinen. Tässä huomaa, että ulkopuolinen näkee kaikki hupaisat asiat paremmin. Huumori syntyy ehkä siitä, että meitä mökkeilijöitä on katsottu ulkoapäin, Jordan pohtii.
Sanni Haikarainen, Hilja Laitakari ja Timo Laitakari odottelevat esityksen jatkumista niin ikään raittiissa ilmassa. He ovat ennenkin käyneet katsomassa Saimaan teatterin näytelmiä, eivätkä pettyneet tälläkään kertaa.
– Tämä on kyllä Saimaan Teatterin parhaimmasta päästä. Lavastus on tosi hauska ja kekseliäs, ja kyllä tässä on syvempääkin sanomaa, Timo Laitakari kehuu.
– Tykkään tuosta absurdista huumorista. Tosi nokkelaa meininkiä, Haikarainen komppaa.
Saimaa on heille tuttu paikka, ja esitys on helppo sijoittaa mielessä oikeisiin maisemiin. Hektisestä elämästä irtautumisen teema puhuttelee erityisesti Timo Laitakaria.
– On jonkin verran tullut jo töitä tehtyä, niin tunnistan sen halun löytää jotain uutta, hän pohtii.
Näytelmä naurattaa yleisöä, ja paikoin absurdeiksi äityvät tilanteet saavat monet hytkymään penkeissään. Huumorin peittoon kätkeytyvät myös syvemmät teemat ja koskettavat hetket. Esitys saa pohtimaan sukupolvien välisiä kuiluja ja sitä, miten pienet asiat johtavat toisinaan suuriin ratkaisuihin.
Elämäntilanteiden moninaisuus ja mutkikkaat ihmissuhdekuviot eivät aina peity kesälomailun ihanuuden alle. 4G-mastojen kaatuminen tuo mieleen ajankohtaiset tapahtumat, vaikka tässä näytelmässä tihutyön takana ovat ”mummomaiset”, kapinallisen mummon seuraajat. Lopulta katsojan pohdittavaksi jää, onko Saimaalla mökkeilevä mummo todella niin radikaali.
