Hanna-Mari Tyrväinen
Hurissalossa, Ruokotaipaleen kylässä asuvalla Aulis Väänäsellä on järven rannalla kelopuista tehty savusauna. Sauna lämpiää yleensä juhannuksena kylpemistä varten, mutta muuten se on palvauskäytössä. Väänänen savusti ensimmäiset lihat vuonna 1993 heti saunan valmistuttua.
– Anttolassa asunut, nyt jo edesmennyt veljeni, käytti siellä lihoja savustettavana. Hän antoi kerran maistiaisen ja siitä se lähti. Vanhempani ovat aikoinaan savustaneet lihoja, mutta itse en muista sellaista aikaa, sanoo Väänänen.
Väänänen kävelee saunan kuistille ja savun tuoksu on heti vastassa. Hän laittaa otsalampun päähänsä ja avaa oven pilkkopimeään saunaan. Saunan lattialla on sahanpurua ja nurkassa iso tiilistä muurattu kiuas.
– Tuolla on holvit ja savu tulee noiden kivien läpi, hän esittelee.
Kun savusaunan katonrajaan näytetään valoa, siellä näkyy pieniä ruskistuneita lihakimpaleita, jotka Väänänen oli laittanut palvaukseen paria päivää aiemmin.
– Laitoin lihat parrulle ritilän päälle ja tulet uuniin. Eilen lämmitin saunaa koko päivän hiljalleen. Vasta illalla lisäsin reilummin puita, että sain yöksi enemmän lämpöä. Tein vielä yhdeksältä iltatarkistuksen, ettei mene liian kuumaksi, kertoo Väänänen.
Paljon savusaunassa on lämmintä savustuksen aikana?
– Sitä minä en tiedä. Ei minulla ole mitään mittaria. Jos ei sitä kolmessakymmenessä vuodessa opi, niin johan on ihme, hän nauraa.
Saunomiseen ja löylyihin lämpö ei kuitenkaan riittäisi.
– Kohta laitetaan tulet uuniin, että saadaan taas lisää lämmintä.
Väänänen puhuu itse savustuksesta, ei niinkään palvauksesta. Kun savusaunan hämärässä nousee jakkaralle ja kurkottaa yläparrelle, vasta sitten paljastuu koko komeus. Parrun päällinen on täynnä hyvin ruskistuneita ja mehevän näköisiä lihoja, kaikkiaan neljäkymmentä kappaletta.
– Täällä on illalla kinkkupussiin laitettua ohutta siankylkeä. Tuossa on naudan paistia ja filettä sekä kalkkunaa. Tuolla on hevosta ja eturivissä kaksi villisikapaistia, sanoo Väänänen paketteja rapistellen.
Lihat kypsyvät saunan lämmössä neljä vuorokautta.
– Nyt otan nuo valmiit sian piknik-paistit ja kalkkunarullat pois ja laitan tulet uuniin. Illalla haen vielä takarivistä pari kasleria ja loput paksummat lihat jäävät huomiseen. Teen vielä ennen pääsiäistä kaksi muuta satsia.
Väänänen laittaa kiukaaseen puita, ja sytyttää ne palamaan. Kiuas alkaa heti savuttaa.
– Ensimmäisellä kerralla pesä laitetaan täyteen puita, mutta puolen päivän kieppeillä lämmityksen kanssa on oltava hyvin tarkka, ettei mene liian kuumaksi, sanoo Väänänen.
Lämmityspuuna käytetään leppää ja koko savustusprosessi perustuu lämpöön.
– Lämpöhän se kypsyttää ja harmaalepän savu antaa sitä aromia. Kokeilin kerran pienelle satsille kuoretonta haapaa, mutta siitä tuli vähän kitkerä maku. Polttopuuna on vain tuo harmaaleppä, jota saa omasta metsästä.
Lihan savustaminen eli palvaaminen on vanha säilöntäkeino ja perinteisenä valmistusmenetelmänä osa suomalaista ruokakulttuuria. Väänänen miettii, että kyseessä taitaa olla hiipuva kansanperinne. Hänkään ei ole opettanut taitoa kenellekään, mutta eipä sitä ole kukaan häneltä kysynytkään.
– Kun savustajia ei oikein ole, lihoja kehdataan tuoda kauempaakin. Yksi kaveri sanoi, että hänellä on tänne Lappeenrannasta matkaa noin 95 kilometriä.
Savusaunassa kypsyviä lihoja lähtee myös Anttolaan, Mikkeliin, Ristiinaan, Puumalaan ja Imatralle.
-Eihän tätä ihan joka kylässä ole. Kun yksi käyttää lihat savustuksessa ja kertoo siitä toiselle, niin tieto leviää. Kyllä se vissiin hyvää on, kun teetättävät.
Savustusten osalta kalenterikausi alkaa lokakuun lopulla ja ensimmäiset lihat valmistuvat pyhäinpäiväksi.
– Seuraavaksi tulee joulu. Joulun ja pääsiäisen välillä teen yleensä pienen satsin ja pääsiäiseen se yleensä loppuu. Jos vappuun on pitkä aika, sitten vielä kerran. Kesällä en savusta, hän sanoo.
Väänänen savusti viime vuoden aikana 385 ”lihakönttiä”.
– Pelkästään jouluksi oli 155 kappaletta ja 16 vuorokautta savustusta putkeen.