Kunnanjohtaja Matias Hilden selvitti ensimmäiset kysymykset Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa ja on edelleen mukana. Jatko nähdään viikon päästä lauantaina 30. tammikuuta tv-kanava Nelosella. Hilden kilpaili juuri äsken päättyneessä ohjelmasarjan avauksessa.
Ihan puhtaasti Hilden ei kysymyksiä selvittänyt, sillä hän joutui jo käyttämään kaikki kysymyksiä helpottavat oljenkorret eli fifty-fifty, kilauttamaan kaverille ja kysymään apuja yleisöltä.
Katsomossa miestään kannusti Maiju Hallivuo.
Kilpailussa pitää vastata oikein viiteentoista kysymykseen saavuttaakseen miljoona euroa.
Hilden vastasi oikein jo yhdeksään kysymykseen, jonka arvo on 7 000 euroa. Tuota summaa Hilden ei vielä saa, sillä taskussa on kilpailun sääntöjen mukaan vasta tuhat euroa, mutta jos seuraava kysymys menee oikein, niin Hilden voittaa varmasti vähintään 10 000 euroa.
Ohjelmassa miljoonaa tavoittelemaan pääsee alkukarsinnan kautta, jossa aluksi on kuusi kilpailijaa. Ensimmäisessä karsinnassa Hilden ei pärjännyt. Siinä piti tietää Cheekin neljä levyä ilmestymisjärjestyksessä.
Toisessa karsinnassa Hilden tiesi ainoana oikean vastauksen. Tehtävässä piti luetella neljä Suomen presidenttiä valitsemisjärjestyksessä. Presidentit olivat Ståhlberg, Relander, Svinhufvud ja Kallio.
-Nämä olivat tiedossa paremmin kuin Cheekin levyt, tuumaili Hilden kilpailun juontajalle Jaajo Linnonmaalle päästyään miljoonatuoliin.
Ohjelmassa Hilden esitteli itsensä ennakkoon tallennetussa pätkässä, jossa hän kertoi hakeneensa ohjelmaan, koska järjestää joka perjantai ravintola Virrassa pubivisan, ja koska siellä kysymykset tuntuvat olevan välillä hankalia, niin nyt on mukava näyttää paikallisille kisailijoille, että miten sitä itse pärjää vastaajan paikalla.
Puumalastakin puhuttiin hieman. Jaajo Linnonmaa arveli, että Puumalan suurin nähtävyys on Aku Hirviniemi rantabaarissa. Linnonmaa epäili, että talvella ei Puumalassa niin huippua olisi, mutta Hilden kuittasi päätelmän pois päiväjärjestyksestä.