Eräänä aamuna hän havahtui. Jotain lämmintä yritti hänen iholleen paksun mustan kuoren läpi. Hän oli tuijottanut mustaa mieltään, käyttänyt mustaa kieltään, miettinyt mustia ajatuksiaan ja tuijottanut mustaa taivasta mustien lasiensa läpi. Pitkän talven ja kolean kevään painamana hän ei enää ollut uskonut valkeaan, valoon ja lämpimään.