Vii­me kes­ki­viik­ko­na sain tu­tus­tua elä­män­kaa­ren iha­nim­piin asi­oi­hin jut­tu­keik­ko­jen mer­keis­sä. Tätä ta­pah­tuu toi­mit­ta­jan työs­sä usein­kin, mut­ta tuo­na päi­vä­nä elä­mä kos­ket­ti mi­nua jäl­leen ihan sy­dä­meen saak­ka. Aa­mu al­koi jut­tu­het­kel­lä 98-vuo­ti­aan El­sa-rou­van kans­sa Hu­ris­sa­los­sa. Sain ih­me­tel­lä ikäih­mi­sen po­si­tii­vis­ta elä­mä­na­sen­net­ta ja ker­toa sii­tä teil­le lu­ki­joil­le täs­sä leh­des­sä. Ko­to­na sel­viy­ty­mi­nen ei siis ole iäs­tä kiin­ni, vaan en­nem­min­kin yk­si­lös­tä, ku­ten niin mo­net muut­kin asi­at. Mei­tä ei voi kä­si­tel­lä könt­ti­nä ja lo­ke­roi­tu­na, vaan jo­kais­ta ai­nut­laa­tui­se­na oma­na it­se­nään.