Omassa vetovoimassa pitää olla pitovoimaa

Kunnanjohtaja Matias Hilden haluaa nostattaa uudella vuosikymmenelläkin edelleen hyvää me-henkeä.

Kunnanjohtaja Matias Hilden haluaa nostattaa uudella vuosikymmenelläkin edelleen hyvää me-henkeä.

Tiina Judén

KUNNANJOHTAJAN vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa yhdeksänkuukautisen vauvan, vaimon ja Himmu-koiran kanssa kotona Puumalassa.

– Uuden vuoden vaihde meni koiraa rauhoitellessa. Meillä ei siis tarvitse käydä raketteja ainakaan ulkona katsomassa, toteaa Hilden.

Hildenille on tärkeää, että Puumalassa viihdytään ja että positiivinen Puumala-henki säilyy myös uudella vuosikymmenellä.

-Meillä on tervettä ja nöyrää ylpeyttä omasta kotipaikkakunnastamme. Puumala on ketterä, nöyrä ja kehittymishakuinen, Hilden kiteyttää.

Hilden uskoo, että hyviä asioita seuraa lisää hyviä asioita, mutta laakereilleen ei pidä jäädä lepäämään.

PUUMALA on tällä hetkellä muuttovoittoinen kunta.

-Tänne muuttaa eniten eläkeläisiä, mutta myös työikäisiä 30-65-vuotiaita. Nuori sukupolvi 15-29-vuotiaat sen sijaan loistavat poissaolollaan, mutta tälle on selkeä selitys: täällä ei ole opiskelupaikkoja.

Hilden näkee haasteena sen, miten korkeakoulutettuja työikäisiä houkutellaan Puumalaan. Hän korostaa, että palveluvaltaistumistrendi pitäisi osata hyödyntää nyt, kun väestökehitys on ennusteiden mukaan positiivinen. Koko Etelä-Savossa väestökehitys taas on muuttotappioinen. Etelä-Savon väestö väheni tammi-marraskuussa kaikkiaan 2 001 asukkaalla.

-Jos väestökehitys jatkuu näin, niin parin vuoden sisällä Puumalassa asuvista enemmistö on muilla paikkakunnilla syntyneitä.

KUNNANJOHTAJAN katse kääntyy taakse jääneeseen vuosikymmeneen, sillä se näyttää graafisina häkkyröinä hyvältä. Matias Hildenin 8 vuotta Puumalassa ovat olleet monella saralla positiivisia.

Työttömyys kääntyi laskusuuntaan vuonna 2015, kuten muuallakin Etelä-Savossa. Toisaalta tähän löytyy luonnollisia selityksiä, kuten eläköityminen. Myös lainakate laskee tasaisesti verrattuna koko maan lainakatteeseen.

-Verotulot ja valtionosuuksien kehitys ovat olleet hyviä tällä vuosikymmenellä. Toimintamenot ovat kehittyneet suotuisasti ja meillä ei ole nettovelkaa, Hilden kehuu.

YLEISESTI ottaen Hilden ei pidä politiikan pinnallistumisesta.

-Asioita politisoidaan liikaa, kuten nyt tämä Al Hol -keskustelukin osoitti.

Uusi nuori hallitus ei sen sijaan huoleta, eikä hän ota kantaa ikäasioihin. Pääministerissä ja kunnanjohtajassamme on kuitenkin jotain yhteistä.

Sanna Marin on tuttu Hildenille opiskeluajoilta. He molemmat aloittivat opintonsa hallintotieteiden maisteriksi Tampereella samana vuonna. Hilden valmistui kolmessa ja puolessa vuodessa, kun Marinilla siihen meni vähän kauemmin.

-Sanna Marinilla on erilaiset arvot ja hän näkee yhteiskunnan eri tavoin, kuin minä. Hän on kuitenkin hyvin määrätietoinen luonteeltaan ja osaa varmasti pitää kuria, napauttaa Hilden.

UUDENVUODEN puheessaan Hilden toivotti kaikille hyvää alkanutta 2020-lukua. Puheessaan hän muistutti muun muassa me-hengestä: ”Me puumalalaiset voisimme tehdä asiat vähän järkevämmin ja nopeammin kuin muut tekevät, löytää mahdollisuuksia sieltä mistä muut etsivät ongelmia ja ennen kaikkea kokeilla asioita rohkeasti ja sallia myös epäonnistumiset.”