27.10.2016
Mediassa kirjoitettiin viime viikolla Museoviraston tietohallintokustannusten kasvusta. Virasto on lainsää-dännön pakottamana joutunut hankkimaan tietohallintopalvelunsa valtion palvelukeskus Valtorilta. Aiemmin Museovirastolle sopivat palvelut on jouduttu sovittamaan valtion yleisiin tarpeisiin, eikä tämä ole tapahtunut halvalla. Esimerkiksi viraston palvelimet, joiden kustannukset aiemmin olivat noin 10 000 euroa vuosittain, joudutaan siirtämään Valtorin konesaliin. Vuotuiset kustannukset kuusinkertaistuvat ja tämän lisäksi erilaisia siirtokustannuksia syntyisi yli 40 000 euroa. Kustannukset joudutaan puolestaan kattamaan muualta budjetista: esimerkiksi Urho Kekkosen museon Tamminiemen aukioloaikoja leikataan, vaikka tuskin pelkästään tämän vuoksi.
Toinen esimerkki tulee myös museomaailmasta, kuulaan virran luodolla sijaitsevasta Olavinlinnasta, jonka korjaukseen ei Museovirastolla ollut määrärahoja. Kun omistajaksi tulikin valtionyhtiö Senaatti-Kiinteistöt, niin kukkaron nyörit löyhentyivät huomattavasti. Senaatinkin tulot tulevat Valtorin tapaan käytännössä kokonaan valtiolta, monopoliasemassa. Vuokria korottamalla on voitu samalla leikata kustan-nuksia oikealta toiminnalta.
Asian taustoja en itse kovin hyvin tunne, mutta keskustelu tuskin on turhaa. Valtiolla ja kunnissa on en-tistä enemmän erilliseksi yhtiöitettyjä toimintoja, jotka ovat niin sanottuja in-house-yksiköitä. Ne myyvät palvelujaan viranomaistoimijoille. Myös sote-uudistuksen yhteydessä on määrä perustaa neljä erillistä val-takunnallista ja osakeyhtiömuotoista palvelukeskusta palvelemaan maakuntia. Hankinnoille, ICT-palveluille, talous- ja henkilöstöhallinnolle sekä kiinteistöpalveluille tulisi omat yhtiöt, joissa myös valtio olisi mukana hallitsemassa. Todennäköinen lopputulos on kankea, tasapäistävä ja kallis apparaatti, kun kaikki nykytrendit menevät juuri päinvastaiseen suuntaan.
Asiantuntemuksen kokoaminen on varmasti aina hyvästä. Kun tähän kuitenkin yhdistetään myös mono-poliasema, oikeus laskuttaa loppukäyttäjää (virastoa tai asiakasta) mielivaltaisesti, kilpailun täydellinen puuttuminen ja pahimmillaan asiakkaan tehtäväkentän täydellinen ymmärtämättömyys, niin suurin hyö-tyjä lienee valitettavasti joku muu kuin suomalainen veronmaksaja.
Matias Hilden