Tiina Judén
Hotelli- ja matkailualalla pitkään työskennellyt MariAnne Hautaniemi on aloittanut Puumalan kunnan uutena palveluneuvojana tammikuun alussa. Hautaniemi on paluumuuttaja, sillä hän on syntyperäinen puumalalainen. Opiskelu- ja työelämä vei kuitenkin nuorena mennessään Keski-Suomen kautta Helsinkiin.
Nyt pian 90-vuotiaasta äidistä huolehtiminen ja kotiseuturakkaus toi hänet takaisin. Toinen koti on silti vielä Helsingissä.
Kielitaitoinen nainen odottaa jo tulevaa kesää, jolloin palvelu- ja matkailuneuvonnassa vilisee myös ulkomaalaisia matkailijoita.
– Asiakaspalvelu on minulle sydämen asia, joka on ohjannut ura- ja työpaikan valintojani läpi elämän. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut oppilaitosmaailmassa toimistotyössä. Olen myös kouluttautunut äskettäin Suomen Yrittäjäopiston Liiketalouden ammattitutkintoon, Johdon assistentti -linjalla.
Palveluneuvojan työssä Puumalassa puolet on hallinnollista työtä, muun muassa lautakuntien sihteerin tehtäviä ja laskujen kierrätystä hyväksyttäväksi. Asiakaspalvelupuoli taas on oikea moniottelijan taidonnäyte, sillä nykyajan kunnanvirasto on lähes kaikkea. Se on poliisi, pankki ja Kelan toimisto.
– Kyllä tämä on myös Kelan etäpalvelupiste, joten me neuvomme, miten yhteys Kelaan saadaan erillisessä tilassa, jossa on järjestetty etäyhteys. Tehtäviä on myös oikeusaputoimiston ja digi- ja väestötietoviraston asioissa. Autamme myös pankin lomakeasioissa ja annamme neuvontaa maksupalvelun osalta.
Edellä mainittu Oikeuspalveluvirasto järjestää oikeusavun, edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palveluja.
Haastatteluhetkellä eniten asiointia ovat saaneet aikaan kuntosalikorttien aktivoinnit ja urheiluhallin liikuntasalin ja kiipeilyseinän varaukset. Pääkaupunkiseutulaisena Hautaniemeä ihmetyttävät tilojen edulliset hinnat ja joustava varausmahdollisuus.
Palveluneuvojan tehtävät ovat laaja-alaisia ja ohjaavia. Kunnanvirastosta hoidetaan jopa kalastuslupa-asioita.
– Tässä huomaa, että mitä tahansa voidaan kysyä, kun paikkakunnalla ei ole enää pankkia, eikä postia. Tämä on sellainen yleispiste, Hautaniemi kertoo.
Hänen työhuoneensa kunnantalolla on aivan asiakaspalvelupisteen vieressä. Ikkunasta näkyy lapsuudesta saakka tuttu maisema, Saimaa.
Oman äidin ikääntyessä Hautaniemi on kokenut vanhusten auttamisen tärkeänä asiana.
– Vanhukset ovat tärkeitä ja miten ison haasteen edessä he ovat digitalisaation vallatessa maailmaa. Heillä on vaikeaa, jos ei ole läheisiä, jotka auttavat.
Hautaniemen mukaan monet ikäihmiset päivittelevät väheneviä palveluita ja harmitusta aiheuttaa se, ettei etäpalveluita osata käyttää. Jonotusaika palveluun kuin palveluun on monesti turhan pitkä. Tekoälyllä tehtävät huijauspuhelut tai -viestit ovat myös yksi mahdollinen kompastuskivi.
– Eivät vanhukset välttämättä ymmärrä, että pitäisi olla epäluuloinen, Hautaniemi pohtii.