Lapsista kaikkein lihavampia ovat alle kouluikäiset, kertovat tuoreen suomalaistutkimuksen tulokset. Tulos on tutkimusta johtavan Pohjois-Karjalan keskussairaalan lastenlääkärin Marketta Dalla-Vallen mukaan yllättävä, sillä aiemman kokemuksen pohjalta murrosikäisten on odotettu kärsivän lihavuudesta enemmän. Tutkimuksessa on mukana 907 erikoissairaanhoidossa hoidettua 2-18 vuotiasta itäsuomalaista lasta. Pojat tulivat lihavuuden vuoksi keskimäärin myöhemmin hoitoon kuin tytöt. Jopa joka neljäs suomalaispoika on ylipainoinen tai lihava. (HS 15.1.2015).
Uskomatonta tekstiä tuo on tänä päivänä, kun ruokavalistus on huipussaan. Suuri osa alle koulu-ikäisistä lapsista viettää päivänsä päiväkodeissa, jossa kalorimäärät on laskettu ja pidetty tiukasti huolta aterioiden terveellisyydestä. Herää kysymys: Liittykö tämä lihavuuden lisääntyminen iltaruokailuun ja viikonloppuihin? Vapaa-ajalla pitäisi olla aikaa harrastuksille, joten ateriat saatetaan kuitata pika-ja valmisruuilla. Ne ovat helposti saatavilla ja jopa houkuttelevan näköisiäkin. Lasten mielipidettä kysyttäessä ykköseksi nousevat letut ja mansikkahillo. On myös muistettava, että tutkimukset ovat osoittaneet ruokatottumusten jo lapsena vaikuttavan kolesterolitasoihin ja verisuonimuutoksiin.
Kaukaisella viisikymmentäluvulla aloittelin koulunkäyntiä. Jouduin koulun jälkeen tulemaan tyhjään kotiin vanhempien ollessa ansiotyössä. Elettiin aikaa, jolloin leivonnaisia ja makeisia oli taas vapaasti saatavilla. Minkäänlaista terveysvalistusta ei siihen aikaan ollut. Kotiintulo oli yhtä juhlaa, kun keittiöpöydällä odotti limonadipullo, muhkea berliininmunkki ja pussi Fazerin sekalaisia. Tuli siinä sokeripöpperössä ja kovia karamellejä mutustellessa läksytkin tehtyä.
Illalliseksi oli usein karjalanpaistia, jossa rasvaa ei totisesti säästelty. Pula-aika oli vielä niin lähellä, että syömisestä osattiin todella nauttia. Vanhemmat pyöristyivät tasaiseen tahtiin saaden tietysti kaikki ylipainoon kuuluvat sairaudet.
Minä heräsin murrosikäisenä, kun koulussa haukuttiin läskiksi. Sehän on koulukiusaamisen yleisin muoto. Kehittyvälle tyttölapselle se oli kuin kuolemantuomio. Siitä alkoi elinikäinen kamppailu ylipainoa vastaan. Lapsena hankitut rasvasolut pysyivät piilossa herätäkseen henkiin heti, kun ote tiukasta kontrollista lipesi ja lipesinhän se aika useasti. Hammaslääkärille olin kultakaivos ja taidan olla vieläkin. Vuosikymmenet olivatkin sitten jatkuvaa painontarkkailua, jonka johdosta voisin kutsua itseäni dieettien erityisasiantuntijaksi. Ainoa toimiva lääke on: Syö kohtuullisesti, liiku runsaasti ja unohda makeat ja rasvaiset viettelykset.
Tänä päivänä, kun näen uhmaikäisen lapsen saamassa itku-potku-raivaria makeishyllyn edessä, onnittelen äitiä tahdonlujuudesta ja samalla ihailen lapsen sisukkuutta ja peräänantamattomuutta tahtonsa toteuttamiseen. Mutta äidit! Älkää lannistuko. Pitäkää päänne. Lapsena saatu ylipaino on elinikäinen matkatoveri eikä mikään mukava sellainen.
-Marja Klefström-