Hanna-Mari Tyrväinen
Villa Saimaan Sydämessä oli viime viikolla mahdollisuus kokea lontoolaisen Philharmonia Orchestran konsertti parhaimmilta mahdollisilta paikoilta, istuen mukana orkesterin keskellä, kun Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move! -kiertue vieraili paikkakunnalla.
– Lontoon fhilharmonikkojen virtuaalitodellisuuskonsertti on äänitetty ja kuvattu 360-kameralla. Se on yksi maailman isoimmalla resoluutiolla olevista kameroista. Todennäköisesti 12-K kamera, joka on ihan huipputeknologiaa tässä virtuaalimaailmassa, kertoi Otto Lindsted.
Mukana oli kolme teosta ja valittavana Tšaikovskia ja Mahleria sekä brittiläinen Lark Ascending -viuluteos. Kapellimestareina nähtiin Santtu-Matias Rouvali ja Esa-Pekka Salonen. Iso lava oli täynnä soittajia.
– Virtuaalilaseissa on sellainen vaikutus, että konserttilavalla pystyy vaihtamaan paikkaa. Virtuaalilasien käyttäjä pystyy pyörimään lavalla ympäri ja katselemaan koko konserttisalia.
Konserttitallenteet on kuvattu Lontoossa Royal Festival Hallissa vuosina 2017-2022 ja ne ovat pituudeltaan viidestä viiteentoista minuuttia.
Virtuaalilasien alla voi käyttää silmälaseja, jos ne vain mahtuvat, mutta vr-lasin linssit on säädetty samalle tarkkuudelle kuin moniteholasien lähilukuosassa. Konserttiin päästääkseen katsojan on laitettava lasit silmille ja kuulokkeet päähän. Tallenteiden valinta onnistuu kädessä pidettävällä ohjaimella ja siinä olevalla laserosoittimella.
– Lasit päähän laittaessasi pääset Royal Festival Halliiin orkesterin kanssa pääesiintymislavalle. Tšaikovski on lyhyin ja uusin 12-K -kameralla kuvattu video, esitteli Ohto Helske.
– Lasit ovat ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta ne ovat kiertäneet maailmalla monessa paikassa Eurooppassa, Mauritiuksella, Japanissa, Yhdysvalloissa ja tietenkin ympäri Brittejä, kertoi Mikkelin Musiikkijuhlien On The Move! -tuottaja Elina Koponen.
Helske ja Lindsted ovat Mikkelin Musiikkijuhlilla mukana vapaaehtoistyöntekijöinä, toimien kiertueella lontoolaisryhmän tulkkeina sekä auttamassa tavaroiden kuljetuksessa ja ihmisiä virtuaalilasien kanssa. Helske on myös Mikkelin Musiikkijuhlien kesämuusikko.
Hostellin isoon huoneeseen oli laitettu kymmenen hengen virtuaalikonserttisali vr-laseineen ja kuulokkeineen. Otasalossa mökkeilevät Helena Järvimies ja Helli Koivusalo olivat lähteneet konserttiin kahdestaan. Kun Koivusalo nautti jo lasit päässä konsertista, Järvimies vielä mallaili laseja päähän.
– Mistä tämä menee kovemmalle. Konserttihan menee ohi, ennen kuin minä pääsen edes alkuun, totesi Järvimies.
Maailman kuulu orkesteri kuitenkin odotteli Puumalan mökkiläisiä, ja Järvimieskin löysi paikkansa orkesterin keskeltä. Villa Saimaan Sydämen ”konserttisali” oli aivan hiljainen, kun yleisö keskittyi musiikkielämykseen.
Virtuaalikonsertin jälkeen Järvimies ja Koivusalo tulivat ulos vohvelikahvilaan.
– Terveisiä konsertista, he totesivat iloisesti.
Konserttimatkalla olleet naiset ovat kotoisin Puumalasta ja he asuvat nykyisin Mikkelissä.
– Tulimme tänne Helenan ideasta. Hän on enemmän tällaisen musiikin seuraaja ja minähän lähden mukaan mihin vaan, totesi Koivusalo.
– En minä käy yleensä näin tasokkaissa konserteissa, mutta tykkään käydä kuuntelemassa vähän kevyempää musiikkia, sanoi Järvimies.
Kaksikon mukaan virtuaalikonsertti oli hieno mahdollisuus kokea iso sinfoniaorkesteri ihan läheltä.
– Katsoimme kaikki kolme konserttia, kerran tänne asti tulimme. Oli kyllä mielenkiintoinen ja upea kokemus, kun en itse tällaista konserttimusiikkia yleensä kuuntele. Toki tapaninpäivän Wienin konsertin katson aina televisiosta, totesi Järvimies.
Naiset naureskelivat, ettei konsertissa näkynyt ketään tuttuja.