30.6.
Maailma on hämmentävä. Kesäkuussa kollegani työpaikassa oli tarjolla töitä. Kuukautta aiemmin samaiseen työyhteisöön oli tullut reilu parikymppinen harjoittelija. Hän päätti lähteä lomalle silloin kun häntä olisi kipeästi kaivattu. Sekään ei kauheasti tuntunut haittaavan, ettei jatkoa ehkä sitten seuraisi. Toinen nuori halusi samaan paikkaan, mutta tuntui olevan kovin kiireinen, että saisi sovittua tapaamisen työnantajan kanssa. Lopulta hän antoi ohjeita, että josko joku voisi tulla häntä tapaamaan pienen matkan päähän, kun hänelle on hankalaa tulla työnantajan luokse. Oikeasti ei olisi ollut. Ei vain huvittanut vaivautua mahdollista palkanmaksajaa tapaamaan ja keskustelemaan työpaikasta.
Kuulostaa uskomattomalta, että kun näiden kahden nuoren toiveammatin mukaista duunia on tarjolla, siihen ei tartuta heti kaksin käsin. Ei vain kiinnosta. Tai kiinnostaa siltä osin, jos voisi itse valita helmet joukosta ja jättää tärkeät rutiininomaiset työt muille.
Naurattaisi, jos asia ei olisi niin surullinen. Missä vaiheessa systeemi kääntyi niin, ettei tarjottu ja eteen siloteltu työ kiinnosta? Tärkeämpi kysymys on se, miksi se ei kiinnosta. Mahdollisuus luoda omaa uraa, tehdä sitä mistä tykkää ja tienata samalla rahaa.
Onneksi tilanne ei ole kaikkien kanssa samalla tavalla ja toivottavasti suurin osa ajattelee ja menettelee toisin. Muuten on hankala tilanne, sillä jos tällaiseen oppiin ja asenteeseen yhdistetään myöhemmin väsyminen työhön, niin kriisi on täydellinen.
Asennetta kaivataan myös työssä olevilta. Viime viikolla puhelinliikkeen asiakaspalvelija totesi minulle kasvokkain, että heidän vahingossa sulkemaansa liittymää ei enää saa auki samalle numerolle. En käsittänyt, miten se voisi olla mahdollista, mutta niin hän vakuutti. En suostunut uskomaan ja soitin valtakunnalliseen asiakaspalvelunumeroon. Asia selvisi puolessa tunnissa ja numero palautettiin.
Hyvä niin, mutta väistämättä nousee esiin kysymyksiä alkuperäisestä asiakaspalvelutilanteesta. Miksi sanottiin, ettei numeroa saa enää käyttöön? Joko asiakaspalvelija luuli puhuvansa totta, mutta silloin täytyy ihmetellä, mistä hän on niin vahvan käsityksen saanut. Tai sitten hän ei tiennyt, mutta kunhan sanoi jotakin päästäkseen tilanteesta. Pahin vaihtoehto lienee, että hänen oli käsketty sanoa niin, siis valehdella, jotta ylimääräiseltä työltä vältytään eikä asiakas ruuhkauta palvelunumeroa. En tiedä, mutta en keksi ainoatakaan hyvää syytä siihen, miksi asiakkaalle annettiin erityisen tärkeässä asiassa vakuuttava määrä väärää tietoa.
Yhden asian jokainen työnantaja, esimies, työtoveri, yhteistyökumppani ja asiakas voinee tehdä edellä kuvattujen nuorten tilanteiden estämiseksi jatkossa. Tehdään kokemattomien työntekijöiden elämä piirun verran helpommaksi.
Eli pitäisikö ny,t kun kesätyötkin ovat hyvässä vauhdissa, antaa näille monille työuransa alussa oleville mahdollisuus keskittyä omaan työhönsä ilman jatkuvaa narinaa, jos kaikki ei aina kertalaakista suju? Kesätyöntekijöillä on varmasti keskittyminen tapissa siinä, että muistavat kaikki työnantajan mainitsemat asiat. He eivät kaipaa ylimääräistä painolastia asiakkaalta, joka haluaa vain purkaa kiukkunsa.
Toki asioiden pitää sujua, mutta loppupeleissä on kaikille vähemmän noloa, jos mennään positiiviset ajatukset edellä.
Ja on tässä sekin puoli, että jos kesäreitä oikein kunnolla höykytetään, he eivät saa työelämästä kovin kaunista, eivät edes realistista kuvaa, ja halu työntekoon voi hiipua.
Keskinäinen kunnioitus ja myönteisyys asiakkaan ja palvelutyöntekijän välillä on myös talousteko pitkässä viivassa.
Kari Kauppinen
