Hanna-Mari Tyrväinen
Villa Saimaan Sydämen rentoutussalissa pidettiin viime viikolla ensimmäinen Hengähdyshetki. Entisen päiväkodin jumppasaliin oli laitettu tunnelmavalaistus, rauhoittavaa musiikkia ja lattialle matot viidelle henkilölle, jotka tulivat ottamaan tammikuun pimeään pakkasiltaan tunnin pituisen rentoutushetken.
– Nyky-yhteyskunnan vitsauksena on, että ihmiset ovat väsyneitä ja uupuneita ja meiltä vaaditaan koko ajan enemmän. Ihmiset painavat usein enemmän kaasua, kun pitäisi painaa jarrua. Moni on jo lähestynyt minua ja tuntuu, että tälle on kysyntää, kertoi palautumisvalmentaja Katri Huhtala.
Tunnilla tehtiin fyysisiä harjoitteita ja keskityttiin hengittämiseen, joka on tavallaan myös mielen hallinnan harjoittamista.
– Hengittäminen on tutkitusti sellainen asia, jolla voidaan lieventää stressiä ja ahdistusta sekä saada aktivoitumaan se meidän parasympaattinen hermosto, joka saa aikaan palautumista. Sitä, että syke ja verenpaine laskevat, pulssi hidastuu, hengitys rauhoittuu ja tulee hyvä olo, kertoi Huhtala.
Kun olo tuntuu turvalliselta ja levolliselta, hengitys kulkee niin vaivattomasti, ettei sitä edes huomaa.
Sympaattinen hermosto pitää yllä pitkäaikaista stressiä. Jos elämässä on paljon kuormittavia asioita, kuten sairauksia, työkiireitä ja surua, silloin hengitys usein unohtuu ja muuttuu pinnalliseksi. Lisäksi ihminen on usein lihaksistoltaan vähän kasassa ja hengittäminen tuntuu vaivalloiselta.
– Harjoittelemme tuntien aikana hengittämistä, avaamme lihasjännityksiä ja annamme mielellemme sellaisia pieniä herätteitä ja evästyksiä siihen, että pysähtyminen on tosi tärkeää, kertoi Huhtala.
Ensimmäisen tunnin nimi oli ”Juuret”, joka kohdistui ylävartaloon ja hengityslihaksiston tukemiseen sekä niiden avaamiseen. Tunnilla harjoiteltiin palautumista aikaansaavaa hengitystekniikkaa, jossa uloshengitys on sisäänhengitystä pidempi.
– Jos on kovin stressaantunut ja ahdistunut, kehoa voidaan niin sanotusti huijata eli hengittämällä nenän kautta niin, että uloshengitys on pidempi. Se saa aikaan sen, että kehon parasympaattinen hermosto aktivoituu ja ahdistuskohtauksen voi saada hallintaan ajattelemalla pelkkää hengitystä, jos tunnistaa jo ajoissa itsessään hiipivät oireet. Ylipäänsä meditoinnin eli ajattelun voima on suuri, sanoi Huhtala.
Tunneilla käytettiin kehon ja asentojen tukemiseen apuna polsterityynyjä ja korkkitiilejä sekä remmiä.
– Apuvälineillä keho saadaan pyrittyyn asentoon, mutta koska se on jokaisella erilainen, niin se sinulle paras on tärkein. Jos tuntuu, ettei sellaisessa asennossa halua olla, niin pelkkä lepoasento selällään riittää, sanoi Huhtala.
– Täällä ei ole mitään pakottavaa. Ennen kaikkea tunneilla on läsnä myötätunto ja yksi tavoite on, että jokainen saisi hyvän ja rauhallisen yhteyden itseensä.
Sirpa Kääriäinen ja Sanna Hämäläinen osallistuivat tunnille lehti-ilmoituksen innoittamina.
– En ole ennen tällaista kokeillut. Sen jälkeen, kun jäin kesäkuussa eläkkeelle, niin nyt on ollut aikaa hengähtää. Ehdin hyvin nauttia tällaisista hetkistä, kun ei ole enää aikataulua elämässä, kertoi Kääriäinen.
Eläkeläinen osaa rentoutua muutenkin kotioloissa.
– Kävin aamulla ensimmäistä kertaa avannossa tänä talvena. Se rentoutti kyllä. Samoin saunominen ja liikunnan jälkeinen olotila on rentouttavaa, hän luetteli.
Hämäläinen kertoi käyneensä nuorempana joogassa ja joskus pilates-kurssilla.
– Niissä on se ulos- ja sisäänhengitys, joka meinaa mennä minulla aina väärin päin, mutta tulin ihan mielenkiinnosta kokeilemaan, minkä tyyppistä tämä on. Keho on kuntosalin jäljiltä vähän kipeä, mutta eilinen kehonhuolto oli siihen hyvä, kertoi Hämäläinen ennen hengäh-
dyshetkeä.
Hengähdyshetket jatkuvat Villa Saimaan Sydämessä keskiviikkoiltaisin. Juuret-sarja kestää kuukauden ajan, jonka jälkeen vaihtuu seuraava ohjelma.