Tii­na Judén

MIE­LI Krii­si­pu­he­lin soi vuon­na 2024 lä­hes 400 000 ker­taa. En­sim­mäis­tä ker­taa pys­tyt­tiin vas­taa­maan yli 100 000 soit­to­y­ri­tyk­seen. Myös MIE­LI Krii­sic­ha­tis­sa au­tet­tiin edel­lis­vuot­ta use­am­pia yh­tey­de­not­ta­jia.

Mik­ke­lin krii­si­kes­kuk­ses­sa va­paa­eh­toi­set ovat vas­tan­neet vii­me vuon­na yh­teen­sä 4 300 pu­he­luun.

– Tämä on val­ta­kun­nal­li­ses­ti­kin suu­ri mää­rä. Mik­ke­lin krii­si­kes­kuk­ses­sa MIE­LI Krii­si­pu­he­li­men li­säk­si va­paa­eh­toi­set voi­vat kou­lut­tau­tua ja toi­mia vas­taa­ja­na 12–29-vuo­ti­ail­le nuo­ril­le suun­na­tus­sa Se­ka­sin-cha­tis­sa, ai­kui­sil­le tar­koi­te­tus­sa MIE­LI Krii­sic­ha­tis­sa sekä MIE­LI Tu­ki­suh­tees­sa, ker­too va­paa­eh­tois­toi­min­nas­ta vas­taa­va Kati Stål­hand.

– Ano­nyy­mil­le kes­kus­te­lu­a­vul­le on tar­vet­ta. Pu­he­lin- ja verk­kok­rii­si­työs­sä krii­sit ovat ke­si­ös­sä ja mie­len­ter­vey­del­li­nen pa­hoin­voin­ti nä­kyy myös meil­le päin, jos jul­ki­sel­ta puo­lel­ta ei ai­na apua saa, Stål­hand sa­noo.

Mie­li ry:llä on Ete­lä-Sa­vos­sa noin 25 va­paa­eh­tois­ta MIE­LI Krii­si­pu­he­li­men pal­ve­luk­ses­sa. Työn­te­ki­jöi­tä on kuu­si, krii­si­kes­kuk­sen joh­ta­ja ja vii­si krii­si­työn­te­ki­jää.

Val­ta­kun­nal­li­sen koor­di­naa­ti­on kans­sa so­vi­taan va­paa­eh­toi­sil­le tie­tyt päi­vys­ty­sa­jat. Mo­net va­paa­eh­toi­set päi­vys­tä­vät myös pal­jon li­sä­vuo­ro­ja. Va­paa­eh­toi­sis­sa on Stål­han­din mu­kaan kai­ke­ni­käi­siä hen­ki­löi­tä, mut­ta täl­lä het­kel­lä ei löy­dy ol­len­kaan al­le 30-vuo­ti­ai­ta.

– Jos aut­ta­mis- ja kuun­te­lu­kes­kus­te­lut voi­si­vat an­taa it­sel­le jo­ta­kin, kan­nat­taa mi­nuun ol­la yh­tey­des­sä. Tämä työ ei lopu kes­ken, tar­vet­ta var­mas­ti löy­tyy 24/7. Haas­tat­te­lun kaut­ta on mah­dol­lis­ta pääs­tä toi­min­taan mu­kaan aloit­ta­en kou­lu­tuk­sel­la. Va­paa­eh­toi­sen oman elä­män­ti­lan­teen tu­lee ol­la ta­sai­nen, et­tei tois­ten kuor­mi­tus hei­lau­ta omaa jak­sa­mis­ta, Stål­hand sa­noo.

Mie­li ry:n va­paa­eh­toi­sil­ta ei vaa­di­ta am­ma­til­lis­ta pä­te­vyys­vaa­ti­mus­ta. Aja­tus on, et­tä Mie­li ry:n asi­an­tun­ti­joi­den an­ta­ma kou­lu­tus ja va­paa­eh­tois­työn jat­ko­kou­lu­tus sekä työ­noh­jaus an­ta­vat val­miuk­sia koh­taa­mi­seen.

Men­nei­syy­den krii­sit voi­vat kuu­lua jo­kai­sen elä­mään, mut­ta on toi­vot­ta­vaa, et­tei omas­sa elä­mäs­sä oli­si me­neil­lään mi­tään isom­paa krii­siä.

Eve­lii­na Pek­ka­nen on ol­lut vuo­den ver­ran mu­ka­na Mie­li ry:n va­paa­eh­tois­toi­min­nas­sa. Hä­nen kou­lu­tuk­sen­sa al­koi vuo­den 2024 alus­sa ja en­sim­mäi­set pu­he­lut hän pää­si vas­taa­not­ta­maan hel­mi-maa­lis­kuun vaih­tees­sa.

– Va­paa­eh­tois­työ­hön käy­tet­tä­vä ai­ka vaih­te­lee, mut­ta kes­ki­mää­rin kak­si ker­taa kuu­kau­des­sa mi­nul­la on kol­men tun­nin päi­vys­tys­vuo­ro ja ker­ran kuus­sa puo­li­tois­ta tun­tia työ­noh­jaus­ta. On mah­dol­li­suus osal­lis­tua etä­kou­lu­tuk­siin. Tun­neis­sa tä­hän me­nee mi­nul­ta noin kah­dek­san tun­tia kuu­kau­des­sa. Oman elä­män­ti­lan­teen puit­teis­sa ajan­käyt­töä voi oh­jel­moi­da yk­si­löit­täin.

Pek­ka­nen te­kee palk­ka­työk­seen ke­hit­tä­mis­työ­tä jul­ki­sel­la puo­lel­la ja se­kin liit­tyy vä­hän hy­vin­voin­tiin ja osal­li­suu­teen.

Hä­nel­lä oli mo­nen vuo­den ajan haa­ve teh­dä jo­tain va­paa­eh­tois­työ­tä. Ih­mis­ten mie­len­ter­veyt­tä tu­ke­vat asi­at ovat lä­hel­lä hä­nen sy­dän­tään.

– Sii­tä on saa­nut mu­ka­van yh­tei­sön. Kou­lu­tus ja tuki toi­mii tosi hy­vin ja yk­si­lön nä­kö­kul­mas­ta sii­tä tu­lee tun­ne, et­tä tun­tee te­ke­vän­sä jo­tain ar­vo­kas­ta suh­teel­li­sen pie­nel­lä ai­ka­pa­nos­tuk­sel­la. Kun vas­taa pu­he­li­meen, niin kes­kit­tyy vain sii­hen ih­mi­seen. Se voi ol­la it­sel­le­kin vä­hän mind­ful­nes­sia, vaik­ka vas­taan voi tul­la rank­ko­ja ai­hei­ta, Pek­ka­nen ker­too.

Hän huo­ma­si mah­dol­li­suu­den va­paa­eh­toi­sek­si ryh­ty­mi­ses­tä so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta, kun uu­sia kou­lu­tuk­sia oli vuo­si sit­ten al­ka­mas­sa.

– On hie­no tun­ne, kun ko­kee, et­tä ih­mis­tä, jol­la ei ole ke­tään muu­ta, jol­le ker­toa on­gel­mis­taan, on voi­nut aut­taa kuun­te­le­mal­la. Hä­nel­le on voi­nut tuo­da pa­rem­man olon läs­nä­o­lol­la tai aut­ta­mal­la löy­tä­mään jo­tain rat­kai­su­ja. Täs­sä työs­sä saa myös suo­raa kä­si­tys­tä sii­tä, mikä mei­dän yh­teis­kun­nan ti­lan­ne nyt on hy­vin­voin­ti­val­ti­os­sa, hän to­te­aa.

Pek­ka­nen on eni­ten huo­lis­saan sii­tä, mi­ten pal­jon on yk­si­näi­siä ih­mi­siä, joil­la ei ole ke­tään muu­ta jol­le soit­taa.

– Tu­lee nä­kö­kul­mia, et­tä vaik­ka oli­si hoi­don pa­ris­sa tai asui­si tu­e­tus­ti, niin hoi­to­kon­tak­ti ja ai­ka­re­surs­si ih­mi­sen koh­taa­mi­seen on niin ly­hyt, et­tä heil­le on sa­not­tu, et­tä soi­ta vaik­ka sin­ne krii­si­pu­he­li­meen. Mo­nen­lai­sis­sa hoi­to­teh­tä­vis­sä on täl­lä het­kel­lä ko­vaa kuor­mi­tus­ta ja kii­ret­tä, Pek­ka­nen ker­too.

– Krii­si­pu­he­li­men teh­tä­vä on sel­lai­nen mi­hin pys­tyy ja te­ke­mäl­lä op­pii.

Va­paa­eh­tois­ten työ­tä koor­di­noi­va Kati Stål­hand sa­noo, et­tä on tär­ke­ää ko­kea saa­van­sa toi­min­nas­ta jo­tain myös it­sel­leen, muu­ten se lop­puu ly­hy­een.

– Vaik­ka täs­tä ei saa ra­haa, niin opis­ke­li­ja voi op­pia asi­ois­ta pu­hu­mis­ta tai saa­da hy­vää miel­tä hy­vis­tä koh­taa­mi­sis­ta. Täl­lä voi ka­len­te­roi­da mer­ki­tys­tä omaan elä­mään. Meil­lä ei ole yläi­kä­ra­jaa, mut­ta pi­tää ol­la vir­keä ja täs­sä het­kes­sä mu­ka­na. Täy­si-ikäi­nen pi­tää myös ol­la ja oma­ta koh­tuul­li­set it-tai­dot.

Toi­min­ta on ano­nyy­miä, jo­ten soit­ta­ja ei kos­kaan tie­dä, mis­tä puo­lel­ta Suo­mea pu­he­li­meen vas­ta­taan. Ei­kä aut­ta­ja tie­dä, kuka soit­taa.

Esi­mer­kik­si avi­oe­rop­ro­ses­sis­sa hen­ki­lö saat­taa soit­taa viik­ko­jen ku­lu­es­sa use­am­man ker­ran, mut­ta ei sa­mal­le hen­ki­löl­le, ei­kä vuo­sien ajan. Toi­min­nas­sa on pal­jon päi­vys­tä­jiä.

En­nen jou­lua ja ke­sän kor­val­la va­paa­eh­toi­sil­le jär­jes­te­tään yh­teis­tä vir­kis­täy­ty­mis­tä ja jat­ko­kou­lu­tus­ta.

Pu­he­lui­den ti­las­toin­nis­sa suu­rim­pia soit­to­syi­tä ovat paha olo, ah­dis­tus ja eri­lai­set ih­mis­suh­de­on­gel­mat, mut­ta soit­toi­hin voi ol­la mo­nen­lai­sia mui­ta­kin syi­tä. It­se­tu­hoi­set aja­tuk­set on ero­tel­tu ti­las­tois­sa. Krii­si­kes­kuk­sen pää­fo­kus on ai­na eh­käis­tä it­se­mur­hia.

MIE­LI Krii­si­pu­he­lin ja Krii­sic­hat toi­mi­vat ker­ta­luon­tei­se­na apu­na. Ke­vään ai­ka­na vah­vis­te­taan päi­vys­tä­jien mää­rää myös toi­min­nas­sa, jos­sa krii­sis­sä ole­va saa tu­kea kir­joit­ta­mal­la sa­man vas­taa­jan kans­sa use­am­man kes­kus­te­lun ajan, par­haim­mil­laan kuu­kau­sia.

Vii­me vuo­si­na it­se­tu­hois­ten yh­tey­de­not­to­jen mää­rä on nous­sut sekä Krii­si­pu­he­li­mes­sa et­tä Krii­sic­ha­tis­sa. 2024 Krii­si­pu­he­li­mes­sa käy­tiin vuo­ro­kau­des­sa 19 pu­he­lua it­se­tu­hoi­suu­des­ta, jois­ta kes­ki­mää­rin kol­mes­sa soit­ta­jan ti­lan­ne oli akuut­ti. Eni­ten ih­mi­set ot­ti­vat yh­teyt­tä pa­han olon ja ih­mis­suh­tei­siin liit­ty­vien on­gel­mien ta­kia.

Avun­tar­ve on ol­lut koko 2020-lu­vun kor­ke­al­la, ja yh­tey­de­not­ta­jien pu­heis­sa kuu­luu esi­mer­kik­si pääl­lek­käi­set glo­baa­lit krii­sit sekä leik­kauk­set etuuk­sis­ta, jär­jes­tö­jen toi­min­nas­ta ja jul­ki­sis­ta pal­ve­luis­ta. Toi­saal­ta sa­maan ai­kaan moni on myös op­pi­nut ha­ke­maan apua.

Mari Lau­ri­la on pit­kään teh­nyt var­hais­kas­va­tuk­ses­sa las­ten­hoi­to­työ­tä ja opis­ke­lee nyt nuo­ri­so- ja yh­tei­sö­oh­jaa­jak­si. Hän on ol­lut nyt va­paa­eh­toi­se­na pian kol­me vuot­ta.

Hän on ol­lut Krii­si­kes­kuk­sel­la työs­sä op­pi­mi­sen jak­sol­la ja pääs­syt ko­kei­le­maan myös nuo­ril­le suun­nat­tuun Se­ka­sin-chat­tiin vas­taa­mis­ta. Hän on toi­mi­nut myös työn­te­ki­jä­nä pie­niä pät­kiä MIE­LI Krii­si­pu­he­li­men päi­vys­tä­jä­nä.

Va­paa­eh­tois­työ on an­ta­nut Lau­ri­lal­le val­ta­vas­ti.

– Koen mer­ki­tyk­sel­li­sek­si sen, et­tä on ole­mas­sa pu­he­lin­pal­ve­lu, mi­hin ih­mi­set voi­vat soit­taa. Per­heel­li­se­nä tämä an­taa mi­nul­le myös omaa ai­kaa. Pu­he­lin­työs­sä voi men­nä kup­laan, jos­sa saa omat mur­heet ja aja­tuk­set nol­laan­tu­maan.

Va­paa­eh­toi­sis­ta pi­de­tään Lau­ri­lan mie­les­tä myös to­del­la hy­vää huol­ta. Aut­ta­mi­nen siis pal­ki­taan jär­jes­tä­mäl­lä yh­tei­siä kon­sert­te­ja ja yh­tei­siä ruo­kai­lu­ja, jois­sa nä­kee toi­sia va­paa­eh­toi­sia ja voi laa­jen­taa omaa nä­kö­kul­maa va­paa­eh­tois­työ­hön. Sa­mal­la saa vink­ke­jä muil­ta.

– Työ­noh­jauk­sis­sa voi pur­kaa mie­len pääl­le jää­nei­tä asi­oi­ta. Päi­vän päät­teek­si on mah­dol­li­suus pur­ku­kes­kus­te­luun krii­si­työn­te­ki­jän kans­sa tai heil­le voi soit­taa seu­raa­va­na päi­vä­nä, jos jo­kin asia jää mie­ti­tyt­tä­mään.

Lau­ri­lan mie­les­tä on hie­noa kuu­lua jo­hon­kin yh­tei­söön. Hän to­del­la odot­taa sa­man­hen­kis­ten ih­mis­ten ta­paa­mi­sia.

– Mi­nut sai aloit­ta­maan halu aut­taa, kun olen it­se­kin jos­kus saa­nut apua. Ha­lu­an ja­kaa hy­vää eteen­päin. Ih­mi­sen mie­len liik­keet kieh­to­vat ja aut­ta­mi­nen tun­tui omal­ta.

Epä­var­muus tu­le­vai­suu­des­ta ja vaa­ti­mus­ten li­sään­ty­mi­nen nä­ky­vät va­paa­eh­tois­ten koh­taa­mi­sis­sa.

Yli­pää­tään epä­var­ma maa­il­man­ti­lan­ne as­kar­rut­taa, kaik­ki leik­kauk­set ja mitä on tu­los­sa, nä­kyy joka puo­lel­la.