Tiina Judén
Puumalassa kiinteistöjen jälleenmyyntiarvo on pankin mielestä usein pienempi kuin ostohetken hinta. Tämän vuoksi lainansaanti ensiasuntoon voi olla haasteellista. Tämän totesivat Severiina Virtanen ja Aatu Luukkonen löytäessään sopivan kodin perheelleen.
Vuonna 1966 rakennettu omakotitalo löytyi kirkonkylältä. Nuoripari halusi omakotitalon, sillä perheessä on jo puolitoistavuotias Adessa ja hänelle odotetaan maaliskuussa syntyvää sisarta.
Pienten mutkien ja pintaremontin jälkeen nuoret pääsivät muuttamaan omaan kotiinsa ennen joulua. Nyt uudessa kodissa on oma huone perheen molemmille lapsille.
– Aika paljon ostoa ohjasi varainsiirtoveron säästö, ja yritimme kiirehtiä kaupantekoa, että ehdimme vuoden 2023 puolella. Säästimme siinä muutamia tuhansia euroja, sanoo Severiina Virtanen.
Hallitus on päättänyt lakkauttaa vuoden alusta ensiasunnon varainsiirtoverovapauden.
– Olisi olut tärkeä säilyttää se etuus, joka on iso siivu etenkin isommasta lainasta. Ensiasunnon ostajat kun ovat yleensä nuoria, sanoo Aatu Luukkonen.
Ajatus siirtymisestä vuokra-asunnosta omaan asuntoon lähti siitä, että olisi mukavampi maksaa pois omaa asuntoa kuin vuokraa.
– Sijainti viehätti ja iso tasainen piha on turvallinen lapsille. Sinne mahtuu keinuja ja leikkijuttuja. Kasvihuone ja marjapensaitakin on valmiina. Meillä on ollut vanhempien mökillä tähän asti pieniä omavaraisviljelmiä ja nyt on kiva, kun pystyy hoitamaan niitä omalla pihalla joka päivä. Tykkään pitää myös juhlia ja nyt on enemmän tilaa, Severiina pohtii.
Vanhempien mukaan myös Adessa pitää uudesta kodista, sillä tyttö rakastaa etenkin saunomista. Aiemmin saunaan pääsi ainoastaan mökillä. Nyt on vapaus lämmittää sähkösaunaa, milloin huvittaa. Vuokra-asunnon yhteinen lauantaisauna ei aina sattunut lapsiperheen aikatauluihin.
Uudessa kodissa on öljylämmitys, jonka nuoret haluavat ehkä jossain vaiheessa muuttaa, mutta nyt se on hyvässä kunnossa ja öljyäkin säiliössä. Määräaikainen edullinen sähkösopimus siirtyi uuteen kotiin ja on voimassa vielä ensi syksyyn saakka.
Nuoren parin ostama koti oli ollut aiemmin myynnissä ja menossa jo vuokrattavaksi, kun molemmat innostuivat talosta.
– Ei me erityisesti kartoitettu asuntoja, mutta sattui tuuri, että tämä oli juuri se, mitä katsottiin. Omistajat mieluummin möivät kuin vuokrasivat, Severiina kertoo.
Pankeista lähes kaikki ehdottivat nuorille uudempaa taloa. Vanhaan ei lainaa herunut, mutta uudempaan asuntoon olisi myönnetty isompikin laina. Onneksi löytyi kuitenkin POP-pankki, joka myönsi lainaa.
– Nordea ja Osuuspankki vastasivat heti, että eivät myönnä lainaa. Danske-pankki ja S-pankki samoin, vaikkei kiinteistössä ollut kiireellisiä remonttivaatimuksia. Kotiniemessä olisi ollut uudempia asuntoja, mutta emme halunneet missään nimessä sinne, sillä myöhemmin saisi sitten lapsia kuskata kirkonkylälle, Severiina pohtii.
Pankit ovat tarkentaneet kriteerejään ja jossain vaiheessa nuoret ajattelivatkin jo muuttaa taloon vuokralle ja pyytää lainaa myöhemmin, kun maailmantilanne muuttuu. Lopputulos oli kuitenkin molempien mielestä parempi näin.
Valkoinen tiilitalo näyttää uudemmalta kuin 60-luvun talot keskimäärin. Keittiö onkin uusittu 2000-luvun alussa ja ikkunat muutama vuosi sitten. Kattokin on korjattu ja käyttövesiputkia uusittu.
Nyt nuoret ovat selvinneet pintaremontilla ja suunnittelevat isompia muutostöitä tulevaisuuteen.
– Maaleihin ja maalaustarvikkeisiin meni ehkä vähän reilu tonni. Kesällä tai alkusyksystä teemme keittiöremontin. Parempi asua vähän aikaa, niin tietää mitä tarvitsee. Jossain vaiheessa remontoimme kodinhoitohuoneen, vessan ja kylppärin sekä saunan. Viemärien sukitus pitää tehdä samoihin aikoihin eli ehkä noin viiden vuoden päästä.
Severiinan isä Seri Virtanen on neuvonut ja hakenut nuorille tarvikkeita K-raudasta.
– Iskä purki myös pienen palan seinää pois. Pari päivää meillä oli myös kavereita auttamassa. Iskä neuvoi silloinkin ja maalasi myös. Huonekaluja ostimme tänne uusia, Severiina kertoo.
Vaikka ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistuu, laskee muiden kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti neljästä kolmeen prosenttiin. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveroprosentti laskee kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin ja muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa, mutta veroprosentteja sovelletaan takautuvasti hallituksen esityksen antamispäivästä 12.10.2023 alkaen tai sen jälkeen tehtyihin luovutuksiin.
Kokonaisuudessaan hallituksen tekemä varainsiirtoveron keventäminen hyödyttää asunnon ostajia. Sillä pyritään myös helpottamaan rakennusalan heikentynyttä suhdannetilannetta ja tehostamaan toimivaa kiinteistö- ja asuntomarkkinaa. Verokertymä alenee vuositasolla yhteensä 70 miljoonalla eurolla.
Nuoria varainsiirtoverovapauden poistuminen ei kuitenkaan tue.
– Aikuiskoulutustukikin lakkautetaan, vaikka olin suunnitellut lähteä opiskelemaan kahden vuoden päästä, jolloin tulisi täyteen ne ehdot. Voihan sitä opiskella vieläkin, mutta työn ohessa, Severiina pohtii.