Rauli "Badding" Somerjoki tarjoilee autoradiossa ajo-ohjeitaan. Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan. Pistää hymähtämään, sillä kovasti rallipolkua muistuttavalla kototiellä ei sellaiseen ole mahdollisuutta. Ei edes henkensä kaupalla. Pappia tuotaisiin äkkiä vaikka ei ohjauksessa klappia olisikaan.
Olen pitkin talvea ajellut Mikkelin ja Puumalan väliä vähintään viikoittain ja kartanlukijan puolelta on kuulunut väistönuotteja tihenevään tahtiin.
Muista tällä suoralla ne kuusi kuoppaa - ei voi olla totta, nyt niitä on jo kahdeksan!
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvatakseen, että vähintään joka toisessa autossa käydään sama keskustelu.
Huhtikuussa tiellä viivähti jokakeväinen paikkauspartio, mutta siitä ei ole paljoa hyvää sanottavana. TV:n asiaohjelma kertoi karun totuuden: paikkaamalla vain lisätään korjausvelan määrää, joka voi loppupeleissä tuplaantua. Siis silloin kun paikka paikan päällä ei enää auta vaan on pantava päällyste kokonaan uusiksi, hintalappu on jopa kaksinkertainen.
Koko tiestömme korjausvelan määrä on arviolta kaksi miljardia euroa ja paisuu koko ajan. Uuden hallituksemme lupaama 600 miljoonan euron hätäapu jakautuu sekä maanteiden että rautateiden pakkorakokunnostusten kesken, joten ei siitä Etelä-Savoon liikoja liikene.
Kuitenkin, nyt kun meillä on kolme alueemme asiat tuntevaa ja niihin vaikuttamiseen valmista ministeriä, eli Lenita Toivakka, Kimmo Tiilikainen ja Jari Lindström, niin toivo alkaa pikkuhiljaa elää. Ei meistä kukaan toivo vanhan siltarumpupolitiikan paluuta. Nyt on isommat asiat kyseessä. Kansalaisten henki ja terveys ensin, teollisuuden, kaupan ja turismin tarpeet heti sen perään.
Hetki vielä jos viivytellään niin käy kuin Sortavan ja Käkisalmen välisellä osuudella, että siellä pystyy enää liikkumaan telaketjuvehkeillä.
Toki SA Int ison hädän hetkellä sellaisillakin liikkuu, mutta olisi suotavaa, että se voisi operoida myös kumipyöräisillä. Niitä on armeijan talleissa nykyään enemmistö.
Nyt alkoi kesä oikein virallisestikin. Turistit tulevat, samoin tuhannet kesäasukkaat ja heidänkin puolestaan toivon, että tämä kesä on viimeinen kantatie 62:n historiassa, jolloin kanssamatkustajana on uskon ja toivon lisäksi ainainen pelko. Tiedän senkin, että meidän Matias on joka käänteessä yrittänyt pitää puumalalaisten puolta, myös tässä tien kunnostusasiassa. Mutta ei hänkään voi rahaksi muuttua, joten nyt on saatava kuntaa korkeammat voimat valjastettua yhteisten tienparannusvankkureiden eteen.
Uskaltaneeko joku olla eri mieltä?
Timo Korppi
