Tii­na Judén,

Vit­sit ovat kaut­ta ai­ko­jen nau­rat­ta­neet ja ren­tout­ta­neet ih­mi­siä. On­nis­tu­es­saan vit­sit saa­vat il­ma­pii­rin ren­nok­si ja kes­kus­te­lut vä­lit­tö­mik­si ja avoi­mik­si. Nii­tä ker­to­vat ih­mi­set ha­lu­a­vat teh­dä muut iloi­sik­si. Usein vit­sin ker­to­ja ha­lu­aa myös vies­tit­tää, et­tei elä­män ai­na tar­vit­se ol­la niin va­ka­vaa. Pa­ras­ta on, jos vit­sit ovat ajan­koh­tai­sia.

Kou­lun pi­hal­la si­nän­sä har­vi­nai­nen näky, po­lii­si­par­tio, ei kui­ten­kaan tun­tu­nut ole­van vii­me tiis­tai­na leik­ki­mie­lel­lä, sil­lä heil­tä ei ir­ron­nut yh­tään kou­lu­lais­vit­siä, ei­kä po­lii­si­vit­siä. On­han po­lii­sin teh­tä­vä va­ka­va, jo­ten he ko­ki­vat, et­tei hei­dän teh­tä­vä­nä ole ker­toa vir­kan­sa puo­les­ta vit­se­jä. Oi­ke­as­sa ovat.

Vä­li­tun­nil­la yh­te­näis­kou­lun op­pi­lail­ta sen si­jaan ir­to­aa muu­ta­ma vit­si. Ylä­kou­lu­lai­set ei­vät kek­si vä­li­tun­nil­la vit­se­jä, mut­ta ala­kou­lu­lai­set roh­kais­tu­vat sa­noit­ta­maan pari.

”Oli leh­mä, joka tuli kau­pun­kiin, ei­kä tien­nyt, mi­ten siel­lä piti käyt­täy­tyä. Leh­mä ky­syi po­lii­sil­ta, saa­ko tääl­lä am­mua? Po­lii­si sa­noi, et­tä il­man muu­ta.” (Oo­na Lem­pi­äi­nen) Poh­di­pa tark­kaan, ym­mär­sit­kö koko vit­sin?

”Mi­hin hait me­nee, kun nii­tä sat­tuu? Hai­raa­laan.” (Lot­ta Kau­to­nen)

Puu­ma­las­sa hy­vä­nä vit­sin ker­to­ja­na tun­ne­taan en­ti­nen Te­boil-ben­sa-ase­man isän­tä Pek­ka Huik­ko, joka viih­dyt­tää ylei­söä usein Pu­bi­vi­san vä­lis­sä tai mies­po­ru­koi­den mat­koil­la.

– Ai­na kun ol­laan po­ru­kas­sa me­nos­sa jon­ne­kin ja joku sa­noo jon­kun sa­nan, niin sii­tä tu­lee mie­leen joku jut­tu. Nii­tä­hän on mil­joo­na, sa­noo Pek­ka Huik­ko.

Sit­ten hän ker­too yh­den.

”Pik­ku­poi­ka tuli kou­lus­ta ja äi­ti ky­syi mitä siel­lä kou­lus­sa oli. Poi­ka vas­ta­si, et­tä meil­lä oli jal­ka­pal­lo-ot­te­lu. Äi­ti ky­syi, et­tä mi­ten se meni? Tein kuu­si maa­lia, vas­ta­si poi­ka. No pal­jon­ko se peli sit­ten päät­tyi, ky­syi äi­ti. Peli päät­tyi 3-3, vas­ta­si poi­ka.” Mie­ti­pä mitä se tar­koit­taa.

Pek­ka Huik­ko muis­taa ker­to­neen­sa vit­se­jä jo kan­sa­kou­lu­a­joil­ta läh­tien. Jos­ta­kin nii­tä vain tu­lee.

– Ve­nä­jän reis­suil­la au­to­mies­ten kans­sa käy­des­sä, mi­nul­le an­net­tiin vä­lil­lä mik­ro­fo­ni ja sa­not­tiin, et­tä puhu tuo­hon, et­tä si­ka­o­sas­to­kin kuu­lee. Mi­nul­ta tuli len­to­ko­ne­vit­siä, ju­na­vit­siä, man­ne­vit­siä ja kai­kis­ta ga­te­go­ri­ois­ta löy­tyy edel­leen jo­tain.

Yleen­sä Hui­kon vit­sit läh­te­vät sa­nas­ta tai ti­lai­suu­des­ta. Pa­ras­ta on luon­nol­li­ses­ti se, mi­ten ker­to­ja ne ker­too. Pi­tää osa­ta muut­taa ään­tä ja haus­kuut­taa kuu­li­joi­ta.

”Pik­ku­hau­ki ky­syi isä­hau­el­ta, mikä kala tuo on? Se on sär­ki, ja vaik­ka vä­hän ruo­toi­nen, niin on hyvä ja sen voi syö­dä. Mi­käs tuo sit­ten on, ky­syi pik­ku­hau­ki. Se on ah­ven, sii­nä on piik­ke­jä vä­hän enem­män, mut­ta syö­tä­vä se on. Sit­ten tuli oi­kein ko­mea kala, jos­sa oli si­nis­tä, kel­tais­ta, pu­nais­ta ja vih­re­ää. Mikä se tuo on, ky­syi pik­ku­hau­ki. Sitä kan­nat­taa va­roa se on Ra­pa­lan gi­go­lo, jon­ka mu­kaan äi­tis läh­ti kak­si vuot­ta sit­ten, ei­kä ole vie­lä­kään tul­lut ta­kai­sin. ” (Pek­ka Huik­ko)

Lo­puk­si Huik­ko ker­too vie­lä yh­den blon­di­vit­sin ja yh­den ajan­koh­tai­sen vaa­li­vit­sin:

”Min­kä­ta­kia blon­di pi­tää tyh­jää mai­to­tölk­kiä jää­kaa­pin oves­sa? Jos tu­lee vie­ras ja juo kah­vin mus­ta­na. ”

”Mies oli kun­nal­lis­vaa­lieh­dok­kaa­na ja vai­mo luki vaa­li­tu­lok­sia maa­nan­tai­aa­mu­na leh­des­tä. Mies oli saa­nut kak­si ään­tä. Vai­mo sa­noi mie­hel­leen, et­tä hän on ai­na tien­nyt et­tä si­nul­la on toi­nen nai­nen. ”

Toi­vo­taan, et­tä kaik­ki Puu­ma­lan alue- ja kun­ta­vaa­lieh­dok­kaat saa­vat enem­män kuin kak­si ään­tä.

Jut­tu­vin­kin an­toi Jan­na Poh­jo­lai­nen.

Kommentti