Saisko olla LAKU? En nyt puhu karamellista. LAKU-lähete on varkautelaisen lastenkulttuurikeskus Verson kehittämä, valtakunnallisesti palkittu kulttuurilähete. Sillä kannustetaan lapsia, nuoria ja perheitä kulttuurin pariin lastenkulttuurikeskus Verson jäsenkunnissa Heinävedellä, Hirvensalmella, Joroisissa, Juvalla, Leppävirralla, Pieksämäellä, Rantasalmella, Savonlinnassa ja Varkaudessa. Lähete on velvoittamaton, kannustava väline, joka kehittää kunnallista palveluohjausta monipuolisemmaksi myös kulttuurin suuntaan. Se voi ohjata osallistujia maksuttomaan tai maksulliseen toimintaan. Kustannukset maksaa esimerkiksi kunta, sote-palvelujen tuottaja tai kulttuuritoimijat. Vastaavaa toimintaa on myös Tampereen ja Oulun seuduilla.
Miksi? Siksi, että kulttuurin hyvinvointivaikutukset ovat vastaansanomattomat. Tuore WHO:n raportti kertoo, miten lääkärit ovat Britanniassa jo parikymmentä vuotta ohjanneet yksinäisyydestä, lievistä mielenterveysongelmista tai kroonisista kivuista kärsiviä asiakkaita lähetteillä taide- ja kulttuuritoimintaan. Myös Ruotsissa ja Tanskassa käytössä olevan mallin on todettu vähentävän tarpeettomia lääkärikäyntejä ja sitä kautta tuottavan kustannussäästöjä. Taide voi tarjota ratkaisuja erityisesti sen sorttisiin terveysongelmiin, joihin lääketiede ei yksin tepsi.
Miksi kirjoitan tästä Puumala-lehteen? Siksi, että haaveilen toiminnan leviämisestä koko Etelä-Savoon. Kun tieto tavasta ja sen tuloksista leviää, siihen kohdistuvat kysymykset ja kysyntä lisääntyvät. Samalla muistutan kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Mallin leviämistä odotellessa kannattaa käyttää kaikkia tilaisuuksia kulttuurista nauttimiseen. Yllättävän paljon löytyy myös ihan maksuttomia vaihtoehtoja.
Lastenkulttuurikeskus Verson kulttuurituottaja Helinä Juurinen ja Varkauden kaupungin terveydenhoitaja Anu-Riikka Markkanen tulevat puhumaan LAKU-lähetteestä Mikkeliin 26.3. avoimeen ja maksuttomaan Kulttuuri sotessa – näytön paikka –seminaariin. Mukaan voi ilmoittautua netissä.
Tuulevi Aschan
Kirjoittaja on projektipäällikkö, joka vetää Xamkissa Parasta Etelä-Savoon – taide-, kulttuuri- ja luonto-osaamista sote- ja nuorisoalojen toimijoille -hanketta 2019-2020. Sitä rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta.