Suomalaiset ovat valitsemassa tasavallan kolmattatoista presidenttiä ja sunnuntaina tiedetään, kuka on seuraava valtionpäämies.
Itselläni on ollut mahdollisuus äänestää presidenttiä jo kuusi kertaa. Ensimmäisellä kerralla äänestin Martti Ahtisaarta, ja vaikka olin muuten kai ihan avoimesti maailmaan suhtautuva nuori tyttö, en halunnut missään nimessä äänestää Elisabeth Rehniä, sillä mielenmaisemaani ei yksinkertaisesti mahtunut ajatus naispresidentistä.
Taisin pysyä linjassani myös seuraavissa vaaleissa, mutta Esko Ahon sijaan kansa äänesti presidentiksi Tarja Halosen, ja totuin naispresidenttiin seuraavalla kahdella kaudella. Enää presidentin sukupuolella ei ole itselleni väliä.
Presidenttiehdokkaan valinta on ollut aina helppo, mutta näissä vaaleissa mukana oli usea hyvä ehdokas ja ensimmäinen kierros aiheutti vehtaamista kolmen ehdokkaan välillä vaalikoppiin asti. Päätin äänestää sitä, kenen uskoin ymmärtävän parhaiten maan ulko- ja turvallisuuspoliittisista asioista ja linjauksista.
Toisella kierroksella valinta oli helppo, sillä ehdokas keikkui mielessäni jo aiemmin, ja tiesinhän ainakin sen, kenestä en haluaisi seuraavaa presidenttiä.
Olen äänestänyt aina presidenttiä varsinaisena vaalipäivänä, mutta maanantaina tein poikkeuksen ja kävin äänestämässä ennakkoon. Vaaliuurnalla käynti oli siinäkin mielessä poikkeavaa, että tein sen ensimmäistä kertaa Puumalassa.
Toivottavasti Suomi saa presidentin, joka hallitsee kansainväliset suhteet ja kestää paineet haastavassa maailmantilanteessa. Maltillisen rauhan ylläpitäjän, joka selviää tiukassakin paikassa, kyeten puhumaan avoimesti myös epäkohdista. Inhimillisen kansanmiehen, joka omistautuu rakentamaan suomalaisille parempaa tulevaisuutta.
Kumpi se on, Pekka Haavisto vai Aleksander Stubb? Sinä valitset.
Hanna-Mari Tyrväinen
toimittaja