Vesivahinko värjäsi kirkonkylän veden ruskeaksi

Repeämä tyhjillään olevassa kiinteistössä värjäsi juomaveden ruskeaksi useissa talouksissa kirkonkylällä viime viikolla.

 Tyhjillään olevan kiinteistön huonokuntoinen, mutta tulpattu kupariputki aiheutti vuodon.

 

Keskustien purkutuomion alla olevassa talossa paukahti viikko sitten tiistaina tulpattu kupariputki, jonka hitsaussaumasta vesijohtovettä vuosi hukkaan noin 81 000 litraa, ennen kuin vuotokohta saatiin paikallistettua ja tilkittyä. Hukkaan mennyt vesimäärä on keskimääräistä suuremman kotitalouden vuosikulutuksen verran.

Puumalan vesilaitoksen hoitaja ja tonttiliittymistä ja verkoston häiriö- ja ongelmatilanteista vastaava Timo Pesonen oli saanut tiistaina päälleen vyöryn jopa melko asiatonta palautetta.

-Tiistaina aamulla kahdeksalta Keskustie 10 autiossa talossa pamahti kolmekakkonen kupariputki poikki, se oli tulpattu, mutta ruostunut puhki tulpan vierestä. Virtaukset lähtivät kohti Keskustietä joka puolelle niemestä. Putkista lähti sakka liikkeelle ja eteni putkistoon, kun virtaukset muuttuivat päinvastaiseksi, Pesonen selostaa.

 

FH Rakentajat eli Finnish Home Constructions Oy:n toimitusjohtaja Mikko Viskari kertoo 26.5. ilmestyneessä Puumala-lehdessä lisää kiinteistön tilanteesta.

-Tontti on Puumalan kunnan vuokratontti, josta maksamme koko ajan vuokraa ja kulut juoksevat. Rakennus on oma, ja se on ostettu irtaimen kaupalla. Vesivahinko mikä siellä nyt sattui, oli sellainen niitti, joka vauhditti päätöstämme. Talo lähtee purkuun, Viskari kertoo.