Puumalan saaristoreitti palkittiin Vuoden 2020 Matkailutekona

Puumalan saaristoreitin lautalla matkusti viime kesänä 2800 matkustajaa.

Puumalan saaristoreitille on myönnetty Vuoden 2020 Matkailuteko -palkinto Saimaan alueen matkailun kehittämisestä. Mikkelin seudun matkailun edistämispalkinnot jaettiin hetki sitten etäyhteyksin järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa.

Noin 60 kilometrin pituinen Puumalan saaristoreitti on tehnyt Saimaan alueen erityispiirteitä tutuksi laajalle yleisölle. Puumalasta Niinisaaren, Lintusalon, Hurissalon ja Pistohiekan kautta kulkevalla reitillä pyöräilijä pääsee kahdelle lauttamatkalle, tutustuu nähtävyyksiin ja voi nauttia matkailuyritysten monipuolisista palveluista.

-Hienosti kehitetty, kaunis reitistö yhdistää monta yritystä ja tekee niistä vetovoimaisen kokonaisuuden, jolla on paljon kehittämisen mahdollisuuksia, perustelee Mikkelin Seudun Matkailupalvelu ry:n hallituksen puheenjohtaja, Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Puumalan kunnan markkinointipäällikkö Tuula Vainikka kertoo saaristoreitin tuoneen uusia asiakkaita alueen majoitus- ja ravitsemusyrityksille. Mediahuomiota saaristoreitti on saanut koti- ja ulkomailla. Myös uudentyyppistä, maakuntarajat ylittävää yhteistyötä on syntynyt. Viime kesänä Puumalan reitillä lauttoja käytti 2800 ja Sarviniemi-Lintusalon reitillä 1500 matkustajaa, eivätkä kaikki pyöräilijät tee vesistön ylitystä lautalla.

-Reitin avaus meneillään olevan pyöräilybuumin aikana oli mainio. Heinäkuun alussa Saimaa Cycle Tour kiertää Puumalan kautta ja tekee reittiä tutuksi ulkomaalaisille pyöräilyn ystäville. Viime kesänä Etelä-Karjalan puolelle avattu reitti on tuonut sekin lisää näkyvyyttä meille. Nyt teemme reiteille yhteistä karttaesitettä. Puumala on ollut edelläkävijä, jonka onnistuminen on rohkaissut alueen muitakin toimijoita kehittämään pyörämatkailua, kertoo Vainikka.

Vuonna 2017 avattu reitti on poikinut uusia palveluja ja yritystoimintaa sekä tiivistänyt matkailuyritysten yhteistyötä. Nestorinranta perusti vuonna 2019 lettukioskin lauttarantaan ja matkailuyritykset perustivat Saimaa Coop -osuuskunnan, joka alkoi vuokrata Saimaa Bikes -sähköpyöriä.

-Viime kesänä alkoi liikennöinti myös Suur-Saimaan puolella toisella aluksella, jota korvaa ensi kesänä isompi alus, johon mahtuu 20-25 pyöräilijää. Samalla jo neljä kesää Hurissalon ja Lintusalon väliä liikennöineelle Norppa 2 -alukselle saadaan lisävuoroja. Ensi keväänä myyntiin tulee myös Pyörämatka Saimaa Geoparkin maisemiin -niminen viikon kestävä matkapaketti, jonka varrella kohokohtia ovat geopark-kohteet, kertoo Lintusalossa sijaitsevan Nestorinrannan yrittäjä Riitta Viialainen.

Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden 2020 Matkailun edistämisteko -palkinnon sai puolestaan vs. aluekehitysjohtaja Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta alueen matkailun ja kulttuurin eteen tekemästään kehittämistyöstä. Palkinnot luovutti Mikkelin seudun matkailupalvelu ry:n hallitus puheenjohtaja Timo Halosen johdolla.