Puumala-Seuran kunniajäsen Aaro Okkola on poissa

Lintusalon tie päällystettiin viime kesänä uuteen uskoon. Ilman Aaro Okkolaa tätä tietä ei ehkä olisi koskaan tehty.

Puumala-Seuran kunniajäsen Aaro Okkola nukkui pois eilen. 91-vuotias Okkola ehti vaikuttaa aikanaan vahvasti Puumalan kunnallispolitiikassa ja Puumala-Seurassa.  Hän ehti elämänsä aikana kirjoittaa kirjoja paikallishistoriasta ja taisteili saariston liikenneyhteyksien puolesta. Hän oli myös maatilamatkailun uranuurtaja ja rakensi perheensä kanssa Niinisaareen  17 mökkiä, jotka tunnetaan Okkolan lomamökkeinä edelleen.

Okkola palkittiinkin viime kesänä myös Puumalan kulttuuripalkinnolla. Puumala-lehti on joulukuusta lähtien julkaissut Okkolan tekstejä Kotiseutuni-sarjassa ja sarja jatkuu omaisten luvalla edelleen. Ensi viikon lehdessä on vuorossa tarinaa entisajan koulunkäynnistä kouluissa vietettävän valtakunnallisen Uutisten viikon kunniaksi.

Puumala-lehti julkaisee Okkolan muistokirjoituksen painetussa lehdessä.