Halla-ahon mielestä Suomi ei voi leikkiä koko maailman sosiaalitoimistoa

Taksi- ja linja-autoalan yrittäjä Paavo Immonen haastaa perussuomalaisten puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa sunnuntaina ylätorilla.

Perussuomalaisten puoluejohto kävi sunnuntaina kuntavaalikiertueella Puumalassa.

Korona vaikuttaa alkaneisiin kuntavaalikiertueisiin verottamalla paikalle tulevia kuulijoita. Myös tarjoilut ovat nyt erilaisia, sillä Puumalassa vierailleet perussuomalaiset jakoivat kahvilippuja Kuittisen kahvilaan. Liput olivat voimassa koko sunnuntaipäivän. Näin haluttiin tukea paikallista yritystä ja vältettiin liian suurten ihmisryhmien muodostumista.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, varapuheenjohtaja Riikka Purra ja Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Pekka Laitinen piipahtivat sunnuntaina ylätorilla. Kaksipäiväinen Etelä-Savon maakuntakierros alkoi lauantaina Pieksämäeltä, Kangasniemeltä ja Mikkelistä. Sunnuntaina kuntavaaleihin liittyvät tilaisuudet alkoivat Ristiinasta ja päättyivät Puumalan kautta Savonlinnaan. Puumalalaisista perussuomalaisten kunnanvaltuutetuista paikalla oli Asko Luukkonen.

-Ei leikitä koko maailman sosiaalitoimistoa. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen poistamalla haittamaahanmuutto ja jättämällä hömpötykset, kuten sukupuolineutraalit liikennemerkit ja sotut rauhaan, Halla-aho luetteli.

 

Lue lisää vaalikiertueesta ja paikallisten ihmisten kysymyksistä Halla-aholle 14.10. ilmestyneestä Puumala-lehdestä.