Posti, elintarviketuotannon omavaraisuus ja someviha huolettavat meitä

 

Teksti: Tiina Judén, Kuva: Arto Erkkilä

PAIKALLISLEHTIEN päätoimittajat pääsivät tapaamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistöä viime torstaina  Mäntyniemessä, Helsingissä. Kyselytunnin aikana 41 päätoimittajaa saivat esittää presidentti Niinstölle kysymyksiä maakunnista ja maailmanpolitiikan polttavista kysymyksistä. Presidentti toivotti jokaisen tervetulleeksi kättelemällä.

Presidentti Niinistö on tunnustanut jo aiemmin, että hänellä on lämmin suhde paikallislehtiin. Häneltä kysyttiinkin useaan otteeseen paikallislehtien uhista, kuten Postin kulun hitaudesta sekä mediakäyttäytymisen muutoksesta.

PUUMALA-LEHDEN päätoimittaja kysyi, onko presidentillä mitään keinoja palauttaa luottamusta Postiin vai pitääkö paikallislehtien alkaa tehdä pelkästään digitaalista mediaa?

-Tätä en taida uskaltaa kommentoida muuten, kuin että aikansa se taitaa ottaa, vastasi Niinistö ja sai aikaan hyväntahtoiset naurun hymähdykset.

Sari Heinilä Alajärveltä kysyi myös paikallislehtien uhista, kuten Postin palveluista ja mediakäyttäytymisen muutoksesta. Heinilä näki yhteisöllisyyden vahvistamisen keskeisenä paikallislehtien tehtävänä ja sen uhatuksi tulemisen vakavana asiana. Ilmastonmuutokseen liittyen hän esitti presidentille myös yhteen liittyvinä asioina huolen yhteisöllisyyden säilymisestä ja maaseudun säilymisestä.

Niinistö asetti paikallislehtien roolin yhteisöllisyyden säilyttäjänä erittäin korkealle.

-Paikallislehti pitää lähiyhteisiä asioita esillä ja tarjoaa lukijoilleen mahdollisuuden kirjoittaa omia mielipiteitään. Uskoisin, että lukijat arvostavat sitä, Niinistö vastasi.

MYÖS maallemuutto, monipaikkainen asuminen, etätyö ja omavarainen ruuantuotanto nousivat esiin presidentti Niinistön puheissa. Häneltä kysyttiin voisiko tasavallan presidentti kuulua tuohon miljoonan suomalaisen joukkoon, joka haaveilee maalle muutosta?

-Olisin enempi taipuvainen ajattelemaan kahden asumisen mallia, jota varmasti jo ainakin miljoona, jollei puolitoista viettää kesähuviloittensa puitteissa. Kesähuviloissa, joista nyt on näköjään tullut talviasuttavia, Niinistö muistuttaa.

Maaseudun Tulevaisuuden äskettäin tekemän selvityksen mukaan Suomessa on jo noin miljoona ihmistä, jotka haaveilevat maalle muutosta.

 

Lue lisää Niinistön ajatuksia tänään ilmestyneestä printti- tai digilehdestä.