Puumalan ensimmäinen ilves kaatui kirkonkylän läheisyydessä

Kuvassa vasemmalla jäljille päässyt Ruunajoen Martta ja oikealla Ruunajoen Karhuherra. Metsästäjämiehet eivät kuvaan halunneet, mutta ovat tiukasti hihnan päässä saaliin äärellä.

Tiina Judén

Puumalassa ammuttiin tänään ensimmäinen ilves. Saalis on nuori noin 2-3-vuotias 17-kiloinen uros. Sen on nähty riistakameroiden mukaan vierailevan Puumalan kirkonkylän kotipihoilla. Eniten ilveksen saaliiksi on joutunut lähialueen peuroja.

Talven ensimmäinen kissaeläin kaatui tänään aamupäivällä Särkijärven alueella metsässä, mutta taajaman pinnassa. Kaato tapahtui Puumalan yhteisluvalla. Yhteisluvassa ovat mukana kaikki Puumalan metsästysseurat. Nyt jahdissa oli yhteensä kuusi miestä, jotka olivat Vesiniemen Metsästys- ja Kalastusseurasta, Muuramäen Riistaringistä ja Länsi-Puumalan Erästä.

Ilveksen metsästyskausi alkoi joulukuun alussa. Sen liikkeitä on seurattu ensilumista lähtien. Nyt luvista on käytetty toinen eli viikkolupa, ja jäljellä on enää yksi viikonloppuun sijoitettava kaatolupa.

Yksi metsästäjistä, joka haluaa pysyä nimettömänä, lähti aamuyöstä seuraamaan ilveksen jälkiä. Kun jäljet löytyivät, metsästäjät kokoontuivat klo 9.30 ja olivat passissa jo klo 10 aamupäivällä. Ilveksen tavoittamiseen meni noin tunti.

-Kaatamiseen meni vain minuutti siitä, kun koira laskettiin irti, sanoo yksi ryhmän jäsenistä.

Ilveksen jäljille johtanut koira oli Ruunajoen Martta. Se on kokenut suomenajokoira.