Elsa Heporaudasta kertova teatteriesitys sai 26 000 euron apurahan

14.5.2019 klo 18

Elsa Heporaudan elämästä tehdään käsikirjoitus ja teatteriesitys kesäksi 2020 Sahanlahteen, Heporaudan syntymäpaikalle.

Tekemisen mahdollistaa Suomen kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston apuraha. Sitä myönnettiin 26 000 euroa. Hakijana oli puumalalainen näyttelijä Ismo Kotro ja työryhmä.

Näytelmän ensi-ilta on kesäkuun alussa 2020 ja esityksiä on ainakin kesä-heinäkuussa.

Heporaudan roolissa nähdään Puumalan vapaa-ajan asukas, näyttelijä Tiia Louste.

-Nainen, joka on tehnyt merkittäviä asioita, ollut aikansa vaikuttaja, kirjailija ja toimittaja, tehnyt paljon naisten aseman ja tasa-arvon eteen, kuvailee Heporautaa Sahanlahden emäntä Jaana Kuivalainen.

Heporauta oli myös Kalevalaisten naisten liiton ja Kalevala Korun perustajia.

Apurahojen jako on parhaillaan käynnissä Mikkelissä.

Kari Kauppinen