Seurakuntavaalien ylivoimaista voittajaa ei valittu päätöksenteon ytimeen

Kirkkovaltuusto teki henkilövalinnat varsin tiukkojen ennakkokeskustelujen jälkeen. Itse kokouksessa valinnat olivat niin sanotusti ilmoitusasioita.

10.1.2019

Seurakuntavaaleissa historiallisen suuren henkilökohtaisen äänimäärän saanut Laura Pitkonen (SDP:n ryhmä) sai kolmen ryhmän neuvotteluissa kirkkoneuvoston varajäsenen paikan.

Vaalit voittanut Yhteinen seurakuntamme -lista sai kirkkovaltuuston sekä kirkkoneuvoston puheenjohtajan paikat. Puheenjohtajana neuvostossa toimii kirkkoherra Helena Castrén.

Kirkkoneuvoston viisi muuta paikkaa menivät Yhteinen seurakuntamme -listalle (3 paikkaa) ja keskustan ryhmälle (2 paikkaa). Varajäsenet ovat samassa suhteessa, paitsi Pitkonen valittiin siis varalle, Yhteinen seurakuntamme -listan Paavo Immosen varajäseneksi.

Kirkkovaltuustossa on viisitoista edustajaa. Heistä Yhteinen seurakuntamme -listan edustajia on kahdeksan ja keskustan edustajia kuusi. Laura Pitkonen oli vaaleissa ainoa ehdokas sosialidemokraattien listalla.

Vaaleissa Yhteinen seurakuntamme -lista sai 304 ääntä, keskustan ryhmä 229 ja SDP:n ryhmä sata ääntä eli Pitkosen äänet.

Valtuustoon valittiin kaksitoista naista ja kolme miestä. Prosenteissa naisia on valtuutetuista 80 ja miehiä 20.

YHTEINEN SEURAKUNTAMME -LISTAN kärki tuli valituksi johtopaikoille. Eniten ääniä saanut Anne Kietäväinen valittiin valtuuston puheenjohtajaksi, toiseksi sijoittunut Hanne Keijonen neuvoston johtoon, kolmonen Kirsi Sarvi neuvostoon ja nelonen Heidi Pietikäinen Keijosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Listalta viimeiseksi valittu Paavo Immonen sai neuvostopaikan ryhmänsä ainoana miesvaltuutettuna täyttäen koko neuvoston mieskiintiön.

Keskustan ryhmän ylivoimainen ääniharava Minna Korhonen sai valtuuston varapuheenjohtajan paikan ja neuvostoon valittiin seuraavaksi eniten ääniä saaneista Kaija Huhtinen, Eero Lappalainen (varalle), Marketta Auvinen (varalle) ja Oiva Kiljunen. Viime valtuustokauden kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Asta Luukkonen on nyt rivivaltuutettu.

Yhteinen seurakuntamme -listalta valtuustoon valitsematta jääneistä valittiin neuvostoon kaksi niukimmin valitsematta jäänyttä eli Pentti Lautala ja hänen varajäsenekseen Sakari Niemi. He ovat valtuuston varajäseniä.

Kaikki neuvoston jäsenet ovat uusia varsinaisina neuvoston jäseninä.

Kaikki vaaleissa ehdolla ollutta 21 henkilöä valittiin valtuustoon (15) tai varalle (6).

Neuvostoon valittiin varajäseneksi myös yksi, joka ei ollut vaaleissa ehdolla lainkaan eli Aki Pietikäinen. Hän on Yhteinen seurakuntamme -ryhmässä.

Kirkkolain mukaan neuvostoon voidaan valita henkilö, joka ei ole tullut vaaleissa valituksi tai ei ole edes ollut ehdolla, kunhan on vaalikelpoinen seurakuntavaaleissa.

LAURA Pitkosen jäämistä neuvoston varajäseneksi perusteltiin ainakin tasa-arvokysymyksellä. Neuvoston jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien kolme on naisia ja kolme miehiä.

Tämä on myös laki, sillä kirkkolain mukaan 40 prosenttia neuvoston jäsenistä pitää olla toista sukupuolta. Kuuden jäsenen neuvostossa se tarkoittaa jakoa 3-3 naisten ja miesten välillä.

Pitkosen tilanne oli hankala. Hän sai kaikkien aikojen yksittäisen ehdokkaan äänimäärän, mutta ollessaan ryhmänsä ainoa jäsen, jäi selkeästi pienimmäksi ryhmäksi.

Pitkonen sai liki 16 prosenttia kaikista äänistä. Kahden muun ryhmän kärki eli Yhteinen seurakuntamme -listan Anne Kietäväinen sai 54 ääntä ja Minna Korhonen 71 ääntä.

-Pieneltä listalta on vaikea ponnistaa. Tavoittelin parempaa vaikutuspaikkaa, mutta nyt kävi näin. Olisin halunnut neuvostoon, ja olen tietysti pettynyt, etten saanut paikkaa, sanoo Laura Pitkonen.

-Kaikista pettynein olen kaikkien äänestäjieni puolesta. Tuntuuhan nurinkuriselta, että historiaa tehnyt tippuu neuvostosta.

Pitkonen korostaa, ettei paikkajako ole helppoa ja sanoo, ettei valtuustossa valittu ketään, joka ei olisi paikkaansa ansainnut.

Pitkonen toivottaakin kaikille valituille onnea.

-Paikkajako olisi voinut mennä vieläkin ikävämmin, jos olisi jouduttu äänestämään. Se ei olisi antanut hyvää pohjaa jatkoon.

-Olisin toivonut, että äänestäjiä olisi kuunneltu enemmän. Mutta ymmärrän tietenkin paikkajaon vaikeuden, kun nais- ja mieskiintiöiden on toteuduttava.

-Vaikuttaminen jatkuu valtuustossa ja muulla tavoin. Toivon myös seurakuntalaisten aktiivisuutta jatkossakin. Mutta vaadin kanssavaltuutetuilta, että ihan jokainen pomppaa nyt listaltaan ulos ja jatketaan avoimesti yhdessä. Osoitetaan, että huonot tuulet on nyt selätetty.

Pitkonen toivoo työrauhaa ihan kaikille.

-Luottamushenkilöille että virkamiehille on annettava työrauha.

LAURA Pitkonen sanoo, että hän haluaa, että tulevaisuudessa on selvät roolit oman seurakunnan virkamies- ja luottamushenkilöasetelmissa.

-Koen osittain, että virkamiespuoli oli varjona mukana keskusteluissa, viittaa Pitkonen neuvoston paikkajakokeskusteluihin.

Paikoista keskusteltiin ryhmissä vielä keskiviikkona juuri ennen kirkkovaltuuston kokousta.

Kari Kauppinen

Laura Pitkonen teki historiaa seurakuntavaaleissa

Laura Pitkonen keräsi 15,8 prosenttia äänistä eli lähes joka kuudennen äänen.

22.11.2018
Seurakuntavaaleissa Laura Pitkosen saamat sata ääntä ovat kaikkien aikojen ennätys Puumalan seurakunnassa. Kukaan ei ole koskaan saanut lähellekään vastaavaa äänimäärää.

Vasta valitut 15 kirkkovaltuutettua arvioivat äänestäjien haluavan muutosta seurakuntaan. Luet Pitkosen ja muiden valtuutettujen tuoreista tunnoista ja tarkemmista äänestystuloksista tänään ilmestyneestä Puumala-lehdestä.

Puumala maakunnan ykkönen seurakuntavaalien äänestysaktiivisuudessa

Varsinaisena vaalipäivänä äänestettiin kirkossa.

19.11.2018

Puumalan seurakuntalaiset äänestivät Etelä-Savossa ylivoimaisesti aktiivisimmin.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on 39,4, kun se Mäntyharjulla, joka sijoittui äänestysprosentein laskettuna kakkoseksi, on 25,7.

Sulkavan äänestysprosentti on 19,6 ja Juvan 18,6.

Hiljaisinta äänestyskäyttäytyminen oli odotetusti kaupungeissa. Mikkelissä ääniä antoi 12,2 prosenttia äänioikeuteutuista ja Savonlinnassa 12,2 prosenttia.

Etelä-Karjalan puolelta Ruokolahden äänestysprosentti on 22,8 ja Imatran 9,3.

Kari Kauppinen

Neljä alle 18-vuotiasta äänesti seurakuntavaaleissa

18.11.2018

Seurakuntavaaleissa saivat äänestää myös viimeistään tänään sunnuntaina 16 vuotta täyttäneet.

16-17-vuotiaita äänioikeutettuja oli 28, joista kaksitoista tyttöä ja kuusitoista poikaa. Heistä äänesti kolme tyttöä ja yksi poika.

Anne Kietäväinen, Minna Korhonen, Hanne Keijonen, Kaija Huhtinen, Kirsi Sarvi ja Laura Pitkonen kuuden kärki vaaleissa

18.11.2018

Vertausluku ratkaisee sen, miten kukin ehdokas sijoittuu lopullisessa vaalitilastossa.

Järjestelmässä vaalilistansa eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvun, joka on puolueen tai yhteislistan saamien äänien kokonaismäärä. Seuraavaksi eniten ääniä ryhmässään saanut saa vertausluvun, joka on puolet äänistä, kolmas kolmanneksen ja niin edelleen.

Täten ykköseksi nousee Anne Kietäväinen, toiseksi Minna Korhonen ja kolmanneksi Hanne Keijonen. Eniten yksittäisiä ääniä saanut Laura Pitkonen jää kuudenneksi. Pitkonen oli ryhmänsä ainoa ehdokas.

Kaija Huhtinen on vertailulukulistan neljäs ja Kirsi Sarvi viides.

Sama kuusikko sai myös eniten henkilökohtaisia ääniä.

Juttua täydennetty klo 21.45. Alkuperäinen juttu julkaistiin klo 21.15.

Tässä on uusi kirkkovaltuusto, Laura Pitkonen keräsi sata ääntä

18.11.2018

Seurakuntavaalien tulos on ratkennut.

Kolmesta ryhmittymästä valittiin kirkkovaltuustoon seuraavat henkilöt:

Keskustan ryhmä: Minna Korhonen (71 ääntä), Kaija Huhtinen (37), Eero Lappalainen (34), Marketta Auvinen (29), Oiva Kiljunen (29), Asta Luukkonen (20).

Sosialidemokraattien ryhmä: Laura Pitkonen (100).

Yhteinen seurakuntamme –lista: Anne Kietäväinen (54), Hanne Keijonen (51), Kirsi Sarvi (49), Heidi Pietikäinen (35), Eeva-Liisa Luukkonen (27), Aino Keijonen (22), Katri Pölönen (19) ja Paavo Immonen (14).

Äänestysprosentti oli 39,4.

Sunnuntaina kävi äänestämässä 231 seurakuntalaista. Ennakkoäänestäjien määrä oli 402. Yhteensä äänen antoi siis 633. Äänioikeutettuja oli 1 607.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti nousi

Varsinaisena vaalipäivänä äänestettiin kirkossa.

18.11.2018

Kello 20 päättyneiden seurakuntavaalien äänestysprosentti on 39,4, mikä tullee olemaan valtakunnan kärkitasoa.

Sunnuntaina kävi äänestämässä 231 seurakuntalaista. Ennakkoäänestäjien määrä oli 402. Yhteensä äänen antoi siis 633. Äänioikeutettuja oli 1 607.

Äänestysprosentti oli vuoden 2014 seurakuntavaaleissa 34. Sillä sijoittui kymmenennelle sijalle.

Seurakuntavaalien äänestys käynnissä

18.11.2018

Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on tänään.

Äänestys alkoi jumalanpalveluksen jälkeen kello 11 ja jatkuu kello 20 saakka.

Puumalan seurakunnassa on 1 607 äänioikeutettua.

Äänestämään pääsevät myös ne 16-vuotiaat, jotka täyttävät 16 vuotta viimeistään tänään.

Seurakuntavaaleissa annettiin 397 ennakkoääntä.

Äänestysprosentti on ennen sunnuntaita 24,7 prosenttia. Luku on neljän vuoden takaisia vaaleja korkeampi, jolloin se oli 21,4.

Puumala on äänestysaktiivisuudeltaan Suomen kärkeä.

Vaaliuurnille lähdettiin maltilla

Pöydän ääressä palvellut Puumalan seurakunnan toimistosihteeri Jaana Kontio otti vastaan kirjekuoreen suljetut äänestyslaput. Ensimmäisenä äänestämässä kävi Toivo Vidman. Hänen jälkeensä äänestyskopissa kävivät Keijo ja Kirsi Kolehmainen, jotka juttelivat odotellessa kirkkoherra Helena Castrénin kanssa.

7.11.2018
Kirkkoherranvirastossa oltiin tiistaiaamuna yhdeksältä valmiita vastaanottamaan seurakuntavaalien ennakkoäänestäjät. Heti sillä kellonlyömällä kukaan ei vielä saapunut, mutta vartin kuluttua äänensä tulivat jättämään Toivo Vidman sekä Kirsi ja Keijo Kolehmainen. Koska Vidman sattui astumaan ovesta ensimmäisenä sisään, häntä muistettiin seurakunnan varaamalla yllätyksellä. Kirkkoherra Helena Castrén lahjoitti Vidmanille Puumalan kaksoisristikirkko -kirjan.

Vidman ei ole äänestänyt ihan kaikissa seurakuntavaaleissa, mutta mitään muita vaaleja hän ei ole jättänyt koskaan väliin.

-Pittää tässä vanhoilla päivillä koittoo ottoo loppurutistus, Vidman totesi hyväntuulisena.

Ehdokkaan valinta oli hänelle helppo.

-Hyvä kirkkovaltuutettu on sellainen henkilö, joka pystyy viemään asioita eteenpäin. Sitä varten kai heitä nimetään.Etenkin nuoria pitäisi saada mukaan seurakunnan toimintaan, hän totesi.

ENSIMMÄISEN ennakkoäänestyspäivän aikana äänensä kävi jättämässä 49 seurakuntalaista 1 607 äänioikeutetusta eli 3,05 prosenttia. Vaaliuurnille ei lähdetty yhtä innolla kuin edellisvaaleissa neljä vuotta sitten. Silloin ensimmäisenä äänestyspäivänä kävi 62 henkilöä eli 3,47 prosenttia 1 789 äänioikeutetusta.

Äänestäminen oli mahdollista myös ulkopaikkakuntalaisille, jotka pystyivät osallistumaan oman kotiseurakuntansa vaaleihin.

Vuoden 2014 seurakuntavaaleissa ennakkoäänestykseen osallistui kaikkiaan 382 seurakuntalaista ja varsinaiseen vaalipäivään äänensä säästi 226 äänestäjää. Kaikista annetuista 608 äänestä hyväksyttyjä oli 605 ja kolme hyväksymätöntä.

Puumalan seurakunnan äänestysprosentti oli tuolloin 34, ollen suurin koko hiippakunnan alueella.

-Veikkaan, että nyt äänestysprosenttia voisi olla nyt jopa 36. Mukana on uusia henkilöitä, jotka herättävät aina kiinnostusta. Varmaan myös seurakunnassa tapahtuneet asiat vaikuttavat äänestysinnokkuuteen, Castrén uskoo.

ENNAKKOÄÄNESTYS jatkuu lauantaihin saakka, jolloin kirkkoherranvirastossa äänestyslappuun voi käydä merkitsemässä oman ehdokkaansa iltakuuteen mennessä. Lisäksi ennakkoon voi äänestää palvelukeskuksessa torstaina 8. marraskuuta kello 14-16 ja kirkonkylän Salessa perjantaina 9. marraskuuta kello 14-18.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 18. marraskuuta.

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät evankelisluterilaisen kirkon jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, kirkon jäsenyys riittää.

 

Seurakuntavaalien äänestys alkaa tänään tiistaina kello 9

Rippikoululaiset kirjasivat kysymyksiä ehdokkaille riparin avaukseksi.

6.11.2018
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään tiistaina 6. marraskuuta. Äänestys jatkuu 10. marraskuuta saakka. Jokaisena päivänä voi äänestää seurakuntakodilla kirkkoherranvirastossa kello 9-18.
Lisäksi äänestää voi Hurissalon Salessa keskiviikkona 7. marraskuuta kello 12-16 ja Kirkonkylän Salessa perjantaina 9. marraskuuta kello 14-18 sekä palvelukeskuksessa torstaina 8. marraskuuta kello 14-16.
Puumalan seurakunnassa on 1 607 äänioikeutettua.
Äänestämään pääsevät myös ne 16-vuotiaat, jotka täyttävät 16 vuotta viimeistään varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 18. marraskuuta.
Kotiäänestykseen ilmoittautui kaksi henkilöä.

Kari Kauppinen

Puumalassa maakunnan aktiivisimmat äänestäjät

Puumala oli jälleen maakunnan aktiivisin seurakunta kirkollisvaaleissa. Äänestysprosentti laski parilla prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista, mutta 34 prosenttia oli yhä Etelä-Savon korkein.
Kirkkovaltuustoon tuli kahdeksan uutta jäsentä. Äänikuningatar oli Marketta Auvinen.

Lisää vaaleista Puumala-lehdessä.

Seurakuntavaalipaneeli ei kiinnostanut yleisöä

Puumalan seurakuntavaaleissa valtuustopaikkaa tavoittelee 29 henkilöä. Heistä 19 on naisia ja kymmenen miestä. Ehdolla olevista naisista on viisi ja miehistä kolme nykyinen valtuutettu.
Seurakunta järjesti viime keskiviikkoiltana suuren vaalipaneelin, jossa oli mukana 16 ehdokasta. Yleisöä oli niukasti, vain alle kymmenen henkilöä.

Enemmän vaalipaneelista Puumala-lehdessä.