Vielä ehtii äänestää jopa kello 20 jälkeen

14.4.2019 klo 19.40

Vaalihuoneistot sulkeutuvat klo 20. Vielä siis ehtii äänestää Puumalan kahdessa äänestyspisteessä, kunnantalolla ja Hurissalon kylätalolla. Äänestää pitää omalla äänestysalueellaan.

Vielä klo 20 jälkeenkin pääsee äänestämään, jos ehtii vaalihuoneistolle ennen kello kahdeksaa.

Kari Kauppinen

Eduskuntavaalien äänestysaikaa kello 20 saakka


14.4.2019 klo 8.45

Vaalihuoneistot avautuvat vartin päästä kello 9. Ne ovat avoinna kello 20 saakka.

Puumalassa voi äänestää Kirkonkylällä kunnantalolla sekä Hurissalossa kylätalolla.

Kummassakin paikassa voi äänestää vain, mikäli kuuluu äänestysalueen luetteloon toisin kuin ennakkoäänestyksessä, jolloin pystyi äänestämään missä vain.

Ennakkoon Puumalassa äänesti 48,1 prosenttia. Sillä sijoittuu koko maan äänestysaktiivisuudessa kärkikymmenikköön.

Kari Kauppinen

Puumalan ennakkoäänestysprosentti lopulta 48,1

11.4.2019


Ennakkoääniä annettiin Puumalassa kaikkiaan 925. Se on 48,1 prosenttia äänioikeutetuista. Luku tarkentui kahdella kymmenyksellä aiemmin ilmoitetusta.

Naisia uurnalla kävi 480 ja miehiä 445.

Puumalassa on 1 925 äänioikeutettua.

Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntai 14.4.

Koko maan tilastossa Puumala on kahdeksantena ennakkoäänestysaktiivisuudessa. Koko maassa suurimmat prosentit iski pöytään Lestijärvi: 59,8.

Kari Kauppinen

Olavi Kietäväisen vaalibudjetti 4 010 euroa


11.4.2019

Olavi Kietäväisen (kd.) vaalikampanja maksaa 4 010 euroa. Asia selviää hänen tekemästään vapaaehtoisesta vaalirahoituksen ennakkoilmoituksesta.

Kietäväinen on laittanut kampanjaan omaa rahaa 3 227 euroa. Puolueelta saatua tukea on 475 euroa ja puolueyhdistyksiltä 308 euroa.

Kietäväisen rahoista 3 000 euroa menee lehtimainontaan. Mainonnan suunnittelu maksaa 339 euroa ja vaalitilaisuuksiin on varattu 200 euroa. Muihin kuluihin on budjetoitu 471 euroa.

Kaikkien ehdokkaiden vaalirahailmoituksia tai niiden tekemättä jättämisiä voi käydä katsomassa Valtiontalouden tarkastusviraston vaali- ja puoluerahoitusvalvontasivustolta.

Tässä linkki vaalirahoitusilmoituksiin Kaakkois-Suomen vaalipiirin osalta: http://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/EV2019/08.html

Eduskuntavaaleissa on pakollista tehdä ilmoitus vaalirahoituksesta vaalien jälkeen.

Kari Kauppinen

Puumalassa äänesti lähes joka toinen ennakkoon

Sunnuntaina voi vielä äänestää.

9.4.2019


Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tänään. Seitsemän päivän aikana Puumalassa äänensä antoi 47,9 prosenttia äänioikeutetuista. Se on eniten koko Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

Puumalassa on 1 925 äänioikeutettua ja heistä äänensä antoi ennakkoon 923. Heistä naisia on 479 ja miehiä 444.

Koko maassa Puumala sijoittuu jaetulle kahdeksannelle sijalle aktiivisimpien äänestyskuntien joukossa.

Suurimmat prosentit iski pöytään Lestijärvi: 59,8 prosenttia.

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä lähimmäksi Puumalaa pääsi Ruokolahti 47,1 äänestysprosentilla.

Puumalan kanssa samoihin lukemiin ylsivät Muonio ja Teuva.Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntai 14. huhtikuuta. Uudet kansanedustajat ovat selvillä tuolloin noin klo 21-23. Äänensä voi sunnuntaina antaa kunnantalolla tai Hurissalon kylätalolla riippuen kumpaan alueeseen kuuluu. Äänestyshuoneistot ovat avoinna kello 9-20.

Kari Kauppinen

Ennakkoäänestys päättyy tänään, Puumalassa on äänestetty maan kärkipäässä

9.4.2019

Puumala on Suomen aktiivisimpia eduskuntavaalien ennakkoäänestyskuntia.

Maanantain eli kuudennen äänestyspäivän jälkeen Puumalan äänestysprosentti oli 39,4. Se oli kuudenneksi korkein luku koko maassa.

Puumalassa on 1 925 äänioikeutettua ja heistä äänensä oli maanantai-iltaan mennessä antanut 758. Heistä naisia on 362 ja miehiä 396.

Koko maan aktiivisin kunta oli maanantain jälkeen Lestijärvi, jossa äänestysprosentti oli 51,4. Sen jälkeen tulivat Savukoski (46,7), Kaskinen (45,3) sekä Kivijärvi ja Puolanka molemmat 39,8 prosentin äänestysaktiivisuudella.

Ennakkoon voi äänestää vielä tänään tiistaina 9.4. kello 17 saakka kunnantalolla.

Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntai 14. huhtikuuta. Tuolloin voi äänestää kello 9-20 kunnantalon valtuustosalissa tai Hurissalon kylätalolla sen mukaan, kumpaan äänestysalueeseen kuuluu.

Uudet kansanedustajat ovat selvillä sunnuntai-iltana noin klo 21-23 välillä.

Kari Kauppinen

Puumalassa on äänestetty maan neljänneksi vilkkaimmin

7.4.2019
Puumala on Suomen aktiivisimpia eduskuntavaalien ennakkoäänestyskuntia.
Sunnuntain eli viidennen äänestyspäivän jälkeen Puumalan äänestysprosentti on 32,4. Se on neljänneksi korkein luku koko maassa.
Puumalassa on 1 925 äänioikeutettua ja heistä on äänensä antanut 624. Heistä naisia on 326 ja miehiä 298.
Koko maan aktiivisin kunta on Lestijärvi, jossa äänestysprosentti on sunnuntain jälkeen 40,0. Sen jälkeen tulevat Kaskinen (35,8) ja Kankaanpää (33,0).
Ennakkoäänestys jatkuu vielä maanantain ja tiistain ajan kello 9-17 kunnantalolla. Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai 14. huhtikuuta. Uudet kansanedustajat ovat selvillä tuolloin sunnuntai-iltana noin klo 21-23 välillä.

Kari Kauppinen

Vaalitentissä Matias Hilden ja Olavi Kietäväinen

Matias Hilden ja Olavi Kietäväinen osallistuivat viime viikolla samaan vaalitilaisuuteen, joka pidettiin seurakuntakodilla.

3.4.2019

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi ja uusimmassa lehdessä on paljon vaaleihin liittyvää asiaa. Muun muassa Puumalan omat ehdokkaat Matias Hilden ja Olavi Kietäväinen vastaavat Puumala-lehden laatimiin kysymyksiin. Toimitus kävi myös tiistaina yhtenäiskoululla, jossa osallistuttiin valtakunnallisiin nuorisovaaleihin.

Puumalasta ei ole koskaan ollut kansanedustajaa, mutta ainakin kahdella kansanedustajalla on ollut siteitä paikkakunnalle muutoinkin kuin vapaa-ajan asukkaan statuksella. Keitä he olivat, sekin selviää tuoreesta lehdestä.

Kansanedustajaehdokkaiden äänestysnumerot selvillä


15.3.2019

Puumalalaisten kansanedustajaehdokkaiden numerot ovat selvillä. Ne saatiin ehdokasasettelun vahvistamisen jälkeen torstaina 14.3.

Matias Hilden (kesk.) esiintyy vaalilistoilla numerolla 156 ja Olavi Kietäväinen (kd.) numerolla 88.

Kari Kauppinen

Olavi Kietäväinen eduskuntavaaliehdokkaaksi

1.3.2019
Kunnanvaltuutettu Olavi Kietäväinen on asettunut kristillisdemokraattien ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin.
Metsätalousyrittäjä Kietäväinen harkitsi pitkään ehdokkuuttaan, mutta tyytymättömyys nykyisen hallituksen maaseutupolitiikkaan sai hänet lähtemään mukaan.
Kietäväisen mielestä maaseudun autioituminen ja väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin lisää sosiaalisia ongelmia ja vaikeuttaa palvelujen tuottamista ikääntyvälle väestölle.
Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta.

Kari Kauppinen

Matias Hilden lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin

27.10.2018
Puumalan kunnasta virkavapaalla oleva kunnanjohtaja Matias Hilden, 31, lähtee ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Hilden on ehdolla keskustan listalla. Vaalien varsinainen äänestyspäivä on 14. huhtikuuta 2019.
Keskustan Puumalan paikallisyhdistys on ehdottanut Hildenin nimeämistä ehdokkaaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiriin.
Tällä hetkellä Hilden toimii kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) erityisavustajana. Siinä tehtävässä hän on ollut reilun vuoden.
-Erityisavustajana olen viime ajat työskennellyt valtakunnan päätöksenteon ytimessä, ja saanut paljon pyyntöjä lähteä itsekin ehdokkaaksi eduskuntaan. Eduskunnassa voi asiaosaamisella ja pitkäjänteisellä työllä vaikuttaa merkittävästi Suomen ja kotiseutumme asioihin. Uskon, että minulla on tähän työhön annettavaa omilla ajatuksillani, osaamisellani, kokemuksellani ja arvoillani, sanoo Hilden.
-Erityisen huolissani olen oman alueemme, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan, väestö- ja talouskehitystä, joka vaatii selvästi aiempaa enemmän myös valtakunnallista huomiota.
-Ehdokkaaksi lähtemisen tueksi olen myös laatinut oman kymmenen kohdan työlistan niistä asioista ja arvoista, joiden puolesta haluan tehdä töitä ja vaikuttaa.

Matias Hilden on siis ehdolla Kaakkois-Suomen vaalipiirissä, jossa vapautuu iso kasa ääniä, sillä asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) asettuu ehdolle Helsingissä eikä Kaakkois-Suomessa.
Tiilikainen sai edellisissä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 9 193 ääntä ja tuli valituksi.
Vaalipiiri kattaa Etelä-Savon maakunnan, Etelä-Karjalan maakunnan ja Kymenlaakson maakunnan alueet.
Keskustan Itä-Savon piiri nimeää ehdokkaitaan piirikokouksessa 15. marraskuuta.

Vaaleissa valittujen edustajien toimikausi alkaa valtakirjojen tarkastuksella 23. huhtikuuta ensi vuonna ja valtiopäivien avajaisia vietetään 25. huhtikuuta.
Matias Hildenin virkavapaus kunnanjohtajan virasta jatkuu 30.4.2019 saakka. Puumalan kunnanjohtajana Hilden aloitti vuonna 2011. Hilden on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.
Hilden julkisti ehdokkuutensa Sulkavalla Keskustan piirien yhteiskokouksessa lauantaina ennen puoltapäivää.

Kari Kauppinen