Nousu jaloilleen

Näin Puumalan muuttuvan osa 2 – Matias Hildenin muisteluja vuosien varrelta

OSA 2: NOUSU JALOILLEEN

Se oli muistaakseni tammikuinen pakkasaamu, vuonna 2012. Olimme paksuissa takeissa Sahanlahdessa. Omistaja Pekka Sivonen yritti saada takkaan tulta. Kiinteistöltä oli sähköt poikki, putketkin varmaan jäätyneet.

Samanlainen oli yleistunnelma Puumalassa muutoinkin tuolloin. Luonto oli silloinkin kaunis ja paikkakunta oli saanut huomiota ”Kaikki Puumalan puolesta” tv-sarjassa. Mutta kylmä tuuli ulvoi silti. Mietittiin kuntaliitosta edelleen, taseen alijäämät olivat Suomen kärkeä. Tahtoa paremmasta huomisesta oli silti paljon, vaikkakin luulen tuolloin suurimman osan ajatelleen, että liitos on edessä lähivuosina.

Huomasin heti ensi töinäni, että kunnan menot olivat aiemmin kasvaneet todella lujaa vauhtia: neljän edeltävän vuoden aikana 2,5 miljoonalla eurolla, mikä tarkoitti noin 20 % kasvua muutamassa vuodessa: ei siis ihme, jos tulokehitys ei pysynyt mukana: varsinkin kun takana oli todella nopean väestön vähenemisen vuodet. Tästä johtuen kunnan menotaso oli erittäin korkea, noin miljoona euroa enemmän kuin verrokkikunnissa keskimäärin.

Vaikka kunnan taloudellinen tilanne oli kulurakenteen osalta heikko, ja myös kirjanpidollista alijäämää oli paljon, niin omaisuuden aktiivisesta myymisestä johtuen kunnan lainakanta ei kuitenkaan ollut kovin korkea. Mutta rahoitustilanne ei toki ollut mikään häävikään: kesällä 2012 työntekijöiden lomarahat olivat tulossa maksuun, kunnan kassa oli tyhjä ja kunnanjohtajan valtuudet lyhytaikaisen lainan nostamiselle tapissaan. Tuolloin taisin tehdä ensimmäisen virkavaltuuksieni ylittämisen: päätin nostaa lainaa lisää, vaikka oma limiittini oli jo täynnä.

Rahapulasta huolimatta emme silti laittaneet hanskoja naulaan. Voin sanoa, että noina vuosina oli henkisesti helppoa toimia kunnanjohtajana: Oli tilaa toimia ja yhteistä tahtoa tehdä, sillä kaikki halusivat yhdessä mennä eteenpäin, parempaa kohti. Henkilöstö ja erityisesti esimiehet olivat hyvin sitoutuneita, osaavia, ahkeria sekä kiinni nykyajassa: ymmärrettiin sijainnin, talouden ja elämän realiteetit. Näinä alkuvuosina johtavia luottamushenkilöitä olivat Aarno Puttonen, Unto Pasanen, Erkki Luukkonen ja Keijo Montonen. Heidän kanssaan oli, ja on edelleen, helppoa tehdä yhteistyötä, sillä heille kunnan ja kuntalaisten etu oli aina ohjaava voima omassa toiminnassa. Kuntamme luottamushenkilöissä on ylipäätään hyvin vahva ”Puumala-puolue”, jossa politikoinnin sijaan on keskitytty yhteiseen etuun. Toivottavasti näin jatkossakin.

Kunnan palveluverkkoa saatiin pikkuhiljaa tuotua 2010- ja osin 2020-luvullekin. Varhaiskasvatukselle ajanmukaiset tilat, terveysaseman ja tehostetun palveluasuminen tärkeä parannushankekin valmistui vuonna 2012. Ylipäätään kunnan tyhjät kiinteistöt saatiin suurelta osin hyötykäyttöön, pääosin yrityksille. Merkittävä osa kunnan asukkaista saatiin valokuituyhteyden piiriin, liikuntapaikkoihin panostettiin. Vuokra-asuntokanta saatiin terveelle pohjalle, taajamaosayleiskaavan laadinta ja rantaosayleiskaavojen päivitykset saatiin valmiiksi. Kymmeniä vuosia tyhjäkäynnillä olleen Pistohiekan alueen asemakaavoituskin eteni, joskin verkkaisesti noina vuosina. Jätehuollon ja kansalaisopiston seutuyhteistyöstä luovuttiin, mielestäni menestyksellisesti.

Askel kerrallaan lähdettiin noina vuosina myös viemään Puumalaa entistä vahvemmin maailmankartalle, erityisesti vapaa-ajan asumisen kuntana, ja nostamaan omalta osaltamme Saimaata eteenpäin. Panostettiin vahvasti mm. veneilyyn ja olimme aktiivisesti mukana käynnistämässä Saimaa Geoparkin perustamista, jonka osalta saatiinkin erittäin myönteisiä uutisia muutama viikko sitten. Yritysten toimintaympäristön vahvistaminen ja myös niiden keskinäiseen yhteistyöhön panostaminen otettiin läpileikkaavasti huomioon kunnan toiminnassa. Myös työllisyydenhoidon sekä aikuissosiaalityön osalta tehtiin monia, pitkävaikutteisia hankkeita.

Jokainen työntekijä ja päättäjä ymmärsi roolinsa kunnan kehittämisessä. Kehitys onkin tuonut mukanaan hyvin kasvaneet verotulot ja hyvin maltillisesti kasvaneet toimintamenot: Vuonna 2019 Puumalan kunnan nettotoimintamenot olivat lähes eurolleen samalla tasolla kuin vuonna 2011, noin 15,5 miljoonassa eurossa. Reilun kahdeksan prosentin inflaatio huomioiden menot ovat siis reaalisesti supistuneet huomattavasti. Kuten edellä totesin, niin järkevöittämispotentiaalia oli ja sitä on voitu hyödyntää. Samaan aikaan Puumalan verotulot ovat kasvaneet 1,1 miljoonalla, vaikka veroastetta onkin kevennetty reilustikin: muuttoliike on parantanut veropohjaa, ja myös kiinteistö- ja yhteisöverot ovat kasvaneet verraten nopeasti. Myös valtionosuuksien taso oli noin puoli miljoonaa euroa tuota vuotta 2011 korkeampi: olemme hyötyneet monista valtion tekemistä järjestelmätason muutoksista, vaikkakin hyvä verotulokehitys on samalla tarkoittanut myös valtionosuuskertymän supistumista.

Moni mikkeliläinen on pohtinut, että miksi näiden kahden kunnan taloudet ovat menneet niin eri suuntiin. Uusi Mikkeli aloitti vuonna 2013. Vuonna 2019 Puumalan nettomenot olivat 2 % matalammalla kuin tuona vuonna: Mikkelissä menot sen sijaan kasvoivat samaan aikaan 15 prosenttia. Verotulot kasvoivat molemmissa kunnissa suunnilleen samaa vauhtia, joskin Mikkelissä osin veroasteen noston vaikutuksesta ja Puumalassa veroasteen laskusta huolimatta. Vaikka Puumalan valtionosuudet ovat tuosta vuodesta laskeneet verraten paljon, ja Mikkelin kasvaneet, niin kokonaisuus on kuitenkin kaikkia näiden tekijöiden summa. Tämän monimutkaisemmasta tai yksinkertaisemmasta asiasta ei ole kyse.

Tilanteen parantuminen edellytti siis paljon arkista työtä, strategisia onnistumisia ja myös hyvää tuuria. Omana ohjenuoranani oli se, että yhtään tuottamatonta menolisäystä ei sopinut tehdä, eli menokasvu oli saatava aisoihin. Työntekijöiden määrä väheni luonnollisen poistuman ja tehtäväsiirtojen kautta: itsellänikin taisi mennä useampia vuosia ennen kuin pääsin pitämään ensimmäistä työhaastatteluani. Huonoista sopimuksista luovuttiin, tilatehokkuutta parannettiin, tuottavuutta parannettiin kautta linjan. Silloiseen seudulliseen soteen liittyminen vakautti selvästi sote-menoja.  Kaikki tämä voitiin mielestäni toteuttaa siten, ettei kuntalaisten palvelut merkittävästi kurjistuneet: viime vuosina toki on voitu jo niitä parantaakin.

Yritin parhaani mukaan noudattaa Gustav Möllerin, Ruotsin pitkäaikainen sosiaaliministeri, ohjetta: jokainen huonosti käytetty verokruunu on varastamista kansalta. Talouden johtamisen ytimen löytäminen ei ole helppoa. Jos puolitamme käsipyyhepaperit, niin monella on mielikuva, että nyt on säästetty kaikesta mahdollisesta, on ”säästetty kunta hengiltä”. Yleensä käsipyyhepaperien puolitus on kuitenkin päinvastoin seurausta siitä, että ei ole oikeasti säästetty käytännössä mistään. Säästäminen on itse asiassa huono sana, negatiivinenkin. Jos huonosti käytettyjä veroeuroja käytetään järkevämmin, tai ollaan käyttämättä, niin sitä on vaikea nähdä negatiivisena ilmiönä. Yritysmaailmassa toiminnan järkevöittäminen nähdään aina tavoiteltavana asiana, kuntapuolella edelleen jotkin ajattelevat, että menojen vähentäminen olisi automaattisesti huono asia.

Kovien pakkastenkin jälkeen saatiin muutamassa vuodessa Puumalan putkissa siis jälleen vesi virtaamaan eteenpäin. Yhä useampi ajatteli, että tulevaisuus ei välttämättä olisikaan itsenäisenä kuntana niin synkkä kuin aiemmin luultiin. Ja myös muuttoliike kääntyi tavalla, jota Itä-Suomessa ei juuri ole havaittu.

Sivosen ajan jälkeen Sahanlahteen saatiin uusi alku noina vuosina, kun uudet yrittäjät Jaana ja Janne Kuivalainen nostivat matkailukeskuksen uuteen nousuun. Uuden alun löytyminen oli pitkien neuvottelujen takana ja monien osapuolten työn tulosta. Ja niiden loppuminenkin hyvin lähellä monta kertaa. Mutta tahtoa oli, näin jälkikäteen arvioiden onneksi riittävän paljon.

Matias Hilden