Lähtö lentoon

Näin Puumalan muuttuvan osa 3 – Matias Hildenin muisteluja vuosien varrelta

OSA 3: LÄHTÖ LENTOON

”Oletteko te jo siellä Helsingissä päättäneet mitä meidän pitäisi täällä Savossa tehdä?” Erkki Liikanen kertoi taannoin yhdessä tilaisuudessa saaneensa tällaisen kysymyksen vastaansa, tosin Kuopiossa.

Olen syntynyt ja kotoisin Aitoosta, Sydän-Hämeestä. Paikkakunnalla on aina ollut tervettä, hämäläistä itsetekemisen kulttuuria, johon on kuulunut vahva talkoohenki ja tahto olla riippumaton muista. Se on varmasti jättänyt suurimman jäljen myös omaan ajatteluuni. En usko että meidän asioitamme täällä Itä-Suomessa voidaan Helsingistä käsin parantaa. Siitä samasta syystä olen kriittinen myös vallalla olevaan yhteiskunnalliseen aluekehityskeskusteluun. Moni tuntuu ajattelevan, että kunhan vaan Helsingistä jaetaan tarpeeksi rahaa Itä-Suomeen, tulee ne sitten tie-, rata- tai kehittämishankkeina, niin kehitys kääntyisi. Tai että maan kaupungistuminen on kiinni siitä millainen hallitus maalla on. Toki on ihan ensi alkuun todettava, että valtio on erittäin kiitettävällä tavalla parantanut Puumalan tieoloja viimeisen viiden vuoden aikana.

Suomen eri osissa eletään kovin eri todellisuuksissa, pelkästään elinkeinorakenteen ja taloudellisen kehityksen mittareilla. Helsingin Pihlajiston kaupunginosassa, jonka pinta-ala on 0,05 % Puumalan pinta-alasta, on enemmän asukkaita kuin meillä. Todellisuudet ja arjen realiteetit ovat siksi kovin toisenlaiset.

Omassa työssäni olen aina korostanut hyvän kierteen merkitystä. Jos kunnassa, tai missä tahansa muussakaan yhteisössä tai yrityksessä, saadaan asioita menemään hyvään suuntaan, niin yleensä siitä seuraa se, että hyviä asioita tulee lisää. Tämä sama logiikka toimii tietenkin päinvastoinkin: huonoja uutisia seuraa yleensä lisää huonoja uutisia. Niin talous- kuin aluekehityskin perustuu niin vahvasti ihmisten mielikuviin ja luottamukseen. Tämän tietää jokainen vähänkin talouselämää seuraava.

Kuntien osalta asukkailla, päättäjillä ja työntekijöillä on äärimmäisen suuri merkitys tämän suhteen. Kunnathan ovat siitä erityisiä organisaatioita, että niiden päättäjillä voi olla hyvinkin hajanaiset ajatukset kunnan kehittämisestä ja asioista. Yrityksessä vastaavaa eripuraisuutta ei luonnollisesti voi käytännössä olla, vaikka erilaisia mielipiteitä tietenkin on sielläkin. Mutta parhaimmillaan eri toimijat ymmärtävät muodostavansa joukkueen, jonka jokainen pelaaja pelaa samaan maaliin, vaikkakin toki jokainen hieman eri pelipaikalta. Hyvä joukkue saa tuloksia aikaan, ja on enemmän kuin osiensa summa.

Kuntalaissa on harvinaisen hyvin kerrottu kunnan tehtävä: se on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa. Kunnan olemassaolon oikeutus kumpuaa täältä, ja kaikki kunnan päätökset yksittäisestä pykälästä kuntastrategiaan pitäisi peilata tätä tehtävää ja tarkoitusta vasten.

Kuntatutkija Jenni Airaksinen on joskus todennut, että kun lukee kuntien strategioita, niin tuntuu että Suomessa on 8 miljoonaa asukasta. Monella kunnalla siivet ovatkin 10 kilometrin lentokorkeudessa, vaikka lentokone makaa huonokuntoisena hangaarissa, ja pitäisi keskittyä ensin koneen saamiseen sieltä ulos. Tätähän se strateginen johtaminen on: pitää ymmärtää missä lennon vaiheessa ollaan, ja tehdä juuri siihen hetkeen sopivat toimet. On tietenkin selvää, että jokainen matkustaja ei voi aina tietää mitä juuri nyt pitää tehdä, mutta miehistön, kapteenin tai lentoyhtiön johdon pitää tietää.

Puumalan vahvuudet ovat Saimaassa, metsässä, vahvassa loma-asutuksessa ja myös ”Kaikki Puumalan puolesta” hengessä. Mutta näitä vastaavia vahvuuksia löytyy tietenkin kymmenistä muistakin Suomen kunnista. Elinvoiman ja -keinojen kehittymiseen ei ole poppakonsteja: muuten ne olisi jo keksitty. Aina jokaisessa haastattelussa kuulee että joka puolelle ”pitäisi saada työpaikkoja”. Fakta myös on ettei työpaikkoja saada: ne syntyvät jos on riittävän kasvuhakuisia ja osaavia yrityksiä, niille kysyntää ja kilpailukykytekijät kunnossa: ja silloinkin ne vaativat edelleen yrityksen jolla on joko henkinen tai toimialaa koskeva side paikkakuntaan, siis käytännössä sijoittumisetu. Markkinatalouden perusteista ja ihmisistä on puolestaan kiinni niiden pysyvyys.

Päättäjät ja kunta organisaatioina ovat kuitenkin vain pieni osa kunnan kehitystä. Elinvoima kumpuaa alueen yrityksistä, asukkaista ja heidän aktiivisuudestaan. On ollut ilo havaita, että Puumalan laajassa yrityskentässä on syntynyt viime vuosina huomattavaa halua kehittyä ja kasvaa, liiketaloudellisesti kestävästi. Erityistä arvoa on annettava nuoremman sukupolven tekijöille, jotka tekevät asioita uudella tavalla, osaavat tehdä keskenään yhteistyötä, mukautuvat muuttuvaan maailmaan ja ottavat oppia vähän kauempaakin: ja ennen kaikkea elävät ajassa ja tulevaisuudessa kiinni. Vaatimattomuuttakin toki ehkä liiaksi esiintyy.

Ja monesti pienistäkin asioista syntyy paljon suurempaa: esimerkiksi Puumalan luontoretkeilijöiden talkootyönä merkitsemä Norppapolku vetää nykyisin vuosittain jo kymmenissätuhansissa laskettavan määrän ihmisiä. Norppapolku on hyvä esimerkki juuri siitä, että ei tällaisia hankkeita kukaan Helsingissä meidän avuksi mieti. Mutta jos itse teemme ja toimimme, niin tuloksiakin voi syntyä.

Matias Hilden