Puumalassa kehitetään maailmanluokan vesi- ja puhdistusteknologiaa

Ministeri Jari Leppä tutustui Nanoparin yritystoimintaan. Toimitusjohtaja Jaakko Kuntonen vasemmalla.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tutustui Nanoparin yritystoimintaan Puumalassa viime viikolla. Nanoparin toimitusjohtaja Jaakko Kuntonen esitteli muun muassa Paskier-prosessin, joka on huikea innovaatio vesi- ja puhdistusteknologian alalla.

Ministeri pääsi tutustumaan myös yrityksen päätuotteisiin eli kierrätyslannoitteisiin. Eduskunta-avustajansa Janne Tariman kanssa Puumalassa piipahtanut Leppä on itsekin maanviljelijä ja hänen tilansa sijaitsee Pertunmaalla. Hänellä päälannoitteena on tilan oma liete, jota täydennetään mineraalilannoitteilla.

Maatalous tulee siirtymään kierrätyslannoitteisiin. Olemme siis suuren kysynnän äärellä. Tätä tullaan tarvitsemaan joka maailman kolkassa. Jari Leppä

-Pullonkaulana ovat kuitenkin haitta-aineet, kuten hormonit, lääkejäämät ja mikromuovit, jotka ovat arvokkaita raaka-aineita nekin, kunhan saadaan ne eroteltua ja talteen, Leppä lisää.

 

Kuntosella on tähänkin asiaan ratkaisu, jonka kehitystyön arvioidaan kestävän 2-3 vuotta. Hän on ohjausryhmässä Euroopan Aluerahaston ja Etelä-Savon maakuntaliiton rahoittamassa projektissa, jota tekee Lappeenrannan yliopiston (LUT) vihreän kemian laboratorio.

”Uudet haitta-aineet jätevesissä ja järviympäristössä eteläisellä Saimaalla” -nimisen hankkeen tavoitteena on tarjota tietoa alueen jätevedenpuhdistamoiden kautta ympäristöön päätyvistä uusista haitta-aineista, kuten mikromuoveista ja lääkeaineista.

-Tämä Nanoparin juttu on juuri sitä, mitä pitää tehdä. Tällaisia innovaatioita tarvitsemme myös koronataantumasta nousuun. Kierrätyslannoite levitetään keskipakolevittimellä pellolle. Rakeistettu rakenne sulaa eikä murskaudu heti, Leppä sanoo katsoessaan purkissa olevaa lannoitetta.

Lue lisää innovaatiosta ja sen ilmastonmuutosvaikutuksista tänään ilmestyneestä Puumala-lehdestä. Tämän viikon digilehti on avoinna kaikille ilman tunnuksia koululaisten Uutisten viikon vuoksi.