Puumalan kunnanjohtajaksi haastateltavien viisikko on valittu -Puumala-lehti julkaisee Hildenin ”Näin Puumalan muuttuvan” podcast- ja blogisarjan. Ensimmäinen osa ”Hyppy”.

Etelä-Savon Yrittäjien aluejohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Niina Kuuva on yksi hakijoista ja haastateltavista.

Puumalan kunnanjohtajaksi on tullut yhdeksän hakemusta. Lisäksi virkaan on jätetty yksi suostumus. Hakuaika päättyi tiistaina 29. joulukuuta.

Hakijakaarti oli kunnanhallituksen puheenjohtajan Harri Kautosen mielestä monipuolinen ja hallitus on tyytyväinen hakijoiden erilaisiin taustoihin elinkeinoelämän ja taloushallinnon johtamisen puolelta.

-Lähdemme siitä, että viisi haastatellaan. Haastattelut pidetään ensi viikon loppupuolella ja päätösehdotus pyritään saada kunnanhallitukseen 11. päivä tammikuuta ja valtuustoon 18. päivä tammikuuta. Meillä on mielenkiintoiset haastattelut tulossa. Valmisteluryhmä valitsi haastateltavat juuri tänä aamuna, Kautonen kertoo.

 

Valmisteluryhmä on päättänyt haastatella hakijoista viisi, jotka ovat Anne Murtonen, Jarno Manni, Maija Pihlajamäki, Marko Matalamäki ja Niina Kuuva.

Hakemuksensa lähettäneiden joukossa on siis Etelä-Savon Yrittäjien aluejohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Niina Kuuva, joka tunnetaan Puumalassa hyvin hänen toimittuaan Hildenin viransijaisena vuosina 2017–2019. Vs. kunnanjohtajuus kesti puolitoista vuotta Matias Hildénin toimiessa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen, kesk., erityisavustajana valtiovarainministeriössä.

Myös Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajana 2010–2020 toiminut Maija Pihlajamäki Helsingistä on hakijoiden ja haastateltavien joukossa. Ennen ammattiyhdistysuraansa Pihlajamäki työskenteli muun muassa keskustan kunta- ja maakuntasihteerinä ja kaupunkitoiminnan suunnittelupäällikkönä. Pihlajamäki on hallintotieteiden maisteri.

 

Muut hakijat ovat hallintotieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri Anne Murtonen Hämeenlinnasta, kasvatustieteiden maisteri Jarno Manni Sastamalasta, sosionomi YAMK Jenna Vertanen Ruokolahdelta, tradenomi Kirsi Kellokangas Helsingistä, kauppatieteiden tohtori Marko Matalamäki Seinäjoelta, tradenomi Sakari Varala Ikaalisesta ja hallintotieteiden kandidaatti Sami Suhonen Tampereelta.

Kokemusasiantuntija Matti Mäkelä Varkaudesta on lähettänyt postikortilla suostumuksensa virkaan.

Puumalan kunnanjohtajan virka tuli haettavaksi, kun Matias Hildén valittiin Ruokolahden kunnanjohtajaksi. Hilden on johtanut kuntaa vuodesta 2011. Hakijoista kertoi ensimmäisenä Kuntalehti.

 

Puumala-lehti julkaisee Matias Hildenin Podcast ja blogisarjan ”Näin Puumalan muuttuvan”. Pääset kuuntelemaan tai lukemaan sarjan ensimmäistä osaa ”Hyppy” näin uuden vuoden kynnyksellä ja vuoden 2021 kunniaksi tästä.

Podcast ja blogi löytyvät myös verkkosivujen ylävalikosta podcastien alta.

Menestyksekästä uutta vuotta!

Toivottaa Puumala-lehti

 

Suurin hetki on, kun rokotukset alkavat

Kuvassa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä. Kuva: Essote/Jussi Salminen.

Hurissaloon valmistuva kesäasunto on terveyspalvelujen johtajan henkireikä, johon kurkottaa koronan jälkeen.

 

Essoten terveyspalvelujen johtajalla Santeri Seppälällä on takanaan synkeä ja intensiivinen koronavuosi. Jaksamista ovat kuitenkin siivittäneet äärimmäisen hyvät työkaverit ja lupaavat rokotetulokset.

-Jonkinlainen henkireikä on myös ajatus siitä, että ensi kesänä saisi viettää normaalia kesää tulevalla kesäasunnolla Puumalan Hurissalossa. Se auttaa jaksamaan, kun odottaa pääsevänsä jossain vaiheessa sinne, sanoo Seppälä.

Uusi kesäpaikka kuulostaa ansaitulta palkinnolta. Maaliskuusta saakka jatkuneiden pitkien päivien melskeessä hän ei enää erota toisistaan työ- ja vapaa-aikaa.

-Menen aamulla varhain töihin ja pyrin kotiin nukkumaan yöksi, mutta yölläkin vastaan puhelimeen. Tämä on ollut poikkeuksellinen vuosi, Seppälä toteaa.

Asemastaan huolimatta hän haluaa osallistua myös päivystystyöhön. Hän lähestyy johtamista ajatuksella, että pitää olla itsekin rajapinnassa, jotta osaa.

-Koronatilanteen takia jonkun johtavista lääkäreistä on oltava koko ajan saavutettavissa. Itse pidän jalkautumisesta. Se tuo vaihtelua arkeen ja saan voimaa potilaspalautteesta. Eniten työni on nyt koronan kanssa painimista, Seppälä sanoo.

 

Seppälä on lääketieteen lisensiaattina tottunut tekemään aina paljon töitä, mutta marraskuusta lähtien on ollut koko ajan ”tilanne päällä”. Kesällä hän piti yhden viikon lomaa, mutta muuten hänellä ei ole kokonaista vapaata viikonloppua ollut.

Jaksamisessa on auttanut potilailta saatu palaute, kiitokset ja tunnustukset. Seppälä sai itsenäisyyspäivänä Pro Mikkeli -mitalin ja maakuntaliitto palkitsi Essoten kuntayhtymän koronatiimin maakunnan parhaana.

-Hyvä työtiimi ja vertaistuki auttavat, mutta myös ajatus siitä, että emme ole olleet hallitsemattomassa leviämisvaiheessa, kuten monet kollegat ympäri maailmaa. Suurin hetki on se, kun pääsemme rokottamaan, Seppälä huokaa.

 

Essotella ei jäädä aikailemaan, vaan rokottaminen aloitetaan heti, kun rokotteita tulee.

-Meillä on kaikki valmista rokotusten varalle. Ennakkotietojen mukaan määrät ovat pieniä, jopa symbolisia. Alkuun voidaan todennäköisesti rokottaa koronapotilaita hoitavat henkilöt, mutta meillä on valmius rokottaa laajemminkin, Seppälä kertoo.

Rokotustilat ovat valmiina. Nähtäväksi jää tuleeko rokotteita satoja, tuhansia vai kymmeniä tuhansia. Seppälä toivoo, että niitä jaettaisiin tasapuolisesti kaikille alueille Suomessa.

Euroopan lääkevirasto EMA suosittelee Pfizerin ja Biontechin rokotteelle myyntilupaa todennäköisesti jo jouluviikolla. Lisäksi rokotusten aloittamiseen tarvitaan valtioneuvoston asetus, joka on tekeillä ja annettaneen näinä päivinä. Rokotukset saattavat alkaa jo joulun jälkeen.

Lue koko haastattelu 22.12. ilmestyneestä Puumala-lehden joulunumerosta

Venäläisten matkailijoiden puuttuminen aiheuttaa murhetta

Arkistokuva: Hanna-Mari Tyrväinen

Kotimaiset matkailijat ovat paikanneet venäläisiä Puumalassa, jossa yöpymistilastot ovat poikkeuksellisen hyvät verrattuna koko maakunnan ahdinkoon.

Tiina Judén

Järvi-Suomen suuralueen tuleva talvikausi jää ilman venäläisiä loma- ja ostosmatkalaisia ja muita ulkomaisia turisteja. Järvi-Suomi on yksi Suomen matkailun neljästä suuralueesta. Aluetta markkinoidaan ulkomailla Lakeland -brändin alla. Maakuntaliitolta saatujen tietojen mukaan turistien puuttumisella on kohtalokkaita seurauksia monille alueen matkailualan yrityksille ja työpaikoille.

 

Puumalan tilanne näkyy kuitenkin matkailutilastoissa päinvastaisena verrattuna koko Etelä-Savon maakuntaan. Vuoden alusta huoneiden käyttöaste on ollut Puumalassa 37,7 prosenttia (vuotta aiemmin 33,8 prosenttia), kun se koko maakunnassa oli 38,3 prosenttia (vuotta aiemmin 42,9).

Kesän parhaana kuukautena eli heinäkuussa huoneiden käyttöaste oli huikeat 92,1 prosenttia, kun luku Etelä-Savossa oli keskimäärin 66,2 prosenttia. Tilastosta puuttuvat kuitenkin pienet toimijat.

-Iso murhe on venäläisten puute. Toisaalta kotimaiset matkailijat ovat paikanneet tosi hyvin heitä. En siis näe Puumalan osalta niin suurta murhetta, toteaa Puumalan yrittäjien puheenjohtaja ja Okkolan lomamökkien yrittäjä Paula Okkola.

 

Lue koko artikkeli tänään 16.12. ilmestyneestä Puumala-lehdestä!

Jääsaukko on pettynyt kunnan toimintaan

Pakastamon tiloissa käyvät tunteet kuumina. Kunnan tekemä vuokrasopimus ei miellytä kaikkia.

 

Jääsaukko Oy vaatii uuden vuokrauspäätöksen kumoamista.

Jääsaukko Oy on tehnyt oikaisuvaatimuksen, missä se vaatii pakastamon tilojen uuden vuokrauspäätöksen kumoamista ja täytäntöönpanon keskeyttämistä. Jääsaukko Oy:n toimitusjohtaja Ari Saukko on pettynyt kunnan menettelytapaan ja haluaa tietää syyn, miksi Jääsaukko halutaan savustaa ulos Puumalasta?

Nykyinen vuokralainen eli Jääsaukko Oy vetoaa neljään erilliseen kohtaan, joiden mukaan kunta ei ole toiminut oikeudenmukaisesti.

-Hatsapuri Oy on jo vuokrannut meiltä tilaa kesästä lähtien, eikä meillä ollut aikomusta ajaa heitä pois. Haluamme vuokrata tilaa tasapuolisesti kaikille. Jääsaukko järjestelmä on järjestänyt pakastamolle asiakkaita ja toiminut yli 30 vuotta elintarvikelogistiikan parissa ja näistä viimeiset 14 vuotta ylläpitänyt pakastusta ja pakkasvarastointia myös Puumalassa, sanoo Ari Saukko.

 

Jääsaukko Oy on yhtiönä osa Saukko Group -ryhmää ja yksi Suomen pitkäaikaisimpia elintarvike- ja logistiikka-alan yrittäjiä. Se on erikoistunut termologistiikkaan ja sen kuljetukset ulottuvat ympäri Eurooppaa. Yrityksellä on toimipisteitä Puumalan lisäksi Seinäjoella, Lempäälässä, Maskussa Tuusulassa, Vantaalla ja Tallinnassa.

-Tämä ei nyt mene ihan oikein, kun liiketoiminta pyritään siirtämään yhdelle meidän asiakkaalle, sanoo Ari Saukko.

-En arvostele ihmisiä sinänsä, mutta ei heillä ole sellaista kokemusta elintarvikealasta ja logistiikasta. Meillä sen sijaan on nyt pätevä henkilö siellä pyörittämässä tätä hommaa, Saukko perustelee.

-Haluaisin tietää, miksi kunta on niin voimakkaasti tämän takana. Mikä on se intressi ajaa tätä toimintaa yhdelle yritykselle, Saukko kysyy.

 

Oikaisuvaatimuksesta johtuen kunnanhallitus päätti kumota 9.11.2020 tekemänsä vuokrauspäätöksen. Kumoamisen perusteena on vaillinainen valtiontukiarviointi. Muilta osin kunnanhallitus katsoo valituksen aiheettomaksi.

-Päätöksessä sinänsä ei ole tullut ilmi mitään merkittäviä virheitä, mutta teimme perusteellisemman valtiontukiarvioinnin osaksi päätöksen perusteluja. Näiden merkitys on viime vuosina korostunut ja sikäli on ihan hyvä, että oikaisuvaatimuksen myötä myös päätöksen perustelut saadaan entistä paremmin ajan tasalle, ja että päätös kestää mahdollisen hallinto-oikeuskäsittelyn, sanoo kunnanjohtaja Matias Hilden.

Tämä tarkoittaa sitä, että kunta laatii uuden vuokrasopimuksen Puumalan Hatsapuri Oy:n kanssa. Vuoden alussa pakastamon tiloissa aloittaa Puumalan Hatsapuri Oy:n leipomo ja osassa tiloja Kalakontti Saimaa Oy.

-Pakastevarastot, terminaalit ja tunnelit ovat suuri osa näitä tiloja. Asiakkaat näissä tiloissa jatkavat normaalisti ja tämä kummastuttaa minua, sanoo Ari Saukko.

 

Lue koko juttu 9.12.2020 ilmestyneestä Puumala-lehdestä.

 

Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit Luukkoselle ja Pasaselle

Vasemmalla taksiyrittäjä Pasi Luukkonen ja oikealla talouspäällikkö Unto Pasanen.

Tasavallan presidentti, Suomen valkoisen ruusun ja Suomen leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 kunniamerkkejä ansioituneille Suomen kansalaisille. Tänä vuonna kaksi kunniamerkkiä tulee Puumalaan.

Suomen leijonan ansioristi annetaan Puumalan seurakunnan talouspäällikkönä ja kunnanvaltuuston puheenjohtajana tunnetulle Unto Olavi Pasaselle.

Suomen valkoisen ruusun I luokan mitalin kultaristein saa taksiyrittäjä Pasi-Jukka Olavi Luukkonen.

 

Valtioneuvoston kanslian hallinnonalaan kuuluvat yhteisöt ja yritykset voivat lähettää valtioneuvoston kansliaan ehdotuksia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkeistä, joita myönnetään Suomen kansalaisille itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Kunniamerkkiesitysten tulee olla valtioneuvoston kansliassa viimeistään 1. elokuuta.

 

Puumala-lehti onnittelee kunniamerkin saajia ja toivottaa kaikille elämän sankareille rauhallista ja juhlavaa itsenäisyyspäivää!

Kiihtymisvaihe edellyttää kasvomaskin käyttöä kaikkialla kodin ulkopuolella, missä on lähikontakteja

Kuvassa taksiautoilija Seppo Lasaroff. Kuva: Hanna-Mari Tyrväinen.

Essoten alueella, mukaan lukien Puumala, on siirrytty epidemian kiihtymisvaiheeseen.

Essote on antanut 1.12. suosituksen kiihtymisvaiheessa noudatettavista toimista ajalle 2.12.-21.12. Puumalassa tämä tarkoittaa muun muassa suositusta välttää vierailuja palvelutalossa ja hoitoyksiköissä. Lisäksi kasvomaskia tulee käyttää kaikkialla kodin ulkopuolella, missä on lähikontakteja. Lue suositukset täältä.

Puumalassa tämä tarkoittaa kunnan tiedotteen mukaan lisäksi seuraavaa:

Yli 10 hengen kunnan järjestämät ryhmätoiminnot (esim. kansalaisopiston kurssit, liikuntaryhmät tai muut ohjatut toiminnot) perutaan 21.12. saakka. Tätä pienemmät ryhmät voivat toimia lukukauden loppuun, edellyttäen että turvaväleistä voidaan huolehtia riittävällä tavalla. Lisäksi ryhmien osallistujilta edellytetään kasvomaskin käyttöä, pois lukien liikuntatilanteet. Tämä rajaus ei koske sellaista ryhmätoimintaa, joissa osallistujat ovat muutenkin tekemisissä päivittäin keskenään (esimerkiksi koulun kerhot), eikä lasten (alle 12-vuotiaat) toimintaa. Joissain yksittäisissä tapauksissa voi olla tiukempiakin rajoituksia.

 

Puumalan kirjasto pysyy avoinna, mutta asiakasmäärää rajoitetaan. Tarkemmin kirjaston toiminnasta tiedottaa keskiviikon 2.12. aikana Mikkelin seutukirjasto.

Puumalan kunnantalo on avoinna normaalisti, mutta suosituksena on asiointi vain välttämättömissä tarkoituksissa. Ensisijaisesti suosittelemme asioimaan sähköpostilla tai puhelimitse. Kunnan vaihde palvelee numerossa 015 888 9500 ja sähköpostilla kunta@puumala.fi

Itsenäisyyspäivän juhlaan ei yleisö voi osallistua paikan päällä, mutta juhla striimataan Puumalan seurakunnan Facebook-kanavalla.

Kasvomaskeja jaetaan vähävaraisille Puumalassa maanantaisin. Lue lisää ESSOTE:n sivuilta.

Essoten tilannekuva koronavirukseen löytyy täältä. Sivuilta löytyy mm. tietoa siitä mitä tehdä jos epäilee koronatartuntaa.

 

Hätinvirralle tulee varalossi

Jos lossiin tulee tekninen ongelma, se on mantereen puolella paremmin huollon tavoitettavissa. Kun päälautta on kalturissa kiinni, varalauttaa voidaan käyttää kiertotienä.

Hätinvirran lauttarantaan rakennetaan parhaillaan uutta lossilaituria nykyisen viereen. Käytännössä siitä tulee laituri varalossille, joka siirretään Kietävälästä Hätinvirralle.

-Jos nykyiselle lossille tulee vahinkoja tai se menee rikki, tätä kautta pystytään pitämään varayhteys saareen, kun varsinainen lautta on huollossa mantereen puoleisella laiturilla, selventää työnjohtaja Vesa Gabel Savon Kuljetus Oy:stä.

Urakka alkoi viime viikolla louheen ajolla ja louheverhouksen korjauksella.

Lossilaiturille tulee leveyttä noin kahdeksan metriä. Siihen tarvitaan kalliolouhetta arviolta noin tuhat tonnia, joka toimitetaan paikalliselta yrittäjältä reilun kilometrin päästä. Lossikalturista, johon lossi kiinnittyy, tulee kuusi metriä leveä. Kalturin kiinnittämiseen tarvittavat betoniset kulmatuet nostettiin paikoilleen viime torstaina.

-Seudulle tarvitaan varalauttapaikka. Kun tuli eteen, että Kietävälän paikka hajoaa ja varalautalle oli joka tapauksessa tehtävä uusi sijoituspaikka, se oli järkevämpi laittaa Hätinvirtaan. Saaresta ei ole muuta yhteyttä pois kuin lautta ja siellä se turvaa liikenteen parhaiten, perustelee Varsinais-Suomen Ely-keskuksen tieinsinööri Tapani Jaakkola.

Luet aiheesta lisää tuoreesta Puumala-lehdestä.

Kotiseutuni-sarjassa Puumala-Seuran kunniajäsenen tekstejä

Joulu etulinjan korsuissa Rukajärven rintamalla vuonna 1941. Kuva: SA-Kuva.

Puumala-lehdessä alkaa huomenna keskiviikkona Kotiseutuni-sarja, jossa julkaistaan Puumala-Seuran kunniajäsenen Aaro Okkolan tekstejä. Ensimmäinen liittyy talvisodan syttymiseen syksyllä 1939. Tuolloin sodan uhka tuntui joka kodissa. Tarinassa kerrotaan muun muassa Junninmäen tähystyspaikasta ”Kotmäen” päällä. Jo tuohon aikaan vihollinen osasi käyttää myös mediapropagandaa ja häiritsi suomalaisia radiolähetyksiä.

Sarja on osa Puumala-Seuran kotiseututyötä. Lue ensimmäinen osa huomenna ilmestyvästä Puumala-lehdestä!