Kaivannon Norppalaavulla laulettiin Matti Eskon ja Harri Kautosen säestyksellä

Matti Esko ja Harri Kautonen laulattivat yleisöä Norppalaavulla eilen keskiviikkona.

Paratiisia ja Vanhoja poikia viiksekkäitä laulettiin niin, että Saimaa raikasi, kun Matti Esko säesti yhteislauluiltaa tummalla äänellään ja Harri Kautonen haitarillaan.

Yhteislaulutilaisuus houkutti Kaivannon Norppalaavulle lähemmäs sata laulajaa ja kuulijaa. Kallioilla istuskeltiin ja veneilijöitäkin oli tullut kuulolle. Keravalainen Jyrki Sairo kertoi veneilleensä tänä kesänä eniten ikinä. Mies oli viettänyt puuveneellään jo 11 viikkoa, joista suurimman osan Puumalassa.

Juokse sinä humma ja Ilta Saimaalla soivat kauas veden kantamina.

Puumalan kunta vihki samalla yhteislauluillan ohessa laavun käyttöön. Aiemmin kesälle suunnitellut avajaiset kun jouduttiin perumaan koronan vuoksi.

Laulajien joukossa oli omien kuntalaisten lisäksi paljon myös ulkopaikkakuntalaisia. Kirsi Pöllänen Lappeenrannasta ja Maikki Kiuru Lappeenrannasta olivat lähteneet ihan varta vasten laavua katsomaan ja yhteislauluja laulamaan.

Laulajia istuskeli laavun lisäksi kallioilla ja veneissä.

Lue lisää tapahtumasta ja Matti Eskon kuulumisista ensi viikon Puumala-lehdestä.