Kemmakat sujuivat poliisin näkökulmasta rauhallisesti

Wili-Valtteri Karjala tervehti vanhempaa rikoskonstaapelia Paavo Ryynästä ajan hengen mukaisesti.

Itä-Suomen poliisi piti Siltakemmakoilla järjestystä yllä muutaman partion voimin. Tapahtuma-alueella juhliminen sujui rauhallisesti, mutta keskustassa liikkuvat väkijoukot työllistivät poliisia merkittävästi. Puumalassa toimintaa johtaneen ylikomisario Petri Ylikuortin mukaan kemmakat menivät hienosti ja yleisö vaikutti tyytyväiseltä järjestelyihin. Koronaviruksen näkökulmasta festivaalit sujuivat vähintään kohtuullisesti.

-Esiintymisalueella kaikki sujui hyvin ja juhlatunnelma oli maltillinen. Sataman alue oli kuin toinen maailma. Siellä oli paljon väkeä ennen festivaalia ja sen jälkeen, joten toimintamme painopiste oli siellä, Ylikuortti sanoi.

Suurin osa poliisin saamista ilmoituksista liittyi nahisteluihin ja pahoinpitelyihin keskustan alueella. Osa ilmoituksista koski myös kadonnutta omaisuutta ja näpistyksiä. Poliisi oli Ylikuortin mukaan tekemisissä monien päihtyneiden nuorten kanssa, mutta useat ihmiset olivat nauttimassa festivaalitunnelmasta selvin päin.

-Nämä olivat poikkeavat kemmakat, koska paikalla oli paljon porukkaa, jotka eivät tulleet festareille. Alueen ulkopuolella oli paljon leiriytymistä, minkä aiheuttamista häiriöistä saimme muutamia soittoja. Virallinen leiriytymisalue lisäisi järjestäytymistä tulevissa tapahtumissa, Ylikuortti sanoi.

Lue tarkemmin, miten kemmakat sujuivat virkavallan näkökulmasta tämän viikon Puumala-lehdestä!