Huono onni jatkui leukamurskaajan kuljetuksessa

Leukamurskaaja nostetaan takaisin lavetin kyytiin ensi viikolla.

31.1.2,19

Toissa viikolla Lieviskässä Suulammen kallioalueelle viety 70 tonnia painava leukamurskaaja ei säästynyt kuljetukseen liittyviltä haasteilta myöskään paluumatkalla. Puoliperävaunulavettiyhdistelmä, jonka kyydissä ”etuleuka” oli, makaa tällä hetkellä ojassa Karhukoskentien varrella.

Särkisalmelle matkalla ollut erikoiskuljetus oli päässyt kalliolouhinta-alueelta poispäin noin pari kilometriä, kun ylämäessä loppui pito ja koko yhdistelmä valui takaisin mäennotkoon, murskaaja ojaan kellahtaen.

Murskaajaa kuljettanut lavettiauto on jo normaalisti ajossa, ja sillä esimerkiksi tuotiin tänään Karhukoskentielle kaivinkone, jolla aletaan tehdä pohjia kahdelle autonosturille.

Varsinainen nostotyö tehdään ensi viikolla ja operaation jälkeen murskaaja lähtee lavettikyydillä suoraan korjattavaksi Tampereelle, jossa myös laitteen tarkemmat vauriot selviävät.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä tapasi Puumalan johtoa

Yrittäjä Timo Hagman kertoi ministeri Mika Lintilälle (kesk.), erityisavustaja Antti Siika-aholle ja kansanedustaja Hanna Kososelle Puumalan Lohen historiikkia ja nykypäivää.

30.1.2019

Elinkeinoministeri Mika Lintilä antoi puumalalaisille tunnustusta kunnan hyvästä maineesta ja matkailun monipuolisuudesta. Lintilä kehotti yrittäjiä luomaan paketteja, jotka ovat erityisesti Aasiasta tulevien turistien toivelistoilla.

Etelä-Savossa Elinvoimaa alueilla -kiertueella ollut ministeri Lintilä käväisi maanantaina Puumalassa. Lounastapaamisen lisäksi seurue vieraili Puumalan Lohessa.

Luet tuoreesta Puumala-lehdestä, mistä kaikesta vierailun aikana keskusteltiin.

Lumikuorman painosta sähkölinjoille taipuvat puut aiheuttavat sähkökatkoksia

Viime sunnuntaina sähkölinjalle kallistunut puu Luukkolassa. Lumisateet ja sään lauhtuminen voi lisätä uusien linjoille kaatuvien puiden määrää ja tuhoja muuallakin metsissä. Kuva: Olavi Kietäväinen.

Järvi-Suomen Energian sähkönjakelun häiriökartan mukaan Puumalassa on tällä hetkellä 250 vika- ja työkeskeytysten piirissä olevaa asiakasta.

Sään lauhtuminen ja ennustettu lumisade lisäävät puissa olevaa lumikuormaa entisestään ja lumen paino kasvaa. Loppuviikon aikana on syytä varautua eripituisiin sähkökatkoihin.

Linjojen varsilta on raivattu lukuisia nuoria puita ja lumikuorma on kertynyt nyt isoihin tukkipuihin. Puiden latvat katkeilevat massan painosta, aiheuttaen vaaratilanteita ja keskeytyksiä sähkönjakeluun

Järvi-Suomen Energia on nostanut valmiustason tehostetulle tasolle eli työvoimaa ja raivauskalustoa on normaalia enemmän käytössä. Kolme helikopteria on raivaus- ja partiointitehtävissä ja ne lentävät sään niin salliessa.

Sähköverkkojen raivaustyö on puiden painon vuoksi riskialtista, joten raivaukset keskitetään pääsääntöisesti päiväsaikaan. Päivällä raivaus on turvallisempaa, nopeampaa sekä tehokkaampaa.

Teiden pitäminen ajokuntoisina on tärkeää. Näin avunsaanti esimerkiksi onnettomuustilanteissa on nopeampaa ja eteneminen vikakohteisiin on sujuvampaa. Tämä edesauttaa myös sähköjen nopeampaa palautumista.

Linjoilla olevia puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Järvi-Suomen Energian vikapalveluun 0800 90440 kannattaa soittaa, jos tietää vian aiheuttajan, kuten sähkölinjaan päin kallellaan oleva puu. Vianaiheuttajan sijainnin voi ilmoittaa myös vikailmoituslomakkeella. Sähkön jakelun palautumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että tieto vian aiheuttajista ja sijainnista saadaan kirjattua ja välitettyä maastoon.

Puumalan saaristoreitti on Vuoden urheiluteko

Vuoden urheilutekoa olivat juhlimassa Niina Kuuva, Pirjo ja Jussi Kapanen, Unto Pasanen, Tuula Vainikka ja Matias Hilden sekä takarivissä olevat Kimmo Hagman ja Jouni Hämäläinen. Kuva: Antti Kasanen.

25.1.2019

Puumalan saaristoreitti palkittiin Etelä-Savon Urheilugaalassa Vuoden urheiluteoksi. Perusteluissa todettiin, että saaristoreitti on pienen kunnan yhteinen ponnistus, joka liikuttaa pyöräilijöitä ja matkailijoita Suomesta sekä maailmalta.

Vs. kunnanjohtaja Niina Kuuva kommentoi tuoreeltaan, että saaristoreitti on hieno yhteisponnistus, jonka kehitysvaiheet ovat ilmeisen pitkät ja monimuotoiset.

-Saaristoreitti ei olisi mahdollistunut ilman kunnan, pelastuslaitoksen, yritysten ja alueen asukkaiden yhteistyötä. Jo viime keväänä maa- ja metsätalousministeriö nosti Puumalan saaristoreitin saaristo- ja venematkailun hyväksi tuotteeksi.

 -Saaristoreitti on saanut kahtena ensimmäisenä vuonna liikkeelle jo 2600 liikkujaa, se on tuonut kunnalle positiivista mainosta ja mikä tärkeintä, tarjonnut ihmisille elämyksiä. Kiitokset etenkin lauttureille. He ovat tehneet työtä rakkaudesta lajiin.

Kuntoportaiden talkoolaiset valittiin Vuoden liikuttajaksi

Kuvassa ovat Unto Pasanen, Timo Mansikkamäki, Simo Parri ja Antti Kasanen.

25.1.2019

Mikkelissä vietetään parhaillaan Etelä-Savon urheilugaalaa, jossa palkitaan vuoden 2018 parhaat urheilijat ja muut toimijat sekä kerrataan viime vuoden tähtihetket.

Gaalassa palkittiin Etelä-Savon kuntien vuoden liikuttajat. Puumalan Vuoden liikuttajaksi valittiin kuntoportaiden talkootyöporukka.

Perusteluissa todettiin, että kuntoportaat on kuntalaisten talkoohengen voimannäytös. Idea syntyi kuntalaisten keskuudessa, kunta rahoitti materiaalihankintoja ja talkooporukka teki työn. Mukana oli niin aktiivisia urheiluseuratoimijoita kuin aivan tavallisia kuntalaisia. Mukana oli hyvin erilaisia ihmisiä, mutta kaikille löytyi tarpeellista työtä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Kuntoportaat ovat saavuttaneet suuren kävijäsuosion niin aktiivisesti liikuntaa harrastavien kuin tavallisten aamu- ja iltalenkkeilijöidenkin keskuudessa. Kuntoportaiden käytöllä ei ole myöskään ikärajaa.

Gaalassa palkinnon vastanottivat Unto Pasanen, Timo Mansikkamäki, Simo Parri ja Antti Kasanen.

-Meistä tuntuu hyvälle, että isolla ja hyvällä porukalla saatiin tehtyä mahtava ja suosittu paikka. Ja, että pääsimme tänne sitä juhlistamaan, toteaa porukan puolesta Antti Kasanen.

Lue, millainen operaatio erikoiskuljetus saatiin pois mäennotkosta

Leukamurskain meinasi valahtaa lavetin kyydistä pois. Hinausauto tuki murskaajaa sen ajan, että kone saatiin ajettua omilla teloilla pois lavetilta. Kuva: Jari Purhonen.

23.1.2019

Useita kymmeniä tonneja painavan erikoiskuljetuksen perille vieminen on toisinaan monen mutkan takana. Varsinkin talviaikaan, jos määränpää sijaitsee kapeiden, mutkittelevien ja jyrkkänousuisten teiden päässä. Vaara- ja ongelmatilanteita sekä hidasteita voi tulla eteen, vaikka ratin ja penkin välissä istuisi vuosikymmenten kokemuksella ja kylmillä hermoilla varustettu ammattikuljettaja.

Luet tänään ilmestyneestä Puumala-lehdestä, että millainen oli operaatio, jotta viime viikolla Lieviskässä moneksi tunniksi mäennotkoon jäänyt erikoiskuljetus saatiin hinattua taas tien päälle.

Kiekonheittäjä Tuula Penttinen valittiin Vuoden Urheilijaksi

Tuula Penttisen hallikisakausi alkaa helmikuussa. Porissa käydään kaksi kilpailua, joista toinen on Suomen hallimestaruuskilpailu.

23.1.2019

Kiekonheittäjä Tuula Penttinen on valittu vuoden 2018 parhaaksi urheilijaksi Puumalassa. Kunnan parhaat urheilijat palkitaan lauantaina lumiukkotapahtumassa.

Kiekonheittäjä kertoo uusimmassa Puumala-lehdessä tulevalle kilpailukaudelle asetetusta tavoitteestaan.

Juttua korjattu siltä osin, että kunnan parhaat urheilijat palkitaan lauantaina 26.1. Puumalan lumiukkotapahtumassa, ei suinkaan kunnan parasta urheilijaa perjantaisessa Etelä-Savon urheilugaalassa 25.1., jossa palkitaan kuntien parhaat, myös Puumalan, liikuttajat. Penttinenkin on paikalla lauantaina Puumalassa.

Lieviskässä tieliikenne jatkuu normaalisti

Leukamurskaimen matka Suulammen kallioalueelle kesti odotettua kauemmin.

16.1.2019

Tie 438 välillä Virmutjoki-Sulkava oli aamuyön kello neljästä pitkälle aamupäivään suljettu keskiviikkona Lieviskässä.

Tien tukki Suulammen kallioalueelle matkalla ollut erikoiskuljetus eli puoliperävaunulavettiyhdistelmä, jonka kyydissä oli 70  tonnia painava leukamurskain, joka jäi alamäessä tielle poikittain.

Juttuun on korjattu painovirhe, eli leukamurskain painoi 70 tonnia, ei 70 000 tonnia.

Oikaisu: Varapuheenjohtajista tuli puheenjohtajia

16.1.2019
16.1. lehdessä on ajatusvirhe. Kirkkovaltuuston kokouksessa kertovassa jutussa on valtuuston varapuheenjohtaja nimetty kuvatekstissä puheenjohtajaksi ja samoin kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja on nimetty puheenjohtajaksi.

Lieviskässä tie poikki

16.1.2019

Lieviskässä on raskas ajoneuvo jumissa. Tie 438 välillä Virmutjoki-Sulkava on suljettu liikenteeltä.

Tie on ollut poikki aamuneljästä alkaen.

Kauneus- ja hyvinvointikeskuksen avajaisissa vieraili yli sata kävijää

Annukka Hämäläinen (vas.), Oksana Virtanen, Terhi Salminen ja Tuula Penttinen ovat samoissa tiloissa toimivia yrittäjiä. Kuvasta puuttuu Natalia Zorikova.

16.1.2019

Kauneus- ja hyvinvointikeskuksen avajaiset viime lauantaina Keskustien varressa osoittivat, miten mainio yhteistyön muoto on nyt saatu kasattua yhden oven taakse. Samasta paikasta saa tahoillaan toimineiden yrittäjien tarjoamana nyt muun muassa hieronnat, jalkahoidot, parturi- ja kampaamopalvelut sekä kynsien ja ripsien ehostukset.

Puumala-lehden uusimmassa numerossa kerrotaan, että millaisin ajatuksin yrittäjät aloittivat yhteistyön.

Viime vuoden vauvaperheistä tuli tiivis ystäväjoukko

Yksi äideistä vetää ryhmälle Bailamama-jumppaa, joka on suomalainen ryhmäliikunta-konsepti.

16.1.2019

Puumalaan syntyi viime vuonna kuusi vauvaa, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Viisi ensimmäistä vauvaa syntyivät kaikki keväällä reilun kuukauden sisällä ja nuorin tulokas putkahti maailmaan loppuvuodesta. Pienokaisten äidit ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä keskenään.

Ystäväjoukko tapaa toisiaan viikoittain ja usein siihen liittyy Bailamama.

Luet aiheesta lisää uusimmasta Puumala-lehdestä.

Ladulle kaatuneita puita raivataan pois

Puut kaatuivat hiihtoladulle takalenkillä. Männyt makaavat parhaillaan ensimmäisen alamäen juurella. Puut huomaa hyvin mäen päältä. Kuva: Helinä Tiusanen.

15.1.2019

Kuntoradalla korjaillaan parhaillaan ladulle kaatuneita puita. Hiihtoladulle kaatui kaksi isokokoista mäntyä noin kello 11.15. Tapahtumapaikka on takalenkillä, hieman kuntoportaista urheilukentälle päin, heti ensimmäisen alamäen jälkeen.

-Puita ollaan parasta aikaa korjaamassa pois. Nyt ei tiedetä, ennen kuin sähkömies menee paikalle, että ovatko linjat poikki ja saadaanko ne millä aikataululla kuntoon, kertoo kunnan työnjohtaja Keijo Montonen.

-Ladut kierrettiin läpi viimeksi aamulla, eikä kaatumaisillaan olevia puita silloin havaittu. Puut ovat kaatuneet hieman tämän jälkeen.

Puiden oksat ovat nyt painavia paksun lumikerroksen vuoksi. Mikäli hiihtolenkin varrella huomaa ladulle taipuneita tai kaatuneita puita, Montonen kehottaa ottamaan yhteyttä kuntaan mahdollisimman nopeasti. Asiasta voi soittaa suoraan hänelle tai kunnan vaihteeseen.

Lohentiellä liikkuneet varkaat murtautuivat myös omakotitaloon

14.1.2019

Viime torstain ja perjantain välisenä yönä Lohentiellä sijaitsevalta rakennustyömaalta mönkijän ja perävaunun kähveltäneet varkaat murtautuivat myös saman tien varrella olevaan omakotitaloon.

Talon asukkaat eivät olleet tapahtumahetkellä kotona.

Asiaa tutkitaan varkausrikoksena ja poliisi selvittelee parhaillaan, mitä talosta on viety.

HAVAINNOT perävaunusta ja punaisesta Yamaha Grizzly 450 -merkkisestä mönkijästä pyydetään ilmoittamaan suoraan hätäkeskukseen numeroon 112.

-Jos joku näkee mönkijän tai perävaunun jossain tien päällä, niin ilman muuta ilmoitus siitä 112:een, jotta poliisi saa heti tiedon. Jos havainnosta ilmoittaa vihjesähköpostiin, niin tieto voi mennä hukkaan, koska viestejä luetaan viiveellä, toteaa rikosylikonstaapeli Mikko Sorjonen.

-Tai jos mönkijä löytyy esimerkiksi jostain metsäautotien päästä, niin sinne saa tehokkaammin partion hätänumeroon soittamalla. Kyllä tällaisesta asiasta voi ihan hyvin sellaisen puhelun tehdä.

Muut havainnot Lohentiellä ja sen lähistöllä torstai-illan ja perjantaiaamun välisenä aikana liikkuneista ajoneuvoista ja henkilöistä, jotka voisivat liittyä tekoihin, pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.

Mönkijä ja perävaunu lähtivät varkaiden matkaan

Rakennustyömaalla ollut mönkijä on nostettu peräkärriin, joka myös varastettiin, ja ajettu sillä pois.

11.1.2019
Lohentieltä varastettiin torstai-illan ja perjantaiaamun välisenä aikana kevyt perävaunu ja punainen rekisteröimätön Yamaha Grizzly 450 -merkkinen mönkijä, jonka etuosaan oli anastushetkellä kiinnitettynä puskulevy. Mökijässä ei ollut avaimia. Anastetun perävaunun rekisteritunnus on WJO-585.

Perävaunu ja mönkijä varastettiin loma-asunnon rakennustyömaalta. Työkalut eivät varkaille kelvanneet.

Havainnot perävaunusta ja mönkijästä pyydetään ilmoittamaan suoraan hätäkeskukseen numeroon 112. Muut tapahtumaan liittyvät kiireettömät vihjeet voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.

Seurakuntavaalien ylivoimaista voittajaa ei valittu päätöksenteon ytimeen

Kirkkovaltuusto teki henkilövalinnat varsin tiukkojen ennakkokeskustelujen jälkeen. Itse kokouksessa valinnat olivat niin sanotusti ilmoitusasioita.

10.1.2019

Seurakuntavaaleissa historiallisen suuren henkilökohtaisen äänimäärän saanut Laura Pitkonen (SDP:n ryhmä) sai kolmen ryhmän neuvotteluissa kirkkoneuvoston varajäsenen paikan.

Vaalit voittanut Yhteinen seurakuntamme -lista sai kirkkovaltuuston sekä kirkkoneuvoston puheenjohtajan paikat. Puheenjohtajana neuvostossa toimii kirkkoherra Helena Castrén.

Kirkkoneuvoston viisi muuta paikkaa menivät Yhteinen seurakuntamme -listalle (3 paikkaa) ja keskustan ryhmälle (2 paikkaa). Varajäsenet ovat samassa suhteessa, paitsi Pitkonen valittiin siis varalle, Yhteinen seurakuntamme -listan Paavo Immosen varajäseneksi.

Kirkkovaltuustossa on viisitoista edustajaa. Heistä Yhteinen seurakuntamme -listan edustajia on kahdeksan ja keskustan edustajia kuusi. Laura Pitkonen oli vaaleissa ainoa ehdokas sosialidemokraattien listalla.

Vaaleissa Yhteinen seurakuntamme -lista sai 304 ääntä, keskustan ryhmä 229 ja SDP:n ryhmä sata ääntä eli Pitkosen äänet.

Valtuustoon valittiin kaksitoista naista ja kolme miestä. Prosenteissa naisia on valtuutetuista 80 ja miehiä 20.

YHTEINEN SEURAKUNTAMME -LISTAN kärki tuli valituksi johtopaikoille. Eniten ääniä saanut Anne Kietäväinen valittiin valtuuston puheenjohtajaksi, toiseksi sijoittunut Hanne Keijonen neuvoston johtoon, kolmonen Kirsi Sarvi neuvostoon ja nelonen Heidi Pietikäinen Keijosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Listalta viimeiseksi valittu Paavo Immonen sai neuvostopaikan ryhmänsä ainoana miesvaltuutettuna täyttäen koko neuvoston mieskiintiön.

Keskustan ryhmän ylivoimainen ääniharava Minna Korhonen sai valtuuston varapuheenjohtajan paikan ja neuvostoon valittiin seuraavaksi eniten ääniä saaneista Kaija Huhtinen, Eero Lappalainen (varalle), Marketta Auvinen (varalle) ja Oiva Kiljunen. Viime valtuustokauden kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Asta Luukkonen on nyt rivivaltuutettu.

Yhteinen seurakuntamme -listalta valtuustoon valitsematta jääneistä valittiin neuvostoon kaksi niukimmin valitsematta jäänyttä eli Pentti Lautala ja hänen varajäsenekseen Sakari Niemi. He ovat valtuuston varajäseniä.

Kaikki neuvoston jäsenet ovat uusia varsinaisina neuvoston jäseninä.

Kaikki vaaleissa ehdolla ollutta 21 henkilöä valittiin valtuustoon (15) tai varalle (6).

Neuvostoon valittiin varajäseneksi myös yksi, joka ei ollut vaaleissa ehdolla lainkaan eli Aki Pietikäinen. Hän on Yhteinen seurakuntamme -ryhmässä.

Kirkkolain mukaan neuvostoon voidaan valita henkilö, joka ei ole tullut vaaleissa valituksi tai ei ole edes ollut ehdolla, kunhan on vaalikelpoinen seurakuntavaaleissa.

LAURA Pitkosen jäämistä neuvoston varajäseneksi perusteltiin ainakin tasa-arvokysymyksellä. Neuvoston jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien kolme on naisia ja kolme miehiä.

Tämä on myös laki, sillä kirkkolain mukaan 40 prosenttia neuvoston jäsenistä pitää olla toista sukupuolta. Kuuden jäsenen neuvostossa se tarkoittaa jakoa 3-3 naisten ja miesten välillä.

Pitkosen tilanne oli hankala. Hän sai kaikkien aikojen yksittäisen ehdokkaan äänimäärän, mutta ollessaan ryhmänsä ainoa jäsen, jäi selkeästi pienimmäksi ryhmäksi.

Pitkonen sai liki 16 prosenttia kaikista äänistä. Kahden muun ryhmän kärki eli Yhteinen seurakuntamme -listan Anne Kietäväinen sai 54 ääntä ja Minna Korhonen 71 ääntä.

-Pieneltä listalta on vaikea ponnistaa. Tavoittelin parempaa vaikutuspaikkaa, mutta nyt kävi näin. Olisin halunnut neuvostoon, ja olen tietysti pettynyt, etten saanut paikkaa, sanoo Laura Pitkonen.

-Kaikista pettynein olen kaikkien äänestäjieni puolesta. Tuntuuhan nurinkuriselta, että historiaa tehnyt tippuu neuvostosta.

Pitkonen korostaa, ettei paikkajako ole helppoa ja sanoo, ettei valtuustossa valittu ketään, joka ei olisi paikkaansa ansainnut.

Pitkonen toivottaakin kaikille valituille onnea.

-Paikkajako olisi voinut mennä vieläkin ikävämmin, jos olisi jouduttu äänestämään. Se ei olisi antanut hyvää pohjaa jatkoon.

-Olisin toivonut, että äänestäjiä olisi kuunneltu enemmän. Mutta ymmärrän tietenkin paikkajaon vaikeuden, kun nais- ja mieskiintiöiden on toteuduttava.

-Vaikuttaminen jatkuu valtuustossa ja muulla tavoin. Toivon myös seurakuntalaisten aktiivisuutta jatkossakin. Mutta vaadin kanssavaltuutetuilta, että ihan jokainen pomppaa nyt listaltaan ulos ja jatketaan avoimesti yhdessä. Osoitetaan, että huonot tuulet on nyt selätetty.

Pitkonen toivoo työrauhaa ihan kaikille.

-Luottamushenkilöille että virkamiehille on annettava työrauha.

LAURA Pitkonen sanoo, että hän haluaa, että tulevaisuudessa on selvät roolit oman seurakunnan virkamies- ja luottamushenkilöasetelmissa.

-Koen osittain, että virkamiespuoli oli varjona mukana keskusteluissa, viittaa Pitkonen neuvoston paikkajakokeskusteluihin.

Paikoista keskusteltiin ryhmissä vielä keskiviikkona juuri ennen kirkkovaltuuston kokousta.

Kari Kauppinen

Kirkkovaltuusto valitsi johtonsa ja kirkkoneuvoston jäsenet

Uusi kirkkovaltuusto kokoontui kuvattavaksi kokouksen jälkeen.

9.1.2019

Uusi kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran ja valitsi johtohenkilönsä keskiviikkoiltana pitämässään kokouksessa.

Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Anne Kietäväinen ja varapuheenjohtajaksi Minna Korhonen. Kietäväinen edustaa vaalit voittanutta Yhteinen seurakuntamme -listaa ja Korhonen keskustan ryhmää.

Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Hanne Keijonen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Heidi Pietikäinen. Molemmat ovat Yhteinen seurakuntamme -listalta.

Kirkkoneuvoston jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi (suluissa) valittiin Kaija Huhtinen (Marketta Auvinen), Oiva Kiljunen (Eero Lappalainen), Kirsi Sarvi (Aki Pietikäinen), Pentti Lautala (Sakari Niemi) ja Paavo Immonen (Laura Pitkonen).

Kari Kauppinen

Puumala-lehti ilmestyi jo tänään, vuoden ensimmäinen numero näkyy kaikille verkossa

Keskiviikko on uusi torstai.

9.1.2019
Puumala-lehti ilmestyy tästä viikosta alkaen keskiviikkoisin.
Lehti on ilmestynyt perustamisestaan vuodesta 1954 alkaen torstaisin, mutta ilmestymispäivää muutettiin, jotta lehti ehtisi julkaisuviikolla etätilaajille eli Puumalan ulkopuolisille tilaajille.
Jatkuvien myöhästelyjen syy on Posti, joka ei kykene edes sopimuksen mukaiseen jakeluun, sillä osalle lehti on tullut paikoin vasta ilmestymisviikkoa seuraavana maanantaina tai jopa myöhemmin. Sopimuksen mukaan lehti jaetaan etäjakelussa päivä sen ilmestymisen jälkeen eli uuteenvuoteen asti se jaettiin perjantaisin. Sama sopimus on voimassa kaikilla paikallis- ja sanomalehdillä.

Tästä viikosta alkaen lehti jaetaan Puumalan kirkonkylällä varhaisjakeluna keskiviikkoaamuisin ja muualla Puumalassa ja lähialueilla sen pitäisi tulla kirjepostissa keskiviikkona.
Etäjakelussa eli kauempana Puumalasta lehden pitäisi tulla kotiin viimeistään torstaina.
Mikäli lehti ei tule torstaina, pyydämme ilmoittamaan asiasta päätoimittaja Kari Kauppiselle, jotta voimme reklamoida kaikista sopimusrikkomuksista Postia. Yhteystiedot ovat kari.kauppinen@puumalalehti.fi ja 040 1386 332. Myös WhatsApp toimii.

Vuoden ensimmäinen numero näkyy verkossa kaikille ilmaiseksi. Voit tilata oman lehtesi verkkosivujen kautta sivun yläpalkissa olevan Puumala-lehti-linkin kautta.

Kari Kauppinen

Metsuri teki koko työuran samalla työnantajalla

Ossi Närhi sanoo, ettei niin kovaa pakkasta ole vielä ollut, ettei hän olisi töihin lähtenyt. Hän myös muistaa hyvin ne talvet, kun metsässä saattoi olla lunta vyötäröön asti.

9.1.2019
Ossi Närhellä
on takanaan 45 vuoden historia metsätöissä. Miehen työura alkoi Ollilassa Pentti Kiljusen metsässä. Vuosikymmenet metsänraivauksia ja -istutuksia tehneellä metsurilla on keskiviikkona viimeinen työpäivä. Ympyrä sulkeutuu, sillä sinne mistä ensimmäinen savotta aikanaan alkoi, samoille metsämaille työura nyt myös päättyy.

Luet Närhen muistoista ja kokemuksista pitkän työhistorian ajalta sekä tulevaisuuden suunnitelmista lisää vuoden 2019 ensimmäisestä Puumala-lehdestä.

”Torille kiinteitä myyntikojuja, Veeran sauna auki pidempään, nuorempia yrittäjiä saatava”

Niina Kuuva alusti elinvoimaseminaarin esittelemällä vapaa-ajan asukkaille ja torikauppiaille tehtyjen kyselytutkimusten tuloksia.

9.1.2019
Puumalan kunnan ja Puumalan yrittäjien joulukuinen elinvoimaseminaari ravintola Hovissa veti tuvan täyteen kunnan kehittämisestä kiinnostunutta väkeä.

Työryhmissä keskusteltiin kirkonkylän elinvoimaisuuden lisäämisestä, torin ja sataman palvelujen kehittämisestä, tonttimarkkinoinnin tehostamisesta sekä kunnan ja elinkeinotoimijoiden yhteistyön edistämisestä. Alustuksena keskustelulle käytiin läpi vuoden aikana toteutettujen kyselytutkimusten tuloksia.

Luet uusimmasta Puumala-lehdestä tarkemmin, että millaisia ideoita illan aikana nousi esille.

Puiden lumikuormat vaarallisia, männyn oksa lumineen putosi koiranulkoiluttajan päähän

Puiden, kattojen ja venesuojien lumikuormia kannattaa varoa. Maanantaina aamulla putosi Vanhan Puumalantien varressa oksa lumineen kävelijän päähän.

7.1.2019

Kirkonkylällä sattui vakava onnettomuus maanantaina aamusta, kun koiranulkoiluttajan päähän putosi männynoksa lumikuormineen Vanhan Puumalantien vieressä olevalla kevyen liikenteen väylällä. Tarkka tapahtumapaikka on koulun ja liikuntahallin risteyksen vieressä. Puu on tien ja kevyen liikenteen väylän välissä.

Ulkoilijan pää oli veressä, auennut useammasta kohtaa. Hän oli tajuissaan.

Oksan ja lumikuorman paino on pahimmillaan useita kymmeniä kiloja.

Paikalla oli useita koululaisia matkalla kouluun.

Kyseisellä paikalla oksat ulottuvat pitkälle jalkakäytävän päälle. Ne ovat useita metrejä pitkiä.

Oksat lienevät jäässä, eivätkä taivu normaaliin tapaan lumikuorman painosta, vaan saattavat napsahtaa poikki.

Ulkoilijan päähän pudonnut oksa oli noin viisitoista senttimetriä paksu.

Kari Kauppinen

Kaikki sähköviat korjattu, sähkölinjoille kaatuneita puita ei saa itse poistaa

2.1.2019

Kaikki Puumalan sähkökatkot on ainakin toistaiseksi saatu korjattua.

Tyypillisesti sähköjä katkoo lumi, joka painaa puiden oksia sähkölinjoille.

Puita ei saa missään tapauksessa poistaa linjoilta omatoimisesti eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Kari Kauppinen

Millaisia ongelmia sinulla on ollut sähkökatkojen takia? Kerro kokemuksesi sähköpostilla: toimitus@puumalalehti.fi