Sotaveteraanit viettivät tasavuosijuhlaa

27.4.2017
Puumalan Sotaveteraaniyhdistys vietti viime viikon keskiviikkona 50-vuotisjuhlaansa.
Tilaisuuteen oli saatu juhlapuhujaksi Suomen sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen. Hän korosti sitä, että vuonna 2019 saataisiin kaikille sotien 1939-1945 tunnuksen omaaville veteraaneille samat kotipalvelut kuin sotainvalideille sotavammalain nojalla nyt korvataan.

PUHEENVUOROJA kirkossa pitivät myös Martti Venäläinen, Matias Hilden ja Rasmus Montonen, joka piti nuorten puheenvuoron.
Montonen sanoi, että hänellä on ollut mahdollisuus varttua maassa, jossa ei tarvitse pelätä,
-Voin sanoa mielipiteeni, valita itse suunnan elämälleni ja toteuttaa itseäni, hän kiitti veteraaneja.
Lue Puumala-lehdestä, mitä muuta juhlassa sanottiin ja tapahtui.

Deffa saatiin Kuittiseen

27.4.2017
Niin sanotun maallikkodefibrillaattorin sijoituspaikaksi valikoitui keskeisyytensä ja hyvien aukioloaikojensa vuoksi Kahvila Kuittinen. Laite on tarvittaessa kansalaisten käytettävissä, mutta kahvilan henkilökunta lähtee tilanteen niin salliessa auttamaan. Laite neuvoo käyttäjäänsä ja kokematonkin pystyy antamaan sillä ensiapua.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Matias Hilden jää Puumalaan

24.4.2017
Puumalan kunnanjohtaja Matias Hildeniä ei valittu Imatran uudeksi kaupunginjohtajaksi. Asiasta päätettiin hetki sitten Imatran kaupunginvaltuustossa äänestämällä luvuin 22-17. Imatran uusi johtaja on Rami Hasu. Lisäksi annettiin neljä muuta ääntä.

Jos kukaan ei loikkaa leiristä toiseen, Matias Hilden jää Puumalaan

24.4.2017
Kunnanjohtaja Matias Hilden (kesk.) on tänään illalla ehdolla Imatran kaupunginjohtajaksi. Toisena ehdokkaana on Rami Hasu (kok.)
Imatran kaupunginjohtajan valinta sai uuden ja yllättävän käänteen loppuviikosta, kun SDP ilmoitti vetävänsä tukensa Antti Vuolanteelta (sd.), koska hänellä ei katsottu enää olevan mahdollisuuksia tulla valituksi sen jälkeen, kun kaupunginvaltuutettujen kantoja oli kartoitettu.
Imatralla on 43 valtuutettua, joten 22 ääntä riittää valintaan. Kokoomuksen yksitoista valtuutettua, perussuomalaisten kuusi, keskustan kolme ja vihreiden yksi valtuutettu ovat tällä hetkellä sanomalehti Uutisvuoksen mukaan Hasun kannalla. Tämä toisi 21 ääntä eli yhtä vaille varmaan voittoon tarvittavan äänimäärän.
Puuttuva ääni saattaa tulla siitä, että sitoutumattomien ryhmän varajäsen tulee perussuomalaisista. Jos ennakkokaavailu pitää paikkansa, hänen äänensä menee Hasulle. Illan kokouksessa varajäsenenä istuva Aleksi Tikkanen (ps.) ei kuitenkaan suostu sanomaan, ketä äänestää. Hän kuittaa kahdesti, että ”aika näyttää”. Sitoutumattomien valtuutettu on entinen perussuomalainen. Hän ei osallistu kokoukseen, koska on Turkissa.
Hildenin kannalla ovat Uutisvuoksen mukaan demarit 17 valtuutetulla ja vasemmistoliitto kahdella. Lisäksi yksi ääni tullee perussuomalaisilta. Se tuo 20 ääntä.
Ääniä on tämän jälkeen jäljellä vielä yksi, kristillisdemokraateilla. Se ei riittäisi kuitenkaan Hildenin valintaan, jos muutoin ennakkokaavailut pitävät kutinsa.

TÄLLÄ hetkellä on mahdoton sanoa, millaiseksi tilanne kääntyy, sillä kaupunginjohtajasta tullaan äänestämään, ja jos suljettua lippuäänestystä vaaditaan, se toteutuu.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok.) sanoo, että suljettu äänestys on todennäköinen.
Sen jälkeen nähdään, liikkuuko 1-2 ääntä leiristä toiseen, joka siis voi keikauttaa tilanteen miten päin vain.

SDP laski ilmeisesti sen varaan vaihtaessaan Antti Vuolanteen Matias Hildeniin, että keskusta siirtyy Hildenin taakse ja voitto tulisi siten vasemmiston ja keskustan äänillä. Keskusta kuitenkin tyrmäsi tämän hankkeen.

PUUMALA-LEHTI kertoo valinnasta heti, kun se on tehty. Kaupunginvaltuuston kokous alkaa tänään kello 17.30.
Teksti: Kari Kauppinen

Matias Hilden saatetaan valita maanantaina Imatran kaupunginjohtajaksi

23.4.2017
Kunnanjohtaja Matias Hilden on yhä mukana Imatran kaupunginjohtajavalinnassa. Asiasta kertoo sunnuntaina julkaistu imatralainen Uutisvuoksi-lehti.
Imatran kaupunginvaltuuston on määrä päättää uudesta kaupunginjohtajasta maanantaina 24.4.
Kaupunginjohtajavalinnan loppusuoralla ovat olleet Rami Hasu (kok.) ja Antti Vuolanne (sd.), jotka valittiin haastattelukerroksen ja henkilöarvioinnin jälkeen jatkoon.
Hilden oli viiden haastatellun joukossa alkuperäisessä haussa alkuvuodesta.
Yhteensä Imatran kaupunginjohtajaksi oli seitsemäntoista hakijaa, joista viisitoista täytti kelpoisuusvaatimukset.

YLLÄTYSKÄÄNNE kaupunginjohtajavalinnassa johtuu Uutisvuoksen mukaan siitä, että kokoomuslaisen Rami Hasun taakse oli muodostumassa niukka enemmistö valtuutetuista. Uutisvuoksi kertoo, että demariehdokas Antti Vuolanteen takana oli perjantaina 20 valtuuston 43 jäsenestä. Hasun valintaa kannatti 22 valtuutettua.
Demareiden ja vasemmistoliiton ehdokas on ollut Vuolanne, mutta nyt sosialidemokraateilta on tulossa uusi esitys valintaan ja se olisi Uutisvuoksen mukaan Matias Hildenin (kesk.) valinta.
Imatran 43 valtuutetusta 17 on demareita, kokoomuslaisia on 11, keskustalaisia 3, perussuomalaisia 7, vasemmistoliittolaisia 2 sekä vihreitä, kristillisiä ja sitoutumattomia kukin 1.

Tabletteja tänne ja äkkiä

20.4.2017
Toisena pääsiäisaamuna Poika heräsi hirveään pahoinvointiin. Hän könysi lääkekaapille, kaivoi jo vanhentuneen tablettipurkkinsa esille ja huiskautti närästyslääkkeen vesilasillisen saattelemana alas.
Päivän mittaan Pojan olo vain huononi. Hän avasi tietokoneensa ja kuukeloi oireensa. Vauva–palstalta selvisi, että hänellä oli vatsakatarri. Suomi24–palsta kertoi Pojan sairastavan vatsahaavaa. Facebookissa ”ystävät” arvelivat, että nyt oli jo aika mennä sairaalaan. Selvä vatsa- tai paksusuolen syöpä, lohdutti melkein lääketieteen- ja kirurgian tohtori, viestinnän konsultti ja tuore runoilija.
Poikaa pelotti. Hän heittäytyi vuoteelleen, avasi mökin ikkunan ja antoi Saimaan tuulien leyhyä kylminä tuvan nurkkien läpi. Viereensä sängylle hän asemoi sekä omansa että työkännykän. Omansa sekä työtabletin. Lattialla lekotti oma tietokone ja keittiön pöydällä raksutti työkone. Tiedon valtatie oli auki joka suuntaan. Tietoa tuli ja Pojan olo meni aina vaan surkeammaksi. Häntä oksetti.

Liikuntakonsultti, ravintokonsultti ja mindfulness–konsultti tarjoilivat sivustoillaan terveitä elintapoja. Tupakka pois, viina pois, valvominen pois, kasviksia, jyviä ja papanoita mämmin, lampaan, suklaan ja punaviinin sijaan.
Poika lähti lenkille. Selkäreppuun hän varasi tablettinsa ja kännykänsä, vastaili lenkin aikana työviesteihin, ohjeisti sidosryhmähenkilöitään ja päivitti Työnantajan intrasivuja reippailla lomaviesteillään.
Yhtäkkiä Saimaasta sukelsi norppa ja Poika pysähtyi. Rantapuissa kisailivat tiaiset, lauloiko mustarastaskin. Pojan vatsa hankaloi edelleen, kiersi ja ryppyili ja vaati jatkuvaa huomiota. Poika avasi reppunsa ja kaivoi esiin närästystablettinsa, käänteli purkkia edestakaisin, nosti rantakiven ja kaatoi tabletit santaan. Hän asetteli kiven tablettikasan päälle. Hän nosti repusta kännykät ja tabletit. Hän nousi seisomaan ja heitti molemmilla kännyköillään komeat kuusi leipää, työtabletilla ei irronnut ensimmäistäkään. Se oli aivan liian painava. Kotitabletti upposi komeasti.

Poika käveli mökille hissukseen, vatsa tuntui rauhoittuneen ja olo oli kevyt. Poika reipastui ja päätti sanoa itsensä irti töistään. Eihän tätä tiedon valtatiellä vellomista, ohjeistuksia ja itsensä jatkuvaa mittaamista kestä terveenä kukaan.
Poika avasi reppunsa ja päätti soittaa Esimiehelleen heti. Sanoista tekoihin, hän tuumi ja penkoi reppuaan.
Mutta missä se kännykkä on? Niin sai Poika jatkoaikaa ja mahdollisuuden keksiä, mihin oli puhelimensa kadottanut. Hän sai vielä tilaisuuden palata töihinsä, saada uuden kännykän ja tabletin. Hän saattoi vielä kerran palata tiedon ihanalle valtatielle, sillä vaikka mieli on vahva, liha on heikko.

Päivi Musakka

Sosiaalinen media on täynnä hunajaa ja myrkkyä

20.4.2017
Elokuun Kirjakemmakoilla puhutaan somekiusaamisesta ja verkossa helposti syntyvistä rikoksista.
Presidentti Sauli Niinistö on ottanut väkevästi kantaa koulukiusaamista vastaan.
Sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kannustusryhmä kerätään onnistuneita kannustustekoja koko Suomen alueelta, myös Puumalasta.
Lue asiasta lisää Puumala-lehdestä.

Risusta syntyy koriste- ja hyötyesineitä

20.4.2017
Risu taipuu moneksi. Siitä voi valmistaa kynnysmattoja, seinäkoristeita tai vaikka kirjaimia. Kirjaimista voi tehdä talon seinään tilan nimen.
Paras aika risutöille on kevät.
Lue risujen hyödyntämisestä lisää Puumala-lehdestä.

Maastopalo Lietvedentien varrella

19.4.2017
Roskien poltosta alkoi puoliltapäivin maastopalo, joka levisi kuivaan kangasmaastoon noin viidentoista neliön alueelle Lietvedentien varrella keskiviikkona.
Puumalan paloaseman pelastusyksikkö sai nopeasti tilanteen hallintaan eikä leviämisen vaaraa ole. Jälkisammutus jatkuu vielä jonkin aikaa.
Myös Juvalla oli samoihin aikoihin risujen poltosta alkanut tulipalo.

MAASTO on tällä hetkellä erittäin kuivaa. Pelastuslaitos neuvoo, että nyt kannattaisi lykätä risujen polttamista siihen saakka, kunnes vesisateet tulevat ja kastelevat maaston.

Puumalan siltatornin valaistuksen ideakilpailu ratkesi


13.4.2017
Puumalan siltatornin tuleva ulkonäkö on ratkaistu.
Paras kokonaisuus palkintolautakunnan mielestä oli ehdotus nimeltä Saimaanmajakka, jonka suunnittelija on valaistussuunnittelija TaM, AMK Heini Myllyoja.
-Idea ilmanpaineen mukaan säätyvästä valaistuksesta oli kilpailun innovatiivisin. Ympäristön mukaan muuttuva valaistus ja ajatus tällaisesta koko kylän ilmapuntarista on mielenkiintoinen, kertoo Puumalan kunta tiedotteessaan.
Lisäksi palkintolautakunta lunastaa ehdotuksen nimeltä Vasten Auringon Siltaa. Tämä ehdotus voitti myös yleisöäänestyksen. Teoksen suunnittelijat ovat Joonas Saaranen ja Arto Heiskanen WhiteNight Lighting Oy:stä.
-Tässä ehdotuksessa palkintolautakunta arvosti erityisesti ympärivuorokautista silmäniloa. Päivänvalon hyödyntäminen tekee kohteesta kiinnostavan myös valoisaan kesäaikaan, jolloin Puumalan väkiluku moninkertaistuu kesäasukkaiden myötä, selvittää Puumalan kunta.
Valaistussaneeraus on tarkoitus toteuttaa ennen juhannusta.

KUVAT: Pienemmässä kuvassa Saimaanmajakka, valaistussuunnittelijana Heini Myllyoja. Isommassa kuvassa Vasten Auringon Siltaa, suunnittelijoina Joonas Saaranen ja Arto Heiskanen, WhiteNight Lighting Oy.

Lääkäripalveluissa muutoksia

13.4.2017

Puumalassa lisätään lääkärien työpanosta. Se kasvaa syksyyn mennessä reilusta yhden lääkärin osuudesta puoleentoista. Myös etähoito otetaan käyttöön. Osa tästä sisältyy puolentoista lääkärin työpanokseen. Vastaanottopäiviä lisättäneen kesäksi 2018 siten, että myös lauantaina on vastaanotto.

 

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Arpa suosi Annukka Hämäläistä

12.4.2017

Keskustan viimeinen kunnanvaltuutettu ratkesi arvonnassa keskusvaalilautakunnan kokouksessa hetki sitten. Annukka Hämäläinen tuli valituksi. Jukka Pitkonen jää varalle.

Molemmat saivat kuntavaaleissa 26 ääntä.

Vaalitulos vahvistettiin samalla virallisesti. Tilanne pysyi muiden valtuutettujen osalta ennallaan jo aiemmin tiedetystä.

Arpa ratkaisee keskustan viimeisen valtuustopaikan

10.4.2017

Mikäli tarkistuslaskenta ei tuo muutoksia kuntavaalien äänimääriin, keskustan Annukka Hämäläinen ja Jukka Pitkonen joutuvat keskinäiseen arvontaan valtuustopaikasta, sillä heillä on sama määrä ääniä.

Eilen julkistettu oikeusministeriön vaalitulospalvelu on tältä osin virheellinen, sillä siinä kerrotaan Hämäläisen menneen läpi. Virhe on syntynyt vaalijärjestelmän tietotekniikasta, jossa ehdokkaat on laitettu järjestykseen vertailuluvun mukaan ja Hämäläinen on saanut isomman vertailuluvun kuin Pitkonen. Järjestelmä laskee saman äänimäärän saaneet siten, että ensimmäiseksi sijoitetaan pienemmällä äänestysnumerolla ehdolla ollut. Täten Hämäläinen on tässä edellä, sillä hänen numeronsa oli 15 ja Pitkosen 31.

Hämäläisen ja Pitkosen osalta arvonta suoritetaan keskiviikkona. Myös vaalitulos vahvistetaan virallisesti silloin. Äänten tarkistuslaskenta tehdään tänään maanantaina.

Tässä on Puumalan uusi kunnanvaltuusto

9.4.2017

Kuntavaalien äänestystulos on valmistunut Puumalan osalta. Kunnanvaltuuston valittiin 21 edustajaa.

Uudessa valtuustossa uusia edustajia on kymmenen ja nykyisen valtuuston jäseniä yksitoista.

Keskusta on suurin puolue. Se keräsi 46,2 prosenttia äänistä ja saa valtuustoon kymmenen paikkaa.

Toiseksi suurin puolue on SDP 21,5 prosenttiosuudella. Paikkoja tulee viisi.

Kolmanneksi sijoittui perussuomalaiset 16,1 äänestysprosentilla ja paikkoja tulee kolme.

Kokoomus on neljäs 9,0 prosenttiosuudella ja kahdella paikalla. Kristillisdemokraatit saavat yhden paikan 7,3 prosenttiosuudella äänistä.

Äänestysprosentti oli 66,7.

UUDET kunnanvaltuutetut ovat tässä:

Keskusta: Harri Kautonen, Minna Korhonen, Olli Luukkonen, Unto Pasanen, Erkki Luukkonen, Esa Karjalainen, Seija Ikonen, Paavo Kyhyräinen, Irja Piskonen, Annukka Hämäläinen.

SDP: Laura Pitkonen, Keijo Montonen, Laura Penttinen, Elisa Lempiäinen, Jorma Virta.

Perussuomalaiset: Antti Kasanen, Asko Luukkonen, Heikki Hupli.

Kokoomus: Martti Laine, Pentti Lautala.

Kristillisdemokraatit: Olavi Kietäväinen.

Viikon 14 luontoääni Yleisradiossa: Kiuru isoilla pelloilla

6.4.2017

Perinteinen kevään merkki kiuru kuuluu niihin peltolintuihin, jotka ovat kärsineet viljelymenetelmien muutoksista. Keväinen livertäjä viihtyy yli kymmenen hehtaarin pelloilla, mutta koko ei yksin riitä.

Kiurun pesinnän onnistuminen riippuu pitkälti siitä, kuinka suojaisan pesän se saa rakennettua. Keväällä muokatut ja vailla kasvillisuutta olevat pellot altistavat kiurun pesän pedoille, kun taas nurmet, kesannot ja syysviljojen oraat antavat sille suojaa.

Salaojitus on vienyt kiurulta suojaiset pientareet.

Elinympäristön köyhtymisestä huolimatta kiuruja pesii Suomessa satoja tuhansia pareja. Runsain kanta pesii Lounais-Suomessa ja sieltä kiurut harvenevat pohjoiseen päin.

Puumalan harvahko kiurukanta on keskittynyt muutamalle suurimmalle pellolle. Pesintä on todettu muiden muassa Sepänkylässä.

Ensimmäiset kiurut ovat vahvoilla parhaiden reviirien valloituksessa. Puumalaan kiuru ehtii yleensä huhtikuussa ja näyttäytyy peltopälvillä.

Markku Paakkinen

Yhden kerroksen väkeä

6.4.2017
Saamme tulevana lauantaina paikkakunnallemme yhden uuden mieluisan huomionosoituksen. Vapaa-ajan asukkaamme Niina Lahtinen ja Aku Hirviniemi vastaanottavat tuolloin Vapaa-ajan asukkaiden liiton, Saaristoasiain neuvottelukunnan ja Messukeskuksen myöntämän ”Vuoden mökkiläinen” -tittelin. Omasta mielestäni huomionosoitus on ansaittu: tuohan pariskunta Puumalaa esille paljon, ehkä jopa paremmin kuin kotikaupunkiansa Riihimäkeä. Samalla tavalla kuka tahansa meistä voi omalla toiminnallaan edistää myönteistä Puumala-kuvaa.

Vapaa-ajan asukkaiden merkitys kasvaa koko maassa edelleen, ei vähiten Puumalassa. Kuntaministeri Anu Vehviläinen ilmoitti vastikään käynnistävänsä selvityksen niin sanotusta kaksoiskuntalaisuudesta, jossa nykyiset kotikuntaan liittyvät oikeudet ja velvollisuudet päivitettäisiin paremmin nykyaikaan sopiviksi. Kysehän ei suinkaan ole vain vapaa-ajan asumisesta, vaan myös työmarkkinoiden ja perhesuhteiden muuttumisesta. Nykyjärjestelmämme kun on, jos ei kuninkaan-, niin ainakin tsaarinaikainen.

Jo nyt vapaa-ajan asukkaat maksavat kiinteistöverojen muodossa oman osansa mökkikuntien julkisen palvelujen käytöstä, eikä tämä osuus ole viime vuosina suinkaan pienentynyt. Toisaalta samaan aikaan myös palvelujen vapaa käyttö on lisääntynyt selvästi, jolloin kotikunnan merkitys on vastaavasti pienentynyt.
Viimeksi viime syksynä korkein hallinto-oikeus linjasi, etteivät kunnat saisi periä venepaikoista eri maksua vakituisilta asukkailta ja muilta palvelun käyttäjiltä. Myös Puumalalle tämä tarkoittaa hinnoittelun tarkistamista. Mielestäni tämä on hyvä asia, onhan jo yksi linjauksemme ollut, että palvelut ovat yhdenvertaisesti vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden saatavilla.

Matias Hilden

Sarvet laajentavat toimintaansa

6.4.2017
Puumalalainen yrittäjäpariskunta Kirsi ja Ville Sarvi ovat ryhtyneet tuumasta toimeen ja laajentavat toimintaansa molempien sektorilla. Venepalvelut laajenevat yli kuntarajojen ja uutta työvoimaa on palkattu. Venehuollon ja korjausten lisäksi uutena toimialana ovat sähkötyöt. Kukkapuolella kuvioon tulevat pihatyöt ja pihasuunnittelu.
Lue Puumala-lehdestä pariskunnan haastattelu.

Kuntavaaleissa paljon sitoutumattomia

6.4.2017
Puumalassa on 45 kuntavaaliehdokasta, joista yhdeksäntoista on sitoutumattomia. Osa heistä sanoo suoraan, että kannattaa täysin ehdokaslistapuolueensa arvoja ja ajaa sen tavoitteita, mutta haluaa silti tehdä ainakin muodollisen pesäeron. Osalla ehdokkaista on näkemyserojakin puolueen linjauksiin.
Lue sitoutumattomien ehdokkaiden ajatuksia Puumala-lehdestä.