Pelastuslaitos varoittaa hyvin liukkaasta Ryhäläntiestä

31.12.2016
Henkilöautoilija ajautui ajoneuvollaan ulos tieltä Ryhäläntiellä uudenvuodenaattona iltapäivällä.
Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme henkilöä.
Auton keula vaurioitui ja se joutui hinaukseen.
Pelastuslaitos varoittaa, että tie on hyvin liukas. Myös muilla teillä, varsinkin sivuteillä, kannattaa varautua hankalaan ajokeliin.

Pelastuslaitos varoittaa hyvin liukkaasta Ryhäläntiestä

31.12.2016
Henkilöautoilija ajautui ajoneuvollaan ulos tieltä Ryhäläntiellä uudenvuodenaattona iltapäivällä.
Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme henkilöä.
Auton keula vaurioitui ja se joutui hinaukseen.
Pelastuslaitos varoittaa, että tie on hyvin liukas. Myös muilla teillä, varsinkin sivuteillä, kannattaa varautua hankalaan ajokeliin.

Katso video: Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen kertoo mielipiteensä puumalalaisten reissuista kiekkopeleihin

26.12.2016

Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen on oheisella videolla Puumala-lehden haastattelussa ja kertoo, mitä mieltä hän on puumalalaisten reissuista lätkämatseihin. Entä nähdäänkö Jukureita Puumalassa? Katso ja kuuntele.
Samalla voit ottaa kantaa seuraavaan kiekkopeliin, jonne lähdetään yhdessä Puumala-lehden johdolla. Lokakuussa kävimme katsomassa Jukurien kotimatsin Suomenmestari Tapparaa vastaan ja joulukuun puolivälissä samassa hallissa SaiPaa vastaan.
Lähetä tekstari 040 1386 334 tai meilaa kari.kauppinen@puumalalehti.fi, mihin otteluun haluaisit seuraavaksi. Katsomme, mikä kiinnostaa ja alamme järjestää matkaa.
Tässä muutama tarjokas:
1) ke 11.1. SaiPa-Jukurit
2) ke 8.2. Jukurit-HIFK
3) ti 22.2. SaiPa-Tappara
4) la 18.2. Jukurit-SaiPa
5) ja keväällä sitten tietty play-offseihin, mikäli ainakin toinen joukkueista niissä pelaa

Puumala-Seura sytytti kynttilän Elsa Heporaudan haudalle

25.12.2016
Puumala-Seura sytytti kynttilän Elsa Heporaudan sukuhaudalle joulupäivänä.
Heporauta on haudattu Jyväskylän vanhalle hautausmaalle. Samalla paikalla lepää hänen miehensä.
Heporauta syntyi Sahanlahdessa 31.8.1883. Hän oli kirjailija sekä Kalevala Korun ja Kalevalaisten Naisten Liiton perustaja.
Heporauta kuoli vuonna 1960.
Puumala-Seura julkaisee Puumala-lehteä.

Katso video: Joulupukki kävi Kokkosten perheessä

24.12.2016

Tiia ja Tommi Kokkosen perheessä vietettiin jouluaattoa perinteisin menoin. Pukki saapui kotiin kello 15 iltapäivällä ja viivähti ennen seuraavaa etappia vajaat puoli tuntia paikalla. Perheen lapset Julia, Sofia ja Wilho tanssivat ja lauloivat pukille sekä auttoivat lahjojen jaossa.

Kolme yritystä yhteistyöhön matkailun edistämiseksi

22.12.2016

Hanhiniitty, Okkolan Lomamökit ja Sahanlahti Resort ovat panneet viimeisen vuoden aikana hyvillä mielin merkille, kuinka Saimaan alue ja Puumala ovat saaneet kansainvälistä huomioita sekä lehdissä että muissa julkaisuissa.

Nyt nämä kolme yritystä ovat muodostaneet yritysryhmän, joka on saanut hankerahoitusta kehittämään matkailukauden pidentämistä. Hanketta hallinnoi Puumalan kunta.

-Yhteistyö on voimaa ja näemme saavamme yhdessä enemmän aikaiseksi. Osa hankkeen toimenpiteistä on yhteisiä ja osa on kunkin yrityksen yrityskohtaisia, kertoo Jaana Kuivalainen.

Joulun lahjat

22.12.2016
On taas joulun aika. Se on varmasti kaikilla lähtökohtaisesti hyvän mielen ja rauhan juhla. Tänä vuonna monilla vapaat kestävät kolme päivää joulun sattuessa viikonloppuun. Se lisää riskiä siihen, että pyhät kuluvat uupumisesta toipuessa, jos kaikki on saatava niin sanotusti kuntoon aattoon mennessä.
Muistan sen, kun itsekin juoksin fyysinen ja henkinen pisto rinnassa, jotta aattoaamupäivään mennessä olisi työasiat tehty, koti tiptop, muut ”velvoitteet” joulun osalta hoidettu, jotta voisi alkaa viettämään ”täydellistä” aikaa.
Niin, tämähän on järjetöntä puuhaa. Kaikki ei valmistu ikinä, ainakaan niin kuin niiden haluaisi virheettömässä maailmassa olevan. Olisi paljon parempi luovuttaa olemisensa elämälleen ja olla läsnä ennen joulua ja joulunaikaan, läsnä itselleen ja muille. Eikä aina tarvitse rampata samaa vierailukierrostakaan. Voi soittaa tai somettaa, huomioida monella tavalla. Mutta ei kannata astua siihen ansaan, että homma menee absurdiksi. Muistan tv-sketsin, jossa vanhalle äidille aikuinen lapsi perheineen soitti, että ajetaan juuri kotikadullasi talon ohi, mutta on niin kiire, ettei ehditä pysähtyä.
Tärkeintä on olla hyvä itselle, koska silloin pystyy olemaan hyvä läheisilleen ja muille. Liian moni joulun tunnelma on kodeissa päättynyt hermojen pettämiseen, raivoon, piinaan ja suruun. Mitä jos sille ei antaisi edes polttoainetta?
Aika hukkuu meiltä kaikilta ja juuri sen antaminen olisi kaikkein arvokkainta. Itselle ja kaikille niille, joille kokee sen antamisen olevan merkityksellistä.

Joulustressi voi syntyä lahjoistakin. Kun tämä lehti ilmestyy, on kaksi vuorokautta aikaa hankkia paketit. Monella se jää viime hetkiin. Silloin kannattanee välttää paniikkiostoksia. Jos hiukankin epäilyttää, sopiiko lahja hänelle, jolle sitä kaavailee, kannattaa peruuttaa. Intuitioon kannattaa luottaa. Jokainen tietää lahjansa saajista sellaisia asioita, että lahja osuu varmasti kohdalleen, jos luottaa itseensä ja uskaltaa olla omaperäinen.
Jo nyt kannattaa alkaa valmistautumaan ensi jouluun. Parhaat lahjat tulevat itsestään vastaan ja ne pitäisi silloin ottaa mukaansa, onpa sitten vaikka juhannus.

Hienon joululahjan antaa Puumalan seurakunta monille. Se järjestää yksin jouluaan viettävien juhlan ja aterian aattoiltana. Se on aivan mahtava kädenojennus, sillä juuri aattoillan hämärä ja joulun ytimen saapuminen herättää monissa muistot ja nostaa tunteet pintaan. Tulee ikävä menneitä aikoja ja ihmisiä. Silloin on hyvä, kun on paikka, minne lähteä, jos siltä tuntuu.
Monella paikkakunnalla seurakunnat ja eri tahot järjestävät vastaavanlaisen juhlan, mutta jo joulua ennen. Se on ymmärrettävää tekijöiden aikataulusyistä johtuen, mutta ei sillä helpoteta aaton tuskaa. Suuri kiitos siis kuuluu Puumalan seurakunnan erityisesti talkoolaisille, joita ilman ei aattoillan juhlaa olisi.

Kari Kauppinen

Joulumuisto sota-ajalta

Joulu korsussa rintamalla 1941.

22.12.2016
Virpi Summa kirjoitti kauniin joulumuiston sota-ajalta 1940-luvun alusta.
Lue Puumala-lehdestä sivun mittainen hyvänmielen tarina kovilta vuosilta.
Kuva: SA-kuva.

Lucia-perinne elvytettiin

22.12.2016
Kolme Luciaa toi kynttiläkruununsa kera valoa ja iloa joulun alla yhtenäiskoululla, päiväkodilla ja avopalvelukeskuksella.
Lue oppilaiden kirjoittama juttu Lucia-juhlista ja niiden valmistelusta Puumala-lehdestä.

Kunnanvaltuuston talousarviokokous päätti ensi vuoden budjetin

15.12.2016

Kunnanvaltuusto käsitteli maanantaina ensi vuoden talousarviota. Budjetista käytettiin muutama puheenvuoro ja käytiin yksi äänestys.

Ensi vuoden talousarvion loppusumma on liki 20,2 miljoonaa euroa. Ylijäämäksi arvioidaan lähes 110 000 euroa.

Kunnan toiminta on ensi vuonnakin varsin vakaata, joten merkittäviä muutoksia ei tapahtune taloudessakaan.

Velkaa ensi vuoden lopussa kunnalla arvioidaan olevan 1,6 miljoonaa.

Rahaa käytetään muun muassa Keskustien peruskorjaukseen. Tie uusitaan päästä päähän. Lisäksi tehdään muita pieniä investointeja. Muun muassa Pistohiekan tulevaisuutta mietitään ja sinne saattaa ilmestyä uimakoppeja. Siltatorni saanee uuden taidevalaistuksen kesään mennessä.

Postikorttikuva Pistohiekasta on Olavi Kietäväisen kokoelmista ja vuodelta 1977.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Kalavesiä yritetään yhdistää suurhankkeella Etelä-Savossa

15.12.2016

Kymmenen savolaiskunnan vesistöissä pyritään lähivuosina yhdistämään osakaskuntia, jotka hallinnoivat vesialueita. Mukana on myös Puumalan kunta. Yhdistämisen jälkeen lupamyynti helpottuisi ja vesistöt houkuttaisivat entistä paremmin kalastajia.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Pääministeri, valtakunnallinen media ja paikallislehti

15.12.2016

Olemme viime viikkoina saaneet seurata Juha Sipilän ministeritoimien lainmukaisuutta ja erityisesti sen myötä noussutta suurta keskustelua Ylen toiminnasta. Sipilä on kiistatta ollut vähintäänkin harmaalla alueella ollessaan käsittelemässä Terrafamen asioita, sillä hänen lähisukulaisensa yritys harjoittaa Terrafamen kanssa kauppaa.
Vaikka harmaalla alueella ollaankin, niin siltikään kyse ei ole sen harmillisemmasta asiasta kuin esteellisyys päätöksenteossa: varsin yleinen virhe, joita meidän kunnassammekin aika ajoin vahingossa sattuu.
Pääministeri kuitenkin yritti väistää sitä tosiseikkaa, että on mahdollisesti menetellyt virheellisesti: yleensä tosiasioiden tunnustaminen tukahduttaa ikävänkin uutisoinnin. Nyt hän vain lisäsi vettä myllyyn ja varmisti, että asiasta riittää viikoksi puhuttavaa.

Tämän jälkeen alkoikin median jäsentenväliset. Suomen Kuvalehti ryhtyi kertomaan ”Ylen painostamisesta”. Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoo saaneensa Suomen Kuvalehdeltä kommenttipyynnön yöllä sähköpostiin kello 2 ja tekstiviestillä puolisen tuntia myöhemmin. Herättyään hän huomasi, että juttu oli jo julkaistu. Suomen Kuvalehti todellakin julkaisi jutun yöllä kello 3.36.

Ja jotta Ylekään ei pääsisi ilman kritiikkiä, niin kieltämättä siitä on kasvanut yksi ”klikkijournalismin” kovista tekijöistä: laadukkaan journalismin ja kansalaisten sivistämisen sijaan päätarkoituksena tuntuu olevan mahdollisimman räväkät otsikot ja yleistykset. Se ei tietenkään voi kansakunnan henkisen ilmapiirin kehittymisen kannalta hyvä asia.

Valtakunnallinen ja maakunnallinen media on ongelmissa nykyisen maksuttoman uutisvirran ajassa. Paikallislehtien haasteet ovat toisenlaisia. Puumala-lehtikin esitteli joitakin viikkoja sitten Jani Halmeen, miehen, joka tilasi 163 paikallislehteä itselleen, ja pitää niiden pohjalta ”Kotimaan katsausta”. Idean tästä hän sai Kurikka-lehden uutisesta: ”Kirkon risteyksessä melkein kolari.” Uutinen, jota ei varmasti netistä löydä.

Matias Hilden

Imatra jatkaa kaupunginjohtajan hakua

14.12.2016

Imatran kaupunki on päättänyt jatkaa hakuaikaa kaupunginjohtajan virkaan.

Alun perin 2.12. päättyneen haun myötä kaupunginjohtajaehdokkaiden haastattelut piti olla tällä viikolla.

Puumalan kunnanjohtaja Matias Hilden on hakenut paikkaa.

Hakemuksensa ensimmäisellä hakukierroksella jättäneet huomioidaan jatkohaussa eli heidän ei tarvitse jättää uusia hakemuksia.

Uusi hakuaika päättyy 27.1.2017.

Imatran kaupunginvaltuusto pyrkii päättämään uuden kaupunginjohtajan helmikuun kokouksessaan.

Nykyinen kaupunginjohtaja Pertti Lintunen jää eläkkeelle 1.5.2017.

Tiet erittäin liukkaita

9.12.2016

Imatrantiellä auto suistui ojaan liukkauden takia. Tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.

Onnettomuus tapahtui perjantaina iltapäivällä kello 15 jälkeen.

Pelastuslaitoksen yksikkö teki auton virrattomaksi ja merkitsi sen nauhalla.

Pelastuslaitos varoittaa, että sään kylmetessä tiet ovat muuttuneet erittäin liukkaiksi koko maakunnassa, erityisesti sivutiet, joita ei ole suolattu. Autoilijoiden tulee kiinnittää erityistä huomiota tilannenopeuteen.

Kun joulupukki eläkepäätöksen sai

Joulupukki istui massiivikelosta veistetyn pirtinpöytänsä ääressä ja siemaili nimikkokuksastaan aamukahvia. Mikäs oli siemaillessa; tontut olivat tehneet koko syksyn työtä uutterasti. Joululahjareki odotti valmiina, täydessä ja yltäkylläisessä lastissaan porotallin edustalla.
Tänäkin vuonna Pukin oli vielä lähdettävä pitkälle ja raskaalle jakelumatkalle, koska Korvatunturin Eläkekassa oli vastannut hänen eläkeanomukseensa kieltävästi. 329 vuotta ei ollut kuulemma pukin ammatin harjoittajien keskuudessa keskimäärin vielä ikä eikä mikään. Hylkäyspäätöksessä oli oikein punaisella alleviivattuna lause: ”Teillä on asiantuntijatohtorimme mukaan vielä kohtuullisesti kuntoa ja terveyttä ansaita elantonne nykyistä ammattianne harjoittamalla”. Tämä lause kummastutti pukkia. Saattoiko olla niin, että Korvatunturin Eläkekassa oli ryhtynyt vastavakoilutoimiin ja lähettänyt tiedustelijakandinsa kurkkimaan pirtin ikkunoista, koska ei pukki muistanut koskaan käyneensä kyseisen tohtorin vastaanotolla?

Viimeisen 329 vuoden aikana Korvatunturin asukkaille oli siunaantunut kaikenlaisia elämää ja työntekoa helpottavia apuvälineitä, joten saattoihan tuo perustelu osaltaan pitää paikkansa. Niihin keskimäärin ikäisiinsä kollegoihin Pukki ei ollut koskaan törmännyt. Mutta tokihan noin korkeasti koulutetut virkamiehet tiesivät, mitä puhuivat. Ja siihen oli uskominen.

Joulupukki vilkaisi taskukelloaan ja totesi, että vielä oli jokunen tovi aikaa ennen matkaan lähtöä. Muori oli jo laittanut äitien tekemää joulupuuroa muovisen annoskulhollisen mikroaaltouuniin lämpenemään ja tunnelma oli oikein jouluinen. Paitsi että säätila oli täällä tuntureilla ollut tänäkin vuonna melko oikukas. Toissapäivänä tuiskutti lunta ainakin metrin verran, mutta eilinen lämmin ilmavirtaus vesisateineen oli huuhtonut lumet mennessään. Tästä syystä poroille koitti vapaailta ja reki oli kytketty mönkijän perään.

Tulevana pajakautena Joulupukki oli suunnitellut tekevänsä sukupolvenvaihdoksen pojanpojanpojanpoikansa kanssa. Tämä oli tehnyt asiasta oma-alotteisen ehdotuksen. Nitroja oli pukki joutunut useampia kourallisia nieleskelemään. Tai mitä lie plaseboja. Ennen kuin oli uskaltanut suostua suunnitelmaan.

Tuleva työn jatkaja ei näes halunnut itseään nimitettävän Joulupukiksi enää vastaisuudessa. Uuden työtä tekevän sukupolven tulisi olla imagoltaan innovatiivinen, nuorekas, jaksava ja dynaaminen. Joten uusi – joulun iloa tehokkaasti tuottava työn jatkaja – halusi itseään kutsuttavan nimellä ”Brother Christmas” (= Veli Joulu). Itse asiassa hän oli jo ottanutkin ohjat omiin lapasiinsa. Ja päättänyt tehoja lisätäkseen työskennellä ympärivuotisesti ja valjastaa hyvää mieltä tuottavan työnsä palvelukseen erinäisiä monikansallisia yrityksiä sekä sosiaalisen median. Pelkästään näiden uudistusten ansiosta veikkonen oli saanut jo runsaasti huomiota. Sekä kutsun Linnan Juhliin.

Tästä Joulupukki kieltämättä oli hieman katkera. Häntä ei oltu kertaakaan vuosisatojen uurastuksen aikana kutsuttu minkäänlaisiin kissanristiäisiin. Nyt satakunta vuotta miestään nuorempi muori aisti väsymystä ilmassa. Niinpä hän heitti esiliinan edestään ja Ainot jaloistaan. Otti turkishaalarit ja nahkarukkaset naulakosta, sujautti kypärän päähänsä ja hyppäsi mönkijän ohjaksiin. Pukki vilkutti vaimolleen, myhäillen avasi jouluolutpullon ja istahti keinustuoliin. Napsautti uuden teräväpiirtotelevision auki ja alkoi katsoa lempiohjelmaansa ”Rakas, sinusta on tullut pullukka”.

Tuula Närvänen

Linnareissu meni hienosti

8.12.2016
Jaana ja Janne Kuivalaisen (oik.) sekä Matias Hildenin ja Maiju Hallivuon itsenäisyyspäivän juhlinta presidentinlinnassa oli onnistunut. Kuvassa ollaan jatkoilla Kämpissä. Lue kuulumiset Puumala-lehdestä.

Puumalassa juhlittiin itsenäisyyttä

8.12.2016
99-vuotiasta Suomea juhlittiin itsenäisyyspäivänä kirkossa, sankarihaudoilla ja auditoriossa. Lue lehdestä, mitä tapahtui ja mitä Kelan uusi johtaja Elli Aaltonen sanoi puheessaan.

Arja Koriseva veti kirkkoon väkeä

8.12.2016
Arja Koriseva täytti kirkon viime sunnuntaina, väkeä tuli yli 600 henkilöä. Joulukonsertin järjestivät Puumalan Yrittäjät ja Puumalan MTK sekä seurakunta ja kunta. Lue Aikun ajatuksia Puumala-lehdestä.