Puumalassa 409 asiakasta sähköttä

28.8.2016
Pitkään kestänyt Rauli-myrsky laantui yön aikana. Puumalassa oli sunnuntaina kello 10.35 sähköttä 409 asiakasta.
Sähkövikoja korjaa tällä hetkellä 108 asentajaa ympäri maakuntaa. Lisäksi kaksi helikopteria nousi aamulla ilmaan rajaamaan vikoja.
Kaikkiaan Järvi-Suomen Energialla on nyt aamupäivästä noin 15 000 asiakasta, joilta on sähköt poikki.
Osalla asiakkaista sähköt saattavat olla poikki jopa kaksi vuorokautta.
Järvi-Suomen Energiasta arvioidaan, että kaikki keskijänniteverkon viat saadaan sunnuntai-iltaan tai -yöhön mennessä korjattua. Pienjänniteverkon vikoja korjataan vielä alkuviikon aikana.
Vikojen korjauksen nopeuttamiseksi yhtiö pyytää, että teiden puomit jätettäisiin auki.

Kirjakemmakat onnistuivat hienosti

25.8.2016
Ensimmäiset Kirjakemmakat onnistuivat hyvin. Yleisöä riitti ja myös tapahtuman luennoitsijat ottivat osaa eri tilaisuuksiin oman esityksensä ohella. Kirjailija Panu Rajala viihtyi vaimonsa Marja Norhan kanssa Puumalassa koko viikonlopun.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Puumalan tv-julkisuus on hyvästä

25.8.2016
Suomalaisen tv-tutkimuksen ykkösnimi dosentti Veijo Hietala Turun yliopistosta pitää pelkästään myönteisenä sitä, että Puumala esiintyy lukuisissa televisio-ohjelmissa. Hän antaa myös kiitosta Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa esiintyneelle kunnanjohtaja Matias Hildenille dynaamisen ja nuorekkaan ilmeen antamisesta paitsi virka-asemalleen niin myös kunnalle.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Taisto hilloamista vastaan….

25.8.2016
Päivi Musakka…on taas tältä vuodelta hävitty, tuumi Poika! Hän oli pilkkonut, paloitellut, silpunnut, sekoittanut, keittänyt, höyryttänyt ja hapattanut jo alun toista viikkoa. Joka vuosi hän oli tehnyt päätöksen: kaadan Muorin omenapuut, kaivan marjapuskat ilmoille, tuhoan raparperit, suljen silmäni marjamättäiltä ja sienikankailta. Ei koskaan enää!
Siitä se kuitenkin aina alkoi, ensimmäinen omena ja karviainen tiesivät menoa. Vaivainen kantarelli kannon kupeessa ja se ihmisen luontainen ahneus nostivat päätään eikä Poika jaksanut vastustaa.
Minä en ainakaan ole yksi niistä elintason hapattamista suomalaisista, jotka paheksuvat maahan matkaavia thaimaalaisia. En moiti sitä, että he keräävät marjat ja tatit metsistä. Sinnehän ne maatuvat muuten kuitenkin.
Ja silti. Se inhottava kaiherrus takaraivossa, kateus ja katkeruus. Se lähestulkoon polttava vihantunne, kun hän tapasi virolaisia tai venäläisiä lähimetsissään marjakorien ja sienivasujen kanssa.

Vievät meidän marjat! Karjalankin veivät. Poika oli selvittänyt asioita virkansa puolesta ja tiesi oikein hyvin, miksi Karjala meni ja miksi sitä ei edes kannata haaveilla takaisin. Niitä alueita ei saisi moderniin kuntoon millään maailman verorahoilla. Infrastruktuuri, tiesi Poika. Ne vesijohdot, sähköjohdot, viemäröinnit, rakennusten korjaaminen, teiden kunnostus… Poika oli lukenut ja tiesi, että lista on loputon. Hän huokaisi raskaasti karvarouskua veitsellä kuusenjuuren vierestä leikatessaan.
Mutta kun vievät meidän marjat ja sienet! Kyllähän Poika senkin tiesi ja oli virkansa puolesta selvittänyt. Suomen metsiin mätänee miljoonia kiloja luonnon antimia ilman, että kukaan niitä sieltä käy noukkimassa tai perään huutelee. Oli kuitenkin lukenut iltalehtiä ja oppinut uuden sanan. Marjaraivo!

Marjaraivo se Poikaakin eteenpäin ajoi heti aamusta. Hän hyppäsi autoonsa ja karautti metsänreunaan hyvissä ajoin heti auringon noustua. Hän halusi olla ensin, saada parhaat palat, hienoimmat sienet ja hehkuvimmat puolukat. Ettei ainakaan niille…tai edes naapureille.
Poika putsasi pihan pensaat ja puut viimeistä murua myöten, kuumensi hillopurkkeja ja kansia, sulki kannet ja jäähdytti purkit. Maakellarissa oli purkkeja paljon. Muorin jäämistöäkin vuosikymmenten takaa. Vanhimmat olivat peräisin 70-luvulta. Silloin ei vielä metsissä kulkenut kuin muutama uskollinen sienestävä ja marjastava suomalainen.

Talvella Poika muistelee Puumalan maakellarin sisältöä. Hän raahautuu räntäsateessa Starbucks´in kautta virastoon, juo take away -kahvinsa ja nakertelee croissantinsa. Ensi vuonna muistan tuoda hilloja ja sieniä kotiin Helsinkiin, keittää kaurapuuroa, laittaa voi- ja hillosilmän ja iltapalaksi teen sienisalaattia. Syön sitä ruisleivän ja voin kera. Ensi vuonna.
Muori kääntyy haudassaan ja hymyilee. Ensi vuonna Poika taas hilloaa ja sienestää, ei kaada omenapuita, ei riivi raparperia maasta eikä tuhoa viinimarjoja. Ei myöskään tuo purkkeja kotiin Helsinkiin, vaan kulkee edelleen pikakahvilan kuppi kädessä kohti virkapaikkaansa.

Päivi Musakka

Pappila myydään uusille ostajille

18.8.2016
Kirkkoneuvosto esittää ensi viikolla kokoontuvalle kirkkovaltuustolle, että se hyväksyisi Arto Teittisen ja Kaisa Santalan tekemän 222 000 euron tarjouksen Puumalan pappilasta.
Kauppa toteutuu, jos kirkkovaltuusto, tuomiokapituli ja kirkkohallitus hyväksyvät sen.
Pappila laitettiin myyntiin keväällä 2014. Vuoden 2015 lopulla seurakunta teki kaupat pappilasta, mutta kauppa kuitenkin purkautui tämän vuoden kesäkuussa, joten pappila laitettiin uudelleen myyntiin heinäkuussa. Määräaikaan mennessä siitä saatiin kolme tarjousta.

Muinaisretkellä tuhansien vuosien taakse

18.8.2016
Luukkolan Ahotaipaleenmäen kalliomaalauksille ei ole merkittyä polkua, mutta se ei estänyt kunnan järjestämää muinaistieteellistä retkeä suuntaamasta sinne. Retken osallistujat kävivät arkeologian opiskelija Saara Tuovisen opastamana tutustumassa myös Kotkatlahden kivikautisiin asuinpaikkoihin.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Kirjailija Panu Rajala on kulttuurin moniottelija

18.8.2016
Kirjakemmakoiden esitelmöitsijä kirjailija, filosofian tohtori Panu Rajala on kulttuurin multitaskaaja. Sen lisäksi, että hän on tuottelias kirjailija, Rajala on ohjannut ja dramatisoinut teatteriesityksiä ja ollut mukana elokuvaprojekteissa. Rajala on teatterin ja draamantutkimuksen professori.
Lue Puumala-lehdestä Rajalan ajatuksia Suomen kansallisvalokuvaaja I.K.Inhasta ja tavallisten ihmisten valokuvien tallentamisesta. Rajala puhuu viikonloppuna Kirjakemmakoilla.

Savusauna syttyi Sahanlahdessa

13.8.2016 kello 14.00
Savusaunan kattorakenteet syttyivät lämmitysvaiheessa Sahanlahdessa pari tuntia sitten. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 12.04.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Jarno Laikola kiittää Sahanlahden talonväkeä alkusammutustöistä, joilla palo saatiin rajattua hyvin.
-Talon väki sai letkulla vettä saunaan ja onnistui rajoittamaan palon niin, että kiuas ja hirsiseinät säilyivät suhteellisen hyvässä kunnossa. Pelastuslaitoksen tullessa paikalle isompi liekkipalo oli saatu pois. Paikalla oli tuolloin savua ja kattorakenteissa kytöpaloja.
-Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi purkaa kattorakenteita ja tarkastaa, ettei palo ole levinnyt pitemmälle.
Tulipalossa ei tullut henkilövahinkoja.
Paikalla oli pelastuslaitoksen yksiköitä Puumalasta, Anttolasta ja Sulkavalta.

Kannettu vesi ei….

rajattu LV Timo Korppi, kirjalija…kaivossa pysy. Vanha väite ei kuitenkaan ole kovin vakaalla pohjalla, sillä vesi pysyy kyllä kaivossa, jos sitä jaksaa kylliksi kantaa.
Puumalassa vettä riittää, mutta tarkoitus oli kuitenkin puhua nyt kulttuurista ja kulttuurin janon sammuttamisesta. Viikon päästä upeat 400 vuotta täyttänyt kuntamme repäisee ensi kertaa näyttävästi myös kirjallisen kulttuurin saralla. Kirjallisuutta ja kirjailijoita esitellään viikonlopun aikana näyttävästi ja tapaus on ollut ”framilla” pitkin kesää niin maa- kuin valtakunnallisestikin.

Puumalan Kirjakemmakat on ihanasti ideoitu kesänpidennystapahtuma, joka vielä kerran ennen syksyyn laskeutumista tuo yhteen paikalliset ja kesäasukkaat. Toivottavasti kävijöitä, kulttuurin ja kirjan ystäviä saapuu tänne kauempaakin, koska mikään tässä kuohuvassa maailmassa ei ole tärkeämpää kuin kulttuurin puolesta puhuminen ja sen pelastaminen. Ilman kulttuuria meillä ei ole ihmisyyttä ja kirjallinen kulttuuri on kokonaisuuden osista kenties tärkein. Sanan miekka on aseista voimakkain ja ainoa, jolle on aina oikeutus olemassa.

Puumalassa on ihailtavan paljon oma-aloitteisuutta ja halua toimia silloin, kun kutsu käy ja aatteen palo roihuaa. Pääosin nuorempaa väkeä puhutellut ja sen korvia hivellyt rocktapahtuma oli taannoin loistoesimerkki siitä, että paikallisin voimin pystytään mihin vaan, kun toimeen tartutaan. Varsinaiset Kemmakat, niin läpikaupallinen tapahtuma kuin se onkin, on toinen hyvä esimerkki siitä kuinka Puumala vuodesta toiseen soitetaan ja bailataan maailmankartalle. Kun mukaan lasketaan seurakunnan ja kunnan myötävaikutuksella järjestetty kesäinen ”Saimaan kauneimmat sävelet” –tapahtumakavalkadi, niin musiikin puolella harva tämän kokoluokan kunta pystyy parempaan.

Kirja ja kirjallisuus yritetään nyt nostaa arvoasteikolla samalle tasolle kuin musiikki. Kun siinä onnistutaan ja tapahtumalle rakennetaan kestävä pohja ja kantava jatkosuunnitelma, Puumalasta tulee monipuolinen kulttuurikunta, joka puhuttelee ja houkuttelee tänne väkeä myös uusiksi, vakituisiksi asukkaiksi. Täällä kannattaa ottaa vakavasti se paine, joka ajaa erityisesti varttuneempaa väkeä pois suurista taajamista, nauttimaan elämänsä parhaista vuosista parhaassa mahdollisessa miljöössä. Täällä monipuolinen kulttuuri ja maailman kauneimmat luontoarvot kohtaavat ympärivuotisesti.

Kunnan johtopaikoilla on ymmärretty hyvin, mitkä valttikortit meille on annettu tulevaisuuden rakentamiseen. Siihen raamiin Kirjakemmakat sopii loistavasti ja samalla kaikille kirjallisesta kulttuurista kiinnostuneille tarjotaan elävä muistutus siitä, että täällä ei olla vain vierailevien tähtien varassa vaan Puumalassa on kirjailijoita ja muita sanan taitajia myös omasta takaa. Tätä kautta myös peripuumalalainen omanarvontunto pysyy hyvässä vireessä ja siitä kasvaa vahva tukijalka myös tulevien vuosien Kirjakemmakoille.
Muistakaa, että tämänkin tervetulleen kulttuuritapahtuman me puumalalaiset teemme ja koemme yhdessä.

Timo Korppi

Hääyössä neljä paria sai toisensa

11.8.2016
-Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen, aloittaa kirkkoherra Helena Castrén ensimmäisen vihkimisen.
Elokuun pehmeänhämärä yö ja Puumalan romanttinen kirkko antoivat upeat puitteet neljän vihittävän parin yhteiselle matkalle. Vaikka jokainen vihkiminen kesti vain 20 minuuttia, oli niistä jokainen ainutlaatuinen ja arvokas. Puumalasta kotoisin oleva Niina Närhi ja mikkeliläinen Eero Puikkonen saivat toisensa ja hyppäsivät vaaleanpunaiseen Ladaan.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Siltakemmakoihin myytiin noin 5 400 lippua

11.8.2016
Sisarukset Sanni ja Santeri Mättö tulivat Siltakemmakoihin perjantaina Ruokolahdelta katsomaan Pariisin Kevättä ja Ismo Alankoa. Musiikki kiinnostaa monipuolisesti. 19-vuotias Sanni Mättö oli ollut kesätöissä Savonlinnan Oopperajuhlilla näyttämöavustajana. Oopperoista Kuolleesta talosta oli ollut kaikista vaikuttavin. Taide kiinnostaa tulevaisuudessa omana alana. 20-vuotias Santeri Mättö oli aikaisemmin tänä kesänä ollut katsomassa Whitesnaken konserttia Kuopiossa.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Seija Teittiselle puutarhanhoitokin on kutsumus

11.8.2016
Luontaisterapeutti Seija Teittisen puutarha on keidas kirkonkylällä. Siellä on suihkulähde, pyöreitä ystävällisiä muotoja ja paljon värikkäitä kukkia, niin yksivuotisia kuin perennojakin. Pallohortensioita, nauhuksia, kehäkukkia, elämänlankoja ja karhunköynnöksiä. Vanhoja perinnekasveja eli kriikunapuita, ruusumalvikkeja, harmaamalvikkeja, juhannusruusuja, mutta sireeni piti hävittää. Teittinen istutti tänäkin keväänä omin käsin 500 samettikukan tainta, ja se ei ole kuulemma paljon, edellisvuosina niitä on ollut paljon enemmän.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Siltakemmakat hyvässä vauhdissa

4.8.2016
Siltakemmakat ovat alkaneet hyvissä tunnelmissa. Keskiviikkoiltana Laura Voutilainen veti istumapaikat täyteen. Torstai-illan avasi Virve Rosti ja Freeman & Menneisyyden Vangit tutulla ohjelmistollaan. Festariteltasssa väki on hyvällä tuulella ja bilemeininki nousi jo eka bändin kohdalla huippulukemiin. Kemmakat jatkuvat sunnuntaiaamuyön puolelle.

Sataman patsaasta toivotaan kohtaamispaikkaa

4.8.2016
Espanjalainen professori Manuel Velez Cea toivoo, että viime lauantaina Puumalan satamassa julkistetusta Lepo-patsaasta tulee kohtaamispaikka rakastavaisille. Kunta sai patsaan lahjoituksena taiteilija Emil Cedercreutzin säätiöltä. Velez Cea on perehtynyt taiteilijan tuotantoon.
Lue lisää Puumala-lehdestä, mitä Manuel Velez Cea tuumaa taiteen merkityksestä.

Puumalasta kaivataan vuokramökkejä

4.8.2016
Euroopan suurin yksityisten loma-asuntojen välittäjä Novasol etsii Puumalasta asiakkaita. Yritys on keskittynyt toistaiseksi Saimaan alueen vapaa-ajan asuntoihin ja sen Suomen toimipiste on Mikkelissä. Novasol myy jo ensi vuoden lomaviikkoja ja sen asiakkaat tulevat pääasiassa Keski-Euroopasta. Tämän vuoden syys-lokakuulle se on saanut houkuteltua asiakkaita Saksasta ja Sveitsistä.
Lue lisää Puumala-lehdestä.