Kuvataideryhmien näyttely jälleen suosittu

28.4.2016

Kansalaisopiston kuvataideryhmien näyttely levittäytyi jälleen kolmeen kerrokseen kunnantalolla viime viikonvaihteessa. Tasokkaita töitä tullaan perinteisesti katsomaan myös kunnan ulkopuolelta.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Kierrätyskeskusta kaavaillaan kirkonkylälle

28.4.2016

Kierrätystavaran vastaanotto- ja myyntipistettä on suunniteltu Puumalaan yhteistyössä Mikkelin Toimintakeskuksen kanssa. Asiaa käsiteltiin maanantaina kunnanhallituksessa, mutta se jää odottamaan lisäselvityksiä alkukesään saakka. Myyntiin tulisi tuotteita myös Mikkelistä. Mikäli toiminta käynnistyy, samalla pitkäaikaistyöttömille syntyy valmennusta työelämään paluuseen.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Puumalan kyläjenkka sai kantaesityksensä

28.4.2016

Kansalaisopiston musiikkiryhmien konsertissa Puumalan sekakuoro esitti ensi kertaa julkisesti opiston musiikinopettajan Sirja Rexhon tekemän Puumalan kyläjenkan. Laulussa luetellaan suuri osa Puumalan kylistä. Kannattaa kuunnella, puuttuuko jokin ja ilmoittaa siitä Rexholle.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Toivolla kesään

LV Timo Korppi, kirjalija28.4.2016

Elämme haastavia aikoja. Hallitus ja ammattiliitot vääntävät yhä kättä yhteiskuntasopimuksesta, jolle on annettu viime kuukausina yhtä monta nimeä kuin sille on kertynyt kummejakin.
Kun haasteisiin lisätään vielä Posti, Finnair ja VR:n karuksi kaavailtu kohtalo niin seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä Suomi ei ehkä ole entisensä, vaan yhtiöitetty Oy Suomi-Finland Ab.
Haasteita piisaa maakunnissakin. Kun venäläisten matkailijoiden ja huvilanomistajien kadosta näyttää tulevan pysyvä, matkailuelinkeinon maakuntien yhtenä vankimmista tukipylväistä on pakko ryhtyä miettimään vaihtoehtoja. Turisteja on saatava muualta ja siihen on mahdollista päästä vain pidentämällä sesonkeja.

Erityisen suuri mahdollisuus on aktiivisesti kehittää kesämatkailua ja venyttää sen sesonkia heinäkuun lopulta jopa syys-lokakuulle. Matkailuyrittäjät ovat siihen erityisen valmiita ja henkisesti hanakoita, mutta miten on käytäntöjen laita.
Samalla kun puhutaan kesä- ja talviaikoihin siirtymisestä jonninjoutavana kellojen siirtelyrumbana, koulujen kesälomien rytmittäminen eurooppalaisemmaksi olisi varmasti hyödyllistä. Ei meille 1950-luvulla koulutielle lähteneille jäänyt sen aikuisista lomakäytännöistä ja kuusipäiväisestä kouluviikosta pysyviä arpia sieluun.
Jo näillä pienillä viilauksilla voitaisiin kotimaisten lomailijoiden osalta matkailusesonkia pidentää viikoilla ja myös taistelu työpaikoilla lomajaksojen oikeudenmukaisesta jaosta olisi vähemmän myrskyisää.
Euroopassa lomasesonki jatkuu vähintään syyskuun loppuun, monesti lokakuulle ja tuolle ajanjaksolle Suomeen olisi saatava houkuteltua lisää kävijöitä. Toki se onnistuu kun argumentit hiotaan kyllin vetäviksi.

Mitä meillä on sellaista, jota monella muulla ei ole? Maailman puhtain luonto ja sen antimet. Jokamiehenoikeus, joka pienin poikkeuksin koskee myös matkailijoita. Säät voivat vaihdella kauniista kamaliin, mutta ei matkailijakaan ole sokerista valettu. Oikeissa kamppeissa kuka tahansa pärjää, viihtyy ja nauttii suomalaisesta, erityisesti eteläsavolaisesta luonnosta.
Meillä on myös valttikortti, jota kaikki eivät ole tulleet ajatelleeksikaan, koska se on niin itsestään selvä. On moninkertaista tieteellistä näyttöä siitä, että esimerkiksi suomalainen metsämustikka on terveysvaikutteiltaan paljon jopa kohuttua Himalajan gojimarjaa parempi. Silti, parikin saksalaista matkanjärjestäjää vie turisteja Himalajalle poimimaan kyseisiä ihmemarjoja tuodakseen ne sitten tuliaisiksi kotiin, puuroihin ja smoothiehin sekoitettaviksi. Miettikää kilohintaa!
Kuinka ollakaan, meidän mustikkamme paras satokausi on juuri heinäkuun lopulta syyskuun lopulle, eli tuon nykyisin tyhjäkäynnillä kituuttavan ajan ennen ruskaa.
Mennään sillä toivolla kohti kesää, että tämä huomataan matkailupiireissä laajemminkin ja ilmainen valttikorttimme otettaisiin päättäväisesti käyttöön.
Erityisesti Savossa ja muualla Itä-Suomessa satoa riittäisi myös turistien tarpeiksi. Tuovathan useat marjafirmat tänne poimijoita Thaimaasta saakka, kun marjoja riittää runsaasti yli maakunnan omien tarpeiden ja keräyskyvyn.

Matkailuyrittäjien kyky työllistää paikallisia niin metsä- ja marjaoppaina kuin saaliin jalostusapunakin on ilmiselvä. Ja jos yhdellä luonnontuotteella liikkeelle päästään, muitakin löytyy sienistä ja myöhäisemmistäkin marjoista, kaloja unohtamatta. Perinteinen saaliskateus jalostuisi vähällä vaivalla selkeään taloudelliseen hyötyyn.
Kun meistä kukaan ei tiedä kuinka pitkään huonot ajat jatkuvat ja josko ne huononevat vielä, kannattaisi tuulettaa tällä tavalla omaa ajattelua ja antaa tilaa uusille ajatuksille myönteisine kerrannaisvaikutuksineen.

Timo Korppi

Metsänhoito on omaisuudenhoitoa

28.4.2016

Metsä Groupin tuoreen piiripäällikön Jyrki Husun mukaan metsien hyvällä hoidolla voidaan tuottoa nostaa kymmenillä prosenteilla. Metsänhoitotyöt, taimien istutus, maan muokkaus, kaikki on kotiin päin.
Metsien hoitoa ovat myös oikea-aikaiset hakkuut. Metsän kierto on 60-70 vuotta. Harvennushakkuut ovat taas kuin porkkanapelto, mitä enemmän raskii ottaa pois, sitä paksummiksi jäljelle jäävät kasvavat.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Puumalalaiset veteraanijuhlassa

27.4.2016

Sotaan osallistuneet Sulo Rouhiainen (vas.) ja Antti Luukkonen osallistuvat parhaillaan veteraanipäivän juhlaan Mikkelissä. Päivää vietetään Suomen sotien päättymispäivänä. Lapin sota loppui 27.4.1945.

Keskustie 10:n purku alkaa elo-syyskuussa

Keskustie 10 kerrostalon purkamisen ja uuden kerrostalon rakentamisen aloittaminen on viivästynyt erikoissuunnittelujen vuoksi.
Rakennuttaja, FH-Invest Rakentajien toimitusjohtaja Mikko Viskari kertoo, että suunnittelu on ollut jäljessä reilusti pari kuukautta. Purkaminen kestää viikon ja uuden rakentaminen aloitetaan heti sen jälkeen. Kaikki tämä tapahtuu viimeistään syyskuussa.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Aika venyy, kun ei ole koneella

LV Kari KauppinenKun käyttää ahkerasti nettiä, roikkuu koneella, seuraa sosiaalista mediaa ja lukee uutisia sekä katsoo muuta reaaliaikaista informaatiota alvariinsa, uupuu, mutta sitä ei huomaa. Sen havaitsee vasta, kun pitää nettivapaita päiviä.
Olen netin ja somen suurkuluttaja, työn ja vapaa-ajan takia. Netti on täynnä kiinnostavaa asiaa eikä siinä tietenkään lähtökohtaisesti ole mitään pahaa. Oikeastaan on hassua puhua enää netistä, ainakaan erillisenä maailmana, niin kiinteä osa siitä on tullut, väittäisin että suurimman osan elämää.

Mutta mennäänpä siihen nettivapaaseen. Äskettäin koko koneen aukaiseminen vapaapäivänä rasitti. Se oli hyvä kyllästyminen, havaitsin myöhemmin. Kun päivä oli ehtinyt iltaan, olin ehtinyt nukkua ja hoitaa asioita sekä tehdä niin sanotusti vaikka mitä. Aika yksinkertaisesti venyi. Päivässä oli kai ihan normimäärä tunteja, mutta tavallista enemmän arvokkaita hetkiä.
Asiantuntijoiden vanhemmille toitottamat ohjeet esimerkiksi nettikäytön aikarajoista eivät siis taida ollakaan valistusjargonia vaan sille pitää antaa kaikupohjaa. Aikuisenakin. Olla siis läsnä itselleen ja muille. Ei saa antaa ulkopuolisen maailman määrittää koko ajan omaa ajankäyttöään. Tämä pätee tietysti kaikkeen muuhunkin.

En aio ryhtyä puritaaniksi ja hylätä aktiivista some- ja nettimaailmaa, mutta taidan ottaa käyttöön lapsille asetetut rajoitukset, soveltaen. Kun informaatiotulva ei turruta aivoja, hektisyys hellittää ja mieli elpyy. Niin ainakin kävi tämän yhden kerran. Siihen riittää jo se, kun ei imuroi itseensä negatiivista maailmankuvaa, joka tökkii joka paikasta sosiaalisessa mediassa. Parhaiten siihen auttaa yksinkertainen toimi eli ei avaa koko maailmaa. Tekee jotakin muuta, ehkä jo kauan sitten unohtuneita tavallisia kivoja asioita.

Ehkä tässä on askel toiseenkin kohennukseen elämän saralla. Jos ei täytä pääkoppaansa alituisella maailman ja lähipiirin tapahtumien päivittämisellä, ehkä kaikki painajaiset jäävät pois. Sitten olisi vapaa siitä, että Isis ahdistelee uimarannalla ja kyselee valokuvista, joita on tallennettu koneen muistiin. Tällä tavoin kävi yhtenä yönä. Tai ehkei enää tarvitse juosta karkuun, jotakuta tuntematonta, pitäen pientä lasta kädestä.
Sen sijaan sen unen voisin ottaa, että lähden Midsomerin murhien nykyisen päätutkijan kanssa oluelle. Sellainen uni ei tuo huonoa oloa niin sanottuun reaalimaailmaankaan. Ja voisi rupatella niin sanotusti face-to-face, ei siellä somessa läppäri sylissään.

Kari Kauppinen

Puumalassa on enemmän kuin 200 diabeetikkoa

Diabetesliiton mukaan Suomessa on arviolta 150 000 tietämättään diabetesta sairastavaa.
Terveydenhoitaja Marja Havo-Kinnunen epäilee luvun olevan paljon suurempi. Havo-Kinnunen on osa-aikaeläkkeellä ja koko sen ajan, kun hän on tehnyt diabetestyötä eli kymmenen vuotta, tuo sama luku on ollut arvioissa. Todennäköisesti luku on nyt jo suurempi.
Puumalassa on arviolta noin 200 diabeetikkoa, mutta myös Puumalassa todellinen sairastuneiden määrä on tätä suurempi.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Nyt on aika näyttää saksia omenapuille ja viinimarjapensaille

Nyt kun omenapuissa ja viinimarjapensaissa ei ole lehtiä, on hyvä aika leikata. Niissä ei ole kasvu vielä alkanut, joten leikkaus ei rasita puuta samalla tavalla kuin lehdellisenä.
Omenapuuta leikataan niin, että jokainen oksa saa samalla tavoin ilmaa, valoa ja tuulta. Ilmavassa puussa pölyttäjät pääsevät lentämään.
Lue lisää puutarha-agronomi Kirsi Sarven vinkkejä Puumala-lehdestä.

Temolan viinitilan tuote valittiin vuoden tilaviiniksi

15.4.2016
Vuoden 2016 parhaaksi tilaviiniksi on valittu Niiniviini, joka on makea mustaherukkaviini. Temolan viinitilan tuote sai parhaan palkinnon tänään Tampereella.
Voittanutta ja ainoaa kultamitalipisteille yltänyttä Niiniviiniä luonnehdittiin ulkonäöltään kiiltäväksi, nuorekkaaksi ja purppuraiseksi. Sen tuoksua pidettiin kypsän hapokkaana. Viinissä havaittiin kirpeää pirskahtelevaa poltetta, ja sitä pidettiin hieman särmikkäänä mutta täyteläisenä. Kokonaisvaikutelmaltaan viini arvioitiin tasapainoiseksi eikä liian makeaksi jälkiruokaviiniksi, jota on helppo yhdistellä.
Samalla tuotteella voitto tuli myös vuonna 2008.
Palkinnon otti vastaan Temolan viinitilan isäntä Matti Hytti.
Kilpailuun, joka toimii samalla tilaviinien aistinvaraisena laatuluokitustilaisuutena, osallistui 52 tilaviiniä ja kuusi likööriä. Määrä on kasvanut viime vuosista ja osoittaa teknisen tekemisen vakiintuneen korkealle tasolle, jolla voidaan tuottaa jopa lajikeviinejä.
Niiniviini kilpaili jälkiruokaviinien sarjassa. Lisäksi Temolan viinitila palkittiin kuohuviinien sarjassa, jossa parhaaksi tuli valituksi tilan kuivahko Maijastiina-vadelmakuohuviini. Valinta tälle viinille oli jo kolmas.

Ensimmäiset muualle lukioon lähteneet kirjoittivat tänä keväänä

14.4.2016
Puumalan lukio loppui viime keväänä eli silloin kirjoitti viimeinen sisään otettu ikäryhmä. He saivat käydä lukion loppuun täällä, mutta uusia ei enää otettu. Ensimmäiset muualle lukioon lähteneet kirjoittivat tänä keväänä. Heidän joukossaan oli Marisa Hämäläinen, joka kirjoitti Sulkavan lukiosta. Imatran lukion valinneella Juho Reinikaisella on vielä puoli vuotta jäljellä.
Lue lisää Puumala-lehdestä.

Kunkkukertoimia

LV Tuula NärvänenHaluatko miljonääriksi? En minäkään. Monta kertaa on tullut luettua tarinoita aikojen saatossa lottomiljoonia voittaneista. Ja niistä liian suurten rahojen tuhoamisista – entisistä lottovoittajista. Muhkeat jättipotit houkut-televat monia. Ymmärtäähän tuon; ylimääräisillä euronipuilla voisi toteuttaa monia sellaisia haaveita ja unel-mia, jotka ovat vain rahan kautta toteutettavissa.
Veikkaus yhtiönä kerää ”vapaaehtoisia verorahoja” ruokkimalla tällaista haaveajattelua. Ajattelun tueksi teh-dään pelaaminen helpommaksi ja vaivattomammaksi koko ajan. Pelaajat on rekisteröity ja kortitettu niin, että vielä jonkun roposen voitettuaan pelaaja on helppo koukuttaa laittamaan nämäkin ”suurvoitot” kiertoon. Ettei tarvitse monen mutkan kautta Panamalle asti lähetellä. Rekisteröityä pelaamista on sittemmin vielä enti-sestään helpotettu: vilauta ajokorttia, Kela-korttia tai …no…mitä vaan…korttia – niin jo voittoja ropisee peliti-lille.
Tiesittekö, että kaikkien näiden yhteenlaskettujen markkinointiponnistusten ja jatkuvien peliuudistusten on ollut määrä lisätä killinkejä köyhtyvän valtion kirstun pohjalle. Pelaajat ovat kuitenkin reagoineet tällaisiin harkittuihin toimenpiteisiin vähän olkapäitään kohautellen. Markkinamiesten täytyisi olla enemmän ajan tasal-la ja kansan ”hermolla” tajutakseen, että nämä toimenpiteet eivät pelkästään riitä.

Televisiomaailmassa on jo pitkään ollut suuressa kansansuosiossa erilaiset tosi-tv-sarjat ja -tuotannot. Näiden koukuttavien ohjelmien päähenkilöihin ja ”tähtiin” voi niin helposti samaistua ja heidän tekemisiinsä uppou-tua. Veikkaus seuraa myös sangen kiinnostuneena ajan trendejä ja imee vaikutteita näistä sarjoista lähitulevai-suudessa lanseerattaviin markkinointikampanjoihinsa.
Jo jonkin aikaa edellä mainitun yhtiön valikoimiin kuulunut Naapurit-peli on saamassa nyt uusia vaikutteita tästä reality-maailmasta. Veikkauksen jaettavat voittovarat vähenevät ja joku ehti jo mennä tekemään kyselyn Kuluttaja-asiamiehelle tästä Veikkauksen sloganista ”Suomalainen voittaa aina”. Että mitä se tarkoittaa, kun ei sitä voittoo ny oo tullukkaa”…. niin rahapeliyhtiö päätti pistää koko kansalle jauhot suuhun täydellisellä yllätystempauksella.

Naapurit-arvonnan pikavoittona voit saada naapurit vierailulle! Mitäs tästä rahasta! Aletaan elvyttää unohduksiin vaipunutta, entisaikaista kyläilykulttuuria uusiin ulottuvuuksiin. Ennaltaehkäistään syrjäytymistä! Mahtavaa! Uutuutena on jokapäiväisen arvonnan ja sen sunnuntaisin tapahtuvan viikon pääarvonnan lisäksi myöhäisillan arvonta!! Ja voitot ovat nostettavissa heti arvonnan päätyttyä, saman tien!
Että älä käy liian aikaisin nukkumaan, koska varsinkin harvaan asutulla haja-asutusalueella voi kestää jonkin aikaa ennen kuin voittosi saapuu kotiovellesi. Jos olet laittanut rastin ruutuun ”kunkkukerroin” – voi ovellasi seisoa hetken päästä raavas uros. Ja jos lisäksi laitoit rastin ruutuun ”tuplakertoimet” – heitä voi olla ihan kak-sin kappalein. Tasa-arvovaltuutettu tulee epäilemättä vaatimaan kuponkiin myös vaihtoehdon tälle urokselle. Voitto on kuitattava heti sen saavuttua. Viralliseen valvojaan voi olla yhteydessä jos voitto ei miellytä. Hän kuitenkin todennäköisesti ilmoittaa sinulle, että lahjahevosen suuhun ei kannata kurkistella. Tästä mainitaan sillä pienellä kirjoitetulla tekstillä. Kupongin takapuolella. Nyt sunnuntaisin on peräti viisi päävoittoarvontaa!! Että ei muuta kun pelailemaan, ystävät.

Tuula Närvänen

Puumala kärkipaikoilla linnunpönttöjen rakentamisessa

Puumala on hyvin edustettuna Miljoona linnunpönttöä -kampanjassa. Sijoitus asukaslukuun suhteutettuna on tällä hetkellä kolmas. Yleisradion kampanjassa on rekisteröity koko maassa jo yli puoli miljoonaa pönttöä. Lintujen asuntojen rakentaminen on verrattain helppoa. Kansalaisopiston kurssillakin niitä tehtiin.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Puumalassa syntyi ainakin seitsemän kuuttia

14.4.2016
Vapaaehtoinen pesänlaskija Risto Eronen iloitsee hyvästä kuuttivuodesta ja arvelee sen johtuvan apukinosten kolaamisesta norpille. Apukinos on kuin linnunpönttö talousmetsässä, auttaa pesimisessä.
Lue lisää Puumala-lehdestä.
Kuva: Ossi Kokki.

Puhu ajoissa kesämökistäsi perillisten kesken

Kesämökkien omistajien keski-ikä Suomessa on 62 vuotta. Kiinteistönvälittäjä Kaija Hukka Puumalasta suosittelee mökkien omistajia puhumaan perintöasioista jo hyvissä ajoin. Onko suvussa halukkaita lunastamaan kesämökki itselleen? Kesämökki kannattaa myydä, jos kukaan ei jaksa siellä enää käydä, silloin, kun se on vielä hyvässä kunnossa.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

 

Satamaan suunnitellaan järvikylpylää

Satamatyöryhmä on saanut työnsä päätökseen ja kunnanhallitus hyväksynyt asiapaperin. Satama muuttuu tulevien vuosien aikana. Sinne suunnitellaan myös järvikylpylää, uimalaa.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Okkolan puumajassa on 12 neliötä ja 14 nurkkaa

Okkolan Lomamökit -yrittäjillä Paula ja Heikki Okkolalla on oma mökki ja piilopirtti pihapuussa kolmen ja puolen metrin korkeudessa. Mökki on niin korkealla puussa, ettei siitä kesällä näy muuta kuin raput ylös.

Lue lisää Puumala-lehdestä.

Sellainen taivas tällä kertaa

Päivi MusakkaOli taas tullut oltua matkalla. Kuukausi oli tullut kierrettyä mualimaa – oli nähty ateenat ja pariisit, roomat ja berliinit. Rapakon yli oli lennetty ja käväisty Nykissä, Bostonissa ja Torontossa. Rahaakin oli mennyt.
Siinä hän nyt istui Puumalan mökillään, oli vain heittänyt matkalaukkunsa kotiin, hurauttanut pari koneellista pyykkiä ja polkaissut matkaan. Naapuri oli kysynyt, että minnekäs sitä taas ollaan menossa. Oli vain kohauttanut olkapäitään ja lähtenyt. Oli kuitenkin muistanut jättää taloonsa varashälyttimet päälle. Näinä aikoina kun ei voi tietää.
Ateenassa oli ollut ihmisiä. Niitä oli ollut Pariisissa, Roomassa ja Berliinissä. Ihmisiä oli ollut New Yorkissa, Bostonissa ja Torontossa. Kuin muurahaisia kaikkialla. Kaikilla kiire ja riento, ajatuksissa ostokset, illalliset, tapaamiset, teatterit, oopperat. Kiire koko ajan.
Pari klapia uuniin ja saunan kiukaan alle tuli. Avannosta vettä vanhalla ämpärillä ja saunan eteisen katosta edelliskesäiset vastat kuumaan veteen pehmenemään.

Sanovat, että maailman kiertäminen avartaa, lisää ymmärrystä ja viisauttakin, jos hyvin käy. Mutta, kun se ahtaus ja liikenteen melu. Samanlaiset ravintolat ja samanlaiset ruuat. Varaa pöytä tai jonota. Jatkuva taistelu tilasta. Ja se väsymys. Täysissä busseissa tai maanalaisissa matkalla jonnekin tai jostakin. Ja kun ei sitä ihminen tahdo sitäkään ymmärtää, että metrojunalla mennään meren ali. Ei sitä edes uskalla loppuun saakka ajatella.
Saimaan rannassa jo sulaa, joku rohkea vielä matkalla pilkille. Saimaannorppakin on kuulemma onnistunut pesinnässään tänä vuonna. Hitaasti jää muuttuu heliseväksi tikustoksi, painuu kasaan ja muuttuu kevään ja kesän raikkaaksi järvivedeksi. Hiljalleen silmut turpoavat, linnut saapuvat, laulavat, pesivät ja saattelevat poikasensa matkaan. Jos ei kissa tai orava.

Mikä se on hienoin maisema missä matkalainen on ollut? Niin kysyi naapuri. Kyllä se hienoin maisema ja taivas on oman mökin ikkunasta rantakallioiden yli Saimaalle. Että sellainen taivas tällä kertaa.

Päivi Musakka

Yli 6 600 katsoi jutun kunnanjohtajan Etelämeren keikasta

Puumala-lehden verkkosivuilla julkaistiin 1. huhtikuuta juttu, jossa kerrottiin kunnanjohtaja Matias Hildenin elokuvaroolista sekä Haluatko miljonääriksi -ohjelman markkinointimatkoista.
Juttu keräsi yli 6 600 lukijaa.
Kyse oli tietysti aprillipilasta. Hilden jatkaa virkatehtäviään normaaliin tapaan.

Sahanlahti sai vierasvenesatamapalkinnon

Sahanlahti on palkittu parhaana Vuoksen vesistön vierassatamana. Kunniamaininnan on myöntänyt Kuopion Pursiseura, joka jakaa sen joka vuosi.
Sahanlahden yrittäjäpariskunta Jaana ja Janne Kuivalainen palkittiin tänään perjantaina Kuopiossa alkaneilla Kallavesj’-messuilla.
-Sahanlahti nousi nyt erittäin hyvin esille, selkeäksi ykkösvaihtoehdoksi. Siellä on yleinen palvelualttius, olosuhteet ja kaikki fasiliteetit aivan kohdillaan, selvittää perusteita Kuopion Pursiseuran matkailuvenetoimikunnan vastaava Henrik Fogelholm.
-Erityisesti on mainittu rantamakasiinin hampurilainen.
Valinnan tekevät Kuopion Pursiseuran jäsenet.
Kunniamaininnan lisäksi palkitut saivat messupaikan viikonlopun kestäville messuille.