Erää­nä aa­mu­na hän ha­vah­tui. Jo­tain läm­min­tä yrit­ti hä­nen ihol­leen pak­sun mus­tan kuo­ren läpi. Hän oli tui­jot­ta­nut mus­taa miel­tään, käyt­tä­nyt mus­taa kiel­tään, miet­ti­nyt mus­tia aja­tuk­si­aan ja tui­jot­ta­nut mus­taa tai­vas­ta mus­tien la­sien­sa läpi. Pit­kän tal­ven ja ko­le­an ke­vään pai­na­ma­na hän ei enää ol­lut us­ko­nut val­ke­aan, va­loon ja läm­pi­mään.