Europarlamenttivaaleissa äänesti ennakkoon 25,6 prosenttia

Europarlamenttivaaleissa voi äänestää vielä tämän viikon sunnuntaina 26. toukokuuta.

22.5.2019
Puumala kunnostautui europarlamenttivaaleissa, sillä yli neljännes äänioikeutetuista kävi uurnilla.
Puumalassa äänesti seitsemän ennakkoäänestyspäivän aikana 492 henkilöä eli 25,6 prosenttia.
Äänioikeutettuja on 1 919.
Äänestäneistä naisia oli 263 ja miehiä 229.
Viisi vuotta sitten vastaavissa vaaleissa Puumalassa äänesti ennakkoon 20,4 prosenttia ja koko vaalin äänestysprosentti oli 43,0.

Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella eniten ääniä annettiin Enonkoskella. Siellä äänestysprosentti oli 27,4.
Vaalipiirin ennakkoäänestysprosentti oli 19,7 ja koko maan 21,1.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 26. toukokuuta. Tuolloin voi äänestää kello 9-20 vain omalla äänestysalueellaan, joko Kirkonkylällä kunnantalolla tai Hurissalossa Hurissalon kylätalolla.
Vaalipiirinä on koko maa eli äänestäjä voi äänestää ketä tahansa ehdokasta.

Kari Kauppinen

Puumalassa annetaan ennakkoääniä viime eurovaaleja vilkkaammin

Ennakkoäänestyspaikka on kunnantalolla avoinna vielä tiistaina.

20.5.2019

Kuuden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana Puumalassa kävi äänestämässä 389 henkilöä. Se nostaa äänestysprosentiksi 20,3 eli vain kymmenyksen päähän viime vaalien ennakkoäänestysprosentista.

Ennakkoäänestys jatkuu vielä tiistain. Tuolloin voi äänestää kunnantalolla kello 9-17.

Ennakkoon voi äänestää myös muualla, missä tahansa äänestyspisteessä. Niissä äänestysajat voivat olla pidemmätkin.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 26. toukokuuta. Tuolloin voi äänestää kello 9-20 vain omalla äänestysalueellaan, joko Kirkonkylällä kunnantalolla tai Hurissalossa Hurissalon kylätalolla.

Vilkkaimmin Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on äänestetty Enonkoskella, jossa äänestysprosentti on 21,7.

Vaalipiirinä on koko maa eli äänestäjä voi äänestää ketä tahansa ehdokasta.

Kari Kauppinen

Kaksi ennakkoäänestyspäivää jäljellä, Puumalan äänestysprosentti on 15,5

Europarlamenttivaaleissa voi äänestää vielä tämän viikon sunnuntaina 26. toukokuuta.

20.5.2019

Viiden ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana Puumalassa kävi äänestämässä 297 henkilöä eli 15,5 prosenttia äänioikeutetuista, joita on 1 919.

Naisia äänestäneistä on 151 ja miehiä 146.

Ennakkoäänestys jatkuu vielä maanantain ja tiistain. Tuolloin voi äänestää kunnantalolla kello 9-17.

Ennakkoon voi äänestää myös muualla, missä tahansa äänestyspisteessä. Niissä äänestysajat voivat olla pidemmätkin.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 26. toukokuuta. Tuolloin voi äänestää kello 9-20 vain omalla äänestysalueellaan, joko Kirkonkylällä kunnantalolla tai Hurissalossa Hurissalon kylätalolla.

Vilkkaimmin Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on äänestetty Enonkoskella, jossa äänestysprosentti on 17,8. Savonlinnakin on Puumalan edellä. Siellä äänestysprosentti on 15,9.

Vaalipiirinä on koko maa eli äänestäjä voi äänestää ketä tahansa ehdokasta.

Kari Kauppinen

13,3 prosenttia puumalalaisista äänestänyt eurovaaleissa

Ennakkoäänestyspaikka on kunnantalolla avoinna vielä tiistaina.

18.5.2019

256 puumalalaista on käynyt äänestämässä kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana europarlamenttivaaleissa. Äänestysprosentti on 13,3.

Naisia äänestäneistä on 133 ja miehiä 123.

Puumalassa on 1 919 äänioikeutettua.

Kaakkois-Suomen vaalipiirin kärkeä pitää kolmen päivän jälkeen yhä Enonkoski, jossa äänestämässä on käynyt 14,5 prosenttia.

EU-vaaleissa voi äänestää 21.5. saakka joka päivä. Äänestysaikaa on viikonloppuna klo 10-14 sekä maanantaina ja tiistaina vielä klo 9-17.

Ennakkoon voi äänestää kunnantalolla tai missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 26. toukokuuta.

Kari Kauppinen

Puumala ja Enonkoski käyvät kovaa kisaa äänestysaktiivisuudessa

Kaikki puolueet eivät mainosta Puumalassa.

17.5.2019

Europarlamenttivaaleissa äänioikeutetuista puumalalaisista on kahden ennakkoäänestyspäivän aikana käynyt uurnilla 9,9 prosenttia. Tämä tarkoittaa 190 äänestäjää.

Kaakkois-Suomen vaalipiirialueella vain Enonkoskella on äänestetty vielä aktiivisemmin eli siellä äänestysprosentti on 10,6.

EU-vaaleissa voi äänestää 21.5. saakka joka päivä. Tänään perjantaina äänestysaikaa on klo 9-17, viikonloppuna klo 10-14 sekä ensi maanantaina ja tiistaina vielä klo 9-17.

Ennakkoon voi äänestää kunnantalolla tai missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 26. toukokuuta.

Kari Kauppinen

Europarlamenttivaalien ensimmäisen päivän innokkaimmat äänestäjät olivat Puumalassa

Europarlamenttivaaleissa voi äänestää vielä tämän viikon sunnuntaina 26. toukokuuta.

16.5.2019 klo 6.40
Puumalassa äänestettiin europarlamenttivaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä keskiviikkona kaikista vilkkaimmin Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella.
Äänestämässä kävi 4,8 prosenttia äänioikeutetuista. Enonkoskella luku on sama.
Puumalassa on 1 919 äänioikeutettua.
Keskiviikkona äänestämässä kävi 93 henkilöä. Heistä 48 oli naisia ja 45 miehiä.
Koko vaalipiirin ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän äänestysprosentti on 3,6.

Kari Kauppinen